Pitkän ja monipuolisen kirjallisen uran tehneen Päivi Alasalmen tuotannosta löytyy sekä dekkareita että historiallisia romaaneja. Enkelinkihara on yritys yhdistää ne. Valitettavasti tulos on torso. Tampereen Kyttälän kaupunginosaan pääsiäisviikolla 1899 sijoittuvan Enkelinkiharan murhajuoni jättää kylmäksi. Tampereen historiasta Alasalmi nostaa esiin mielenkiintoisia, mutta vain hajanaisia yksityiskohtia.
Tietyn ikäisille rock-musiikin harrastajille Kyttälä oli 1970- ja 1980-luvulla elämää suurempi paikka, koska siellä sijaitsi Epe Heleniuksen Epe´s levykauppa. Se oli tunnettu kautta maan postimyynnistään ja Soundi-lehden mainoksista. Niissä luetteloitiin satoja LP-levyjä, joita olisi tehnyt mieli, mutta joihin ei ollut varaa.
1800-luvun lopulla Kyttälä oli köyhien, prostituoitujen ja varkaiden kaupunginosa. Tammerkoski erotti kaksi maailmaa toisistaan melkein kuin Berliinin muuri vuosikymmeniä myöhemmin. Tämän opin Enkelinkiharasta.
Kirja sijoittuu Kyttälän Matkailijakotiin, joka oli oikeasti olemassa tuohon aikaan. Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta. Mieliä kuohutti Helmikuun manifesti, jolla tsaari kiristi otettaan Suomesta. Matkailijakodissa suomalaiset ja venäläiset vakiasukkaat tulivat kuitenkin hyvin toimeen – silloinkin, kun siellä illanviettona esitettiin isänmaallista musiikkia ja runoja.
Parikymmentä vuotta aikaisemmin Matkailijakodin rappusille oli jätetty vauva. Matkailijakodin omistaja Natalie Still ja keittäjä Kaarina Suokko ottivat pojan omakseen. Enkelinkiharan aikaan Aleksi Still on rehti ja monitaitoinen nuori mies, joka auttaa äitejään ja harrastaa vapaa-aikanaan veistoa. Aleksi on niin taitava, että hänelle avautuu tilaisuus veistää pian rakennettavaan Kauppahalliin myyntikojujen koristeellisia päätyjä.
Matkailijakodin rauha järkkyy, kun ensin yksi sen vakituinen asukas murhataan, sitten toinen, ja siellä sekä lähialueella tulee lisää ruumiita. Kyttäläläisiä halveksiva poliisimestari Martti Rieponen kuittaa ne kaikki itsemurhiksi, kunnes murhaajan uhriksi joutuu myös yläluokkainen mies.
Englannin Viiltäjä-Jack on tuoreessa muistissa. Aleksi on varma, että joku samankaltainen murhaa ihmisiä köyhien kaupunginosassa. Kukaan poliisissa ei piittaa hänen mielipiteestään.
Sarjamurhaaja iskee pienellä alueella, mutta Alasalmi ei saa alavireiseen teokseensa jännityksen eikä vaaran tuntua. Ei dekkarinkaan, sillä kukaan ei varsinaisesti yritä selvittää murha-aaltoa. Takannessa puhutaan historiallisesta trilleristä, kauhuelementeistä ja niiden punoutumisesta poliittiseen myllerrykseen. Itse en löytänyt Enkelinkiharasta mitään näistä. Poliittinen myllerryskin jää sille tasolle, että muutamassa kohtauksessa miehet vannovat Suomen mielisyyttä ja itsenäisyystahtoa manifestin jälkitilanteessa.
Hieman teoksen mielenkiintoa lisää se, että Alasalmi on sommitellut jokaiselle uhrille häntä kuvaavan runon. Se tuo murhaballadin tuntua kirjaan.
Enkelinkiharassa on vähän Tampereen historiaa ja sosiaaliluokkien jyrkkää eroa riippuen siitä, kummalla puolella koskea asuu. Se on teoksen parasta antia, kun murhajuttu selviää kuin ohimennen ja murhaajan tausta jää ilmaan, vaikka motiivi tuleekin kerrotuksi. En parhaalla tahdolla ja yritykselläkään löydä pointtia, mitä Päivi Alasalmi on tällä kirjalla hakenut.
Itse jään odottamaan jatkoa Alasalmen loistavan raastavaan Hallavainen-sarjaan. Enkelinkihara aloittaa uuden trilogian, jonka jatko-osat taitavat jäädä minulta lukematta.
Päivi Alasalmi: Enkelinkihara. 363 sivua, Gummerus 2026.
uutiskirje 
