Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen poliklinikkamaksujen noston vaikutuksista riskiraskauksien seurantaan. Ennen Orpo–Purran hallituskautta poliklinikkamaksu oli 41,8 euroa. Ensi vuonna se nousee jo 80,5 euroon.
– Raskauteen liittyvät neuvolakäynnit ja seulontatutkimukset ovat maksuttomia. Riskiraskauksien seuranta tehdään kuitenkin pääsääntöisesti maksullisina poliklinikkakäynteinä. Erikoissairaanhoito ei ole mikään oma valinta. Sen tarpeen arvioi aina terveydenhuollon ammattilainen, Meriluoto sanoo tiedotteessa.
Erikoissairaanhoidon vastaanotoilla seurataan esimerkiksi monikkoraskauksia ja tehdään tietyissä tilanteissa synnytystapa-arvioita. Myös synnytyspelkoa voidaan hoitaa maksullisilla poliklinikkakäynneillä.
Lisäksi raskauksien tiiviimpää seurantaa tehdään sosiaalisista syistä. Ainoastaan päihteitä käyttäville raskaana oleville suunnattujen äitiyspoliklinikoiden antama tutkimus, hoito ja seuranta on lain mukaan maksutonta, Meriluoto muistuttaa. Esimerkiksi vakavasti psyykkisesti sairaat raskaana olevat maksavat maksut itse.
– Kukaan ei valitse itselleen riskiraskautta. Poliklinikkamaksujen nosto onkin taas yksi esimerkki siitä, että hallituksen politiikka kolahtaa erityisesti naisiin, eikä se nähtävästi kiinnosta hallitusta tippaakaan.
Meriluoto kysyy hallitukselta, miten hallitus arvioi poliklinikkamaksujen merkittävien korotusten vaikutukset riskiraskauksien seurantaan sekä raskaana olevien ja heidän lastensa terveyteen sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin eriarvoistumiseen.







