Ville Lähde
Filosofi ja tutkija
BIOS
Lentämistä ei tule katsoa vain yksittäisinä lentoina vaan kokonaisuutena, jolloin paljastuu räikeä globaali eriarvoisuus. Vain hieman yli kymmenesosa maailman väestöstä lentää koskaan elämässään, ja kansainvälisille lennoille nousee vain 2–4 prosenttia maailman väestä. Jos kysytään, saako lentää, niin aika harva lopulta saa.
Toisaalta lentäminen on liikkumisen muodoista energiasyöpöin ja ilmastokuormaltaan suurin. ”Superlentäjien” joukko, prosentti maailman väestä, vastaa yksinään puolesta ilmailun ilmastopäästöistä. Lentämisen päästöt kuitenkin kasvavat nopeammin kuin minkään muun toiminnan. Siksi on päivänselvää, että koko maailman väelle säännölliseen lentomatkailuun perustuva elämäntapa ei voi olla mahdollinen.
Lopulta kysymys on siis siitä, pysyykö lentäminen harvojen huvina, vai pystytäänkö paljon lentävien leijonanosaa supistamaan ja mahdollistamaan lentäminen joskus, hyvin harvoin, laajemmille joukoille. Lentämisestä on tullut kapealle osalle globaalista väestä, myös osalle suomalaisista, elämäntapa, joka ei voi jatkua, jos halutaan pitää ilmastonmuutosta edes jotenkin kurissa.
Pontus Purokuru
Kirjailija
”Ihminen” ei lennä. Harva lentää: noin 1 prosentti ihmisistä aiheuttaa 50 prosenttia lentämisen päästöistä.
Nämä harvat ihmiset lentävät ja tekevät kaikenlaista muutakin tuhoisaa niin kauan kuin siihen on helpot järjestelmät ja suuret tuet. Näin on riippumatta siitä, ”saako” niin tehdä. Kielloilla ja paheksunnalla ei poisteta haluja. Sen sijaan niillä tuotetaan syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa.
Katolinen kirkko, yksi historian suurimmista poliittisista ja moraalisista voimista, yritti lopettaa esiaviollisen seksin. Onnistuiko? Ei, mutta ihmiset harrastivat seksiä huonommalla omatunnolla.
Ei ole näyttöä siitä, että koronaa edeltänyt, tietyissä pienissä piireissä esiintynyt lentohäpeä olisi muuttanut lentämisen rakenteita.
Jos halutaan aidosti vähentää tuhoisaa lentämistä, täytyy kehittää kestävämpiä tapoja matkustaa, etupäässä toimivia raideyhteyksiä. Toiseksi täytyy asettaa progressiivinen lentovero. Kolmanneksi arkisesta elämästä pitää tehdä sellaista, ettei koko ajan ole tarve paeta sitä lentomatkalle.
Infrastruktuuri on kieltoja ja kehotuksia voimakkaampi.
Touko Sipiläinen
Maajohtaja
Greenpeace
Ihminen lentää sitä todennäköisemmin, mitä enemmän hän ansaitsee. Maailman rikkain viidennes tekee noin 80 prosenttia kaikista lennoista, ja maailman väestön köyhin puolisko ei lennä käytännössä lainkaan. Lentäminen aiheuttaa maailman lämpenemisestä noin neljä prosenttia. Yksilön päästöjä lentäminen kasvattaa erityisellä vauhdilla. Yksi pitkä lento vuodessa voi olla kolmannes tavallisen suomalaisen päästöistä. Jatkuva lentäminen nostaa päästöt moninkertaisiksi.
Samalla kun 38 prosenttia suomalaisista kertoo aikovansa välttää lentämistä ilmastosyistä, tehdään verotuksella lentämisestä keinotekoisen halpaa. Lentopolttoaineesta ei makseta lainkaan veroja, ja myös kansainväliset lennot ovat arvonlisäverottomia. Hiilidioksidia on moninkertaisesti halvempaa päästää ilmakehään lentokoneesta kuin autosta. Euroopan valtiot jättivät vuonna 2022 keräämättä 34 miljardia euroa verotuloja lentoliikenteen verovapautusten takia.
Saako ihminen lentää? Maailmanlaajuisesti tarkastellen osa saa ja osa ei. Omaa lentämistä kannattaa pyrkiä minimoimaan ja ennen kaikkea kannattaa vaatia poliittisilta päättäjiltä lentämisen valtavien verotukien poistamista sekä vähäpäästöisiä, kohtuuhintaisia ja toimivia vaihtoehtoja lentämiselle.






