Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset arvioivat ihmisarvon nykytilan tavoitetasoa heikommaksi. Diakonissalaitos kuvailee tätä eroa ihmisarvovajeeksi.
Suomalaiset arvioivat, että kaikkia ihmisiä ei kohdella Suomessa yhtä arvokkaina ja että heikossa asemassa olevia ihmisiä ei kohdella riittävän arvostavasti. Myös heikossa asemassa olevien ihmisten turvaverkot arvioidaan riittämättömiksi ja heidän mahdollisuutensa saada äänensä kuuluviin liian heikoiksi.
Suomalaiset odottavat myös julkisen vallan kantavan vastuuta heikossa asemassa olevista ihmisistä. Valtiolle annetaan laaja vastuu eri huono-osaisten ryhmien tilanteesta. Valtion vastuusta vallitsee aineiston mukaan laaja yhteisymmärrys, vaikka näkemykset vastuun laajuudesta ja kohdentumisesta eroavat.
Yhtäläisen kohtelun nykytila saa vastauksissa arvion 3,53 ja tavoitetila 5,87 (asteikolla 1–7). Heikossa asemassa olevien ihmisten arvostavan kohtelun vastaavat luvut ovat 3,52 ja 6,00, heidän turvaverkkojensa riittävyyden 3,13 ja 5,28 sekä heidän äänensä kuulumisen 2,75 ja 5,32.
Matalammassa sosiaalisessa asemassa olevat arvioivat ihmisarvon toteutumisen Suomessa keskimäärin heikommaksi kuin hyväosaisemmat. Myös ihmiset, jotka ovat säännöllisesti tekemisissä heikossa asemassa olevien kanssa, arvioivat tilannetta kriittisemmin.
– Suomalaisten viesti on selvä: ihmisarvon pitäisi toteutua Suomessa paremmin kuin se nyt toteutuu. Tämä ero näkyy kaikissa barometrin mittareissa. Ihmisarvovaje tarkoittaa juuri tätä kuilua tavoitteen ja koetun todellisuuden välillä, Ihmisarvobarometrin analysoinut professori Juho Saari sanoo tiedotteessa.
Ihmisarvobarometri on Diakonissalaitoksen ensimmäinen selvitys ihmisarvon toteutumisesta Suomessa. Väestöaineiston keräsi IRO Research kesällä 2026. Aineiston analyysistä vastaa professori Juho Saari. Barometri täydentyy joulukuussa 2026 toisella osalla, jossa samoihin kysymyksiin vastaavat Diakonissalaitoksen palveluissa ja toiminnoissa olevat ihmiset.





