Vasemmistoliitto sai hyviä ja odotettuja uutisia alkuviikosta, kun ammattiliitto PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne kertoi asettuvansa ehdolle eduskuntavaaleihin. Oululainen Kalliorinne istui 2011–2015 kansanedustajana ja lyhyen pätkän vuoden 2019 vaalien jälkeen. Kalliorinne on myös toiminut vasemmistoliiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana.
Kalliorinne vahvisti ehdokkuutensa sanomalehti Kalevan haastattelussa. KU:lle hän sanoi jo syyskuun puolella harkitsevansa ehdokkuutta.
Kalliorinteen ehdokkuus Oulun vaalipiirissä on vasemmistoliitolle erinomainen uutinen. Puolue lähtee vaaleihin ilman kahta kokenutta poliitikkoa. Europarlamentaarikko Merja Kyllönen ei ole ehdolle, kuten ei ole myöskään kansanedustaja Hanna Sarkkinen.
Kyllönen keskittyy europarlamentaarikon tehtäviinsä, ja Sarkkinen katsoo 12 vuoden eduskuntataipaleen jälkeen olevansa valmis uuteen.
Oulussa kansanedustaja Jessi Jokelainen ja Kalliorinne ovat listan kärkiehdokkaita, Kainuussa puolestaan puolueen varapuheenjohtaja Miikka Kortelainen tekee aktiivista kampanjaa.
Vasemmistoliitto sai kevään 2019 vaaleissa kolme paikkaa Oulun vaalipiirissä, vuonna 2023 lähti yksi paikka. Jos valtakunnallisissa mittauksissa näkyvä kannatusnousu toteutuu Oulussa, on vasemmistoliitolla erinomaiset mahdollisuudet saada Oulun vaalipiiristä jälleen kolme kansanedustajaa.
Virallinen Arhinmäki
Lokakuun puolivälissä varmistui virallisesti myös puolueen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja ex-kansanedustaja, nykyään Helsingin apulaispormestarina työskentelevän Paavo Arhinmäen ehdokkuus.
Arhinmäki sanoi syyskuun lopussa olevansa valmis asettumaan ehdolle eduskuntavaaleihin. Arhinmäki vahvistaa entisestään vasemmistoliiton kovaa ehdokaslistaa Helsingissä.
Helsingissä ei ole sanottu ääneen virallista tavoitetta, mutta vähintään yksi lisäpaikka puolueen pitäisi saada.
KU julkaisee myöhemmin lokakuussa päivitetyn katsauksen vasemmistoliiton asetelmiin koko maassa.








