Jäähyväiset sivistykselle 4
Platon pohdiskeli 2400 vuotta sitten, miten yksinkertaisimmissa asioissa, esimerkiksi suutarilta jalkineita tilatessamme, katsomme vain ammattimiehen kelvolliseksi.
Politiikassa kuitenkin helposti otaksumme, että jokainen, joka osaa kalastaa ääniä, pystyy myös hoitamaan kaupungin tai valtion asioita.
Sairaina ollessamme kutsumme luoksemme koulutetun lääkärin, jonka arvonimi takaa teknisen pätevyyden. Emme kutsu kauneinta tai kaunopuheisinta lääkäriä.
Miksi emme siis koko valtion ollessa sairaana etsi palvelijoiksemme ja johtajiksemme kaikkein viisaimpia ja parhaita?
Tähän ihmettelyyn sisältyy koko sivistyksen perusongelma, eli ihmisenä olemisen probleemi.
José Ortega y Gassett (1883–1955) lähestyy samaista ongelmaa miltei päinvastaisesta suunnasta. Hänen mukaansa kaikki turhuuteen viittaava on ihmiselle objektiivisesti tarpeellista. Ihminen on eläin, jolle vain tarpeettomuudet ovat välttämättömiä.
Tekniikka on ollut koko ihmiskunnan olemassaolon ajan tarpeettomuuden tuottamista. Se on tekijä, joka tyydyttää inhimilliset tarpeet, jotka ovat elossa pysymisen kannalta turhia.
Vaikka inhimilliset tarpeet ovat objektiivisesti turhia, vain ne voivat muuttua kulttuurin kehityksen myötä todellisiksi tarpeiksi, joita hyvinvointi edellyttää ja joiden ansiosta elämästä voi tulla nimenomaan hyvää ja sivistynyttä elämää.
Huippuyliopistoja perustamalla pyritään edistämään tuotekehittelyä, luomaan yhä enemmän tarpeettomuuden tuottamista.
Ortega huomauttaakin, että eläminen ei merkitse ihmiselle vain olemassaoloa, vaan hyvinvointia. Hän pitää objektiivisia olemisen edellytyksiä välttämättöminä vain siksi, että oleminen, hengissä pysyminen on välttämätön edellytys hyvinvoinnille.
Jos ihminen on varma, ettei tavoita asettamaansa hyvinvoinnin tasoa, ja joutuu tyytymään vain olemassaoloon, hän tekee jopa itsemurhan.
Hyvinvointi on ihmiselle perustavaa laatua oleva tarve, pelkkä maailmassa oleminen ei riitä. Jokainen meistä tahtoo elää hyvin. Siksi objektiivisesti tarpeettomat asiat ovat välttämättömiä.
Tätä voisi kutsua myös kaunista turhuutta korostavaksi sivistyksen kaipuuksi, joka lyö korville tehokkuutta ja hyödyllisyyttä saarnaavia apostoleita.
Onko sitten nykyaikainen kulutuskeskeinen bruttokansantuotteen kasvuun perustuva hyvinvointiajattelu sama asia kuin tahto elää hyvin?
Ortegan mielestä elämä on keinojen ja tapojen löytämistä sen projektin toteuttamiseksi, joka me olemme.
Ollaksemme olemassa meidän on oltava maailmassa. Maailma ei kuitenkaan anna olemisemme toteutua riittävän pikaisesti. Siksi etsiskelemme lakkaamatta toistaiseksi tuntematonta välinettä, joka voisi palvella tarkoitusperiämme.
Joskus nuo keinojen ja välineiden etsimistavat tuottavat vaarallisiakin ylilyöntejä, joita vaimentamaan tarvitaan sivistystä.
lehti 