Kotimaista sisältöä Ylelle tekevien kulttuurialan ammattilaisten järjestöt ovat huolissaan Ylen vähentyneestä roolista kotimaisen kulttuurin edistäjänä. Nyt voimassa olevan Yleisradiolain mukaan julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.
Järjestöjen mukaan rahaa on riittänyt uusien medioiden ja uuden tekniikan käyttöönottoon, mutta säästöt on kohdistettu kotimaisiin sisällön tekijöihin. Ylen uuden kotimaisen tv-draaman tilaukset ovat romahtaneet lähes olemattomiin ja Ylen omissa tuotannoissa free-tekijöille maksettuja korvauksia on leikattu huomattavasti. Yle on myös ehdottanut puolittavansa Elävästä Arkistosta maksamansa tekijänoikeuskorvaukset.
Kotimaisia sisällön tekijöitä edustavien järjestöjen mielestä Yleisradiolakiin onkin kirjattava nykyistä konkreettisempi velvoite edistää kotimaista radio- ja tv-draamaa sekä elokuvaa. Järjestöt vaativat, että lakiin on kirjattava ennalta sovittu prosenttiosuus Ylen budjetista, jonka Yle käyttää kotimaiseen radio- ja tv-draamaan sekä elokuvaan, muutoin kotimainen sisällöntuotanto on vaarassa.
Kun Ylen rahoitus on selkeytymässä, eduskunnan on järjestöjen mukaan varmistettava, että Yle-verolla aidosti edistetään kotimaisen sisällön syntyä ja varmistetaan kotimaisten tekijöiden työ ja toimeentulo.
Kannanoton takana ovat Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, Suomen Näyttelijäliitto, Teatteri- ja Mediatyöntekijät sekä Suomen Muusikkojen Liitto.





