Kreikka selvisi natsimiehityksestä ja selviää tästäkin kurimuksesta. Näin kirjoitti kreikkalainen säveltäjäkuuluisuus Mikis Theodorakis avoimessa kirjeessään 12. helmikuuta ennen kuin lähti osoittamaan mieltä hallitusta ja leikkauksia vastaan.
87-vuotias säveltäjä syyttää maansa vaikeuksista vallassa vuorotelleita puolueita Pasokia ja Uusi demokratiaa, mutta ennen kaikkea hän on vihoissaan Kreikalle nyt sääntöjä laativille eurokumppaneille. Hänen mukaansa Saksa, Ranska ja Britannia sekä myös Yhdysvallat tahkosivat miljardien eurojen voittoja myymällä Kreikalle maan talouden tuhonneita sotatarvikkeita. Hyötyjinä oli myös oman maan poliittis-taloudellinen eliitti.
Saksalaismiehitys tappoi miljoona ihmistä
Nyt Kreikka on Theodorakisin mielestä ainakin puolivälissä itsenäisyytensä menettämisen tiellä. Tuotannon kasvu on pysähtynyt, työttömyys on 18 prosenttia, 420 000 yritystä on lopettanut toimintansa ja koulutettu nuoriso pakenee maasta. Kreikka on hänen sanojensa mukaan valumassa keskiaikaiseen pimeyteen.
Lähemmän vertailukohdan Mikis Theodorakis löytää vuonna 1941 alkaneesta natsimiehityksestä, jossa 300 000 ihmistä kuoli puolessa vuodessa.
”Nyt nälän varjo on palaamassa onnettomaan maahamme”, hän kirjoittaa.
Viimeksi vastaus oli partisaaniarmeija
Hän toteaa saksalaismiehityksen vaatineen kaikkiaan miljoonan kreikkalaisen hengen ja tuhonneen täysin koko maan. Miten kreikkalaiset nyt voisivat hyväksyä Angela Merkelin ja saksalaisten aikomuksen asettaa maahan uusi yhteistoimintamies, gauleiter, vaikkakin tällä kertaa solmiossa, Theodorakis kysyy. Edellisen kerran kreikkalaisten vastaus oli kansallisen solidaarisuuden liike ja 100 000 partisaanin armeija.
Vaihtoehtona eurokurille Mikis Theodorakis esittää talousyhteistyötä Venäjän kanssa maan kansallisvarallisuuden säilyttämiseksi omissa käsissä. Aseostot Saksasta ja Ranskasta pitää lopettaa ja Saksa painostaa maksamaan loput miehitysaikaiset velkansa. Samalla Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja eurooppalaiset pankit pitää heittää ulos maasta, Theodorakis vaatii.
Mikis Theodorakis kirjoittaa selvinneensä hengissä taistelussa ase kädessä Hitleriä vastaan ja Gestapon kidutusselleistä. Nyt 87-vuotiaana hän ei usko enää näkevänsä maansa pelastumista. Ihanteidensa puolesta hän kuitenkin lupaa taistella loppuun asti.