Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho ja vihreiden Krista Mikkonen vastustavat perustuslakivaliokunnan enemmistön päätöstä jatkaa niin sanotun käännytyslain voimassaoloa. Valiokunta hyväksyi lain jatkon perjantaina äänin 13–2.
Kyseessä on poikkeuslaki, joka säädettiin vuonna 2024 vuoden määräajaksi. Vuonna 2025 sen voimassaoloa jatkettiin 1,5 vuodella, ja nyt lakia esitetään jatkettavaksi edelleen kahdella vuodella vuoden 2028 loppuun saakka.
Yrttiaho muistuttaa, että Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet ovat osa perusoikeusjärjestelmää ja valtiosääntöä. Hänen mukaansa käännytyslaki on näiden velvoitteiden vastainen.
Kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista ei voi tehdä poikkeuksia.
– Laki loukkaa räikeästi useita Suomea sitovia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista ei voi tehdä poikkeuksia, Yrttiaho sanoo.
Hän viittaa Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan sopimuksen 27 artiklaan, jonka mukaan valtio ei voi vedota sisäiseen lainsäädäntöönsä välttääkseen kansainvälisen sopimuksen noudattamisen. Yrttiahon mukaan poikkeuslaki ei ratkaise ristiriitaa kansainvälisen oikeuden kanssa.
Vuonna 2024 yhteensä 18 johtavaa oikeusoppinutta arvosteli lakia julkisesti, kun se hyväksyttiin ensimmäisen kerran. Yrttiahon mukaan arviointiasetelma on edelleen sama, mutta lain jatkaminen vaalien yli 4,5 vuoden kokonaisajaksi olisi edellyttänyt aiempaa painavampia perusteita – joita ei ole esitetty.
Lisäksi lakia ei ole sovellettu kertaakaan sen voimassaoloaikana. Yrttiaho huomauttaa, ettei välineellistetyn maahantulon uhasta ole esitetty todisteita, eikä sen ole nähty vaarantavan Suomen kansallista turvallisuutta. Naapurimaissa Norjassa ja Virossa rajat ovat olleet auki ilman vastaavia uhkakuvia.
Yrttiaho kritisoi myös muuta rajaliikenteen sääntelyä, jonka hän katsoo sisältävän vakavia perus- ja ihmisoikeusloukkauksia.
Hänen mukaansa keskeinen kysymys on, miksi poikkeussääntelystä ei haluta luopua.
– Halutaanko tarkoituksella madaltaa kynnystä rikkoa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia? Vai halutaanko ylläpitää uhkakuvia muista poliittisista syistä? Yrttiaho kysyy.
Syksyn aikana eduskunnalle on tulossa useita lakiesityksiä, jotka lisäävät turvallisuusviranomaisten toimivaltuuksia ja heikentävät kansalaisten yksityisyyden suojaa. Niihin liittyy myös perustuslain muutos.
Yrttiaho varoittaa kehityksestä, joka hänen mukaansa on demokraattisen oikeusvaltion kannalta vaarallinen.








