Kolumni / Tuula-Liina Varis
Minulla ei ole ajokorttia. 60-70-luvun Turussa ja Helsingissä oli toimiva paikallisliikenne; oma auto ei tullut mieleenkään. Ei edes niinä kesinä, kun kävin töissä Siuntion perukoilta, ajoin ensin kuusi kilsaa fillarilla tien varteen, sitten bussilla stadiin ja siellä ratikalla toimitukseen. Maalle muutettuakin kortti jäi aikomukseksi. Mies autoili virkaan, minä pyöräilin kauppaan kesäisin, talvisin potkuttelin kelkalla. Lasta kuljetin päiväkotiin kelkassa, pulkassa tai pyörän tarakalla.
Autoa en kaihoillut, kun kuljin 30 kilsan työmatkaa Keravalta Helsinkiin junalla ja bussilla. Ei siinä ollut mitään erikoista; tuhannet pääkaupunkiseudun asukkaat tekivät samoin. Ja tekevät yhä, käyvät Helsingissä töissä Hämeenlinnasta ja Tampereelta asti. Monista Helsingin lähiöistä matkustetaan kahtakin julkista liikennevälinettä käyttäen töihin keskustaan. Monet koululaiset kulkevat metrolla ja bussilla. Kirjastossa voi joutua käymään naapurilähiössä saakka. Sairaanhoitoakaan ei ole tarjolla joka ostarin nurkalla.
Iso kunta pystyisi sujuvan joukkoliikenteen avulla kustannustehokkaasti huolehtimaan siitä, että palvelut ovat kaikkien ulottuvilla.
Viihdyn hyvin sekä junassa että bussissa. Molemmissa pitkäkin matka kuluu rattoisasti lukien tai kirjoittaen. Voi myös nukkua. Varhaisessa aamujunassa Joensuusta Helsinkiin jotkut vetelevät autuaan unia Joensuusta Tikkurilaan asti. Vielä useammin näkee niitä, jotka käyttävät matkustusajan työskentelyyn. Niihin minäkin kuulun.
Edellinen olkoon esipuheena sille, miksi vilpittömästi kannatan kuntauudistusta. Toivon tietysti, ettei pakkoliitoksia tarvita. Pohjois-Karjalaan on kaavailtu kolme kuntaa. Yksi rakentuisi Joensuun ympärille, toinen Ylä-Karjalaan Lieksan-Nurmeksen alueelle ja kolmas Kiteen ympärille eli Keski-Karjalaan.
Maakunnassa on vajaat 170 000 asukasta. Se on vähemmän kuin Tampereen ja Turun asukasluku. Hallituksen kuntaliitosmallin toteutuessa Joensuun väkiluku nousisi jonnekin Lahden luokkaan, Nurmes ja Kitee jäisivät paljon pienemmiksi. Johan on ihme, jos ei sen kokoisia kuntia muka pystyttäisi hoitamaan niin, että toimivat palvelut turvataan jokaiselle kuntalaiselle ja kylät pysyisivät asuttuina.
Mutta kun on nämä välimatkat. Totta Joensuun torilta Ilomantsin Hattuvaaraan kilometrejä kertyykin. Mutta eivät täällä työ- ja asiointimatkat sen pitempiä ole kuin kymmenillä tuhansilla ihmisillä pääkaupunkiseudulla. Mitkään rahkeet missään päin maata eivät riitä siihen, että jokaisella olisi kävelymatka töihin ja palveluiden ääreen. Mutta kaikin puolin järkevä ratkaisu on nenän edessä: kattava julkinen liikenne.
En ole huomannut paikallisliikennettä ollenkaan otetun esille kuntaliitosten yhteydessä, vaikka se on ihan avainasemassa. Ihmettelen sitä. Onko maaseutu niin yksityisautoistunut, että julkisen liikenteen kehittämisen mahdollisuuskin on jostain muualta kuin tästä maailmasta?
Julkinen liikenne ei subventoitunakaan tule kalliiksi. Käyttäjälle se on verrattomasti omaa autoa halvempi. Kysymys on asenteista. Miehellä pitää olla auto. Eihän linja-autolla kulje kuin mummot ja muut köyhät ja avuttomat. Julkiseen liikenteeseen ei näillä asenteilla panosteta.
Edullista joukkoliikennemallia romutetaan ihan valtion puolesta. Ministeriön toimesta alas ajetun kattavasti toimineen kimppakyydin sijasta on siirrytty Kelan maksamiin yksittäistaksikorvauksiin. Säästöä piti syntymän, mutta kustannukset nousivat pilviin. Kelan maksamia yksi matkustaja per taksi -matkoja maksettiin tammikuussa 8000 kappaletta. Vuonna 2010 Kelan maksamien matkakustannusten kokonaismäärä oli 250 miljoonaa euroa.
Muutamassa kuukaudessa Kela tuhlaa taksimatkoihin sen saman 60-65 miljoonaa euroa, mikä saadaan kokonaissäästöä varuskuntien lakkauttamisesta, toteavat aiheesta sanomalehti Karjalaisen mielipidepalstalla (Karjalainen 17.2.) kirjoittaneet lieksalaiset sosiaalialan viranhaltijat Soile Syrjäläinen ja Anja Sarasoja. Vertailun vuoksi: koko maassa joukkoliikenteen vuotuiset määrärahat ovat noin 40 miljoonaa euroa.
Hölmöläisten hommaa!
Iso kunta pystyisi sujuvan joukkoliikenteen avulla kustannustehokkaasti huolehtimaan siitä, että palvelut ovat kaikkien ulottuvilla. Taajamien kaupallisista palveluista kuntalaiset ovat itse vastuussa. Kuten eräs puotinsa lopettanut pettynyt kyläkauppias totesi: kauppa ei pysy pystyssä, jos oman kylän asukkaat ostavat sieltä vain sen maitotölkin, joka sattui automarketissa käydessä unohtumaan. Kun juuri pitkät välimatkat ja hankala matkanteko ovat jatkuvan rutinan kohteena, miten se kyyti kaukaisiin marketteihin järjestyykin niin sutjakasti, ettei oman kylän kauppojen ovia juuri tarvitse avata?
Pohjois-Karjalasta kohoaa valitus taivaisiin kuin Israelin kansasta erämaassa. Herran viha on langennut päällemme! Nyt tulevat viimeiset vitsaukset! Nyt menee kaikki, kunnat ja varuskunnat! Venäläinen ryykää idästä, ja hallituksen herrat painaa etelästä!
Junantuoma jo miettii, pitäisikö pakata saman tien kimpsunsa ja häipyä, ennen kuin heinäsirkkaparvet laskeutuvat. Ympärilläni näen hyvinvoivan maakunnan ja sen pöhistyvän keskuskaupungin, jonne kokonaisia kaupunginosia nousee ennen näkemättömällä vauhdilla. Moottoriteitä rakennetaan ja niiden varsille hehtaareittain uusia tavarataivaita. Ei kai näin investoitaisi, jos arvioitaisiin tuhon ja kurjuuden olevan ovella.
Pohjois-Karjala ei näivety kuntaliitokseen eikä Kontiorannan varuskunnan lakkauttamisen myötä muutaman sadan työpaikan menettämiseen. Kuten presidentti Tarja Halonen huomautti: minkään alueen työllisyys ei voi olla yhden varuskunnan varassa. Vielä vähemmän sen varassa on rauha.
Valtiolta voi pyytää ja vaatia yhtä ja toista. Mutta tulevaisuudenuskoa ei maakuntiin lähetetä pankkisiirtona valtiokonttorista. Sitä on oltava omasta takaa. Henkinen ilmapiiri on luotava paikan päällä ja ihan itse.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 
