Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on sotkenut oman pesänsä niin totaalisesti, että siitä saavat nyt kärsiä niin johtonsa toilailuihin syyttömät liiton jäsenet kuin koko järjestäytynyt ammattiyhdistysliike.
On tosin täysin aiheetonta ja typerää alkaa leimata koko ay-liikettä yhden liiton törttöilyjen takia, kuten nyt jo on porvarillisessa julkisuudessa nähty. Ei ole myöskään ulkopuolisten asia palauttaa AKT:hen säälliset toimintatavat. AKT:n on itse putsattava pesänsä ja korjattava liiton viime päivinä tahriintunut maine.
Tapa, jolla viestintäpäällikkö Hilkka Ahdetta on kohdeltu, ylittää sopivaisuuden rajat. Jokaisessa organisaatiossa – on se sitten ammattiliitto tai yksityinen yritys – syytetyn penkille patistettua työntekijää on kuultava ja myös irtisanomisen syyt on perusteltava. Luottamuspulaan vetoaminen – kuten tässä tapauksessa – ei vielä paljon kerro.
AKT:n tapaus on erityisen törkeä siksi, että parhaillaan on kesken prosessi, joka liittyy Ahteen tekemään kanteluun työpaikkakiusaamisesta. Poliisi tutkii, onko liitossa tehty työturvallisuusrikos. Tällaisessa tilanteessa kiusaamisprosessin nostaneen henkilön irtisanominen vaikuttaa kostolta, ja se sotii niin hyvin tapoja kuin totuttuja työmarkkinakäytäntöjäkin vastaan.
Äärimmilleen kärjistynyt AKT-jupakka on ehtinyt saada runsaasti pahaa aikaan. Toivottavasti vielä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään peruuttamatonta niin, etteikö tästäkin hankalasta tilanteesta löydettäisi siedettävää ulospääsyä.
Joka tapauksessa AKT:n johdon tähänastiset toimet ovat ehtineet vahingoittaa tiukasta edunvalvonnastaan tunnettua liittoa. AKT:n erottamispäätös on myös pysäyttänyt hyvässä vauhdissa olleen kuljetusalan ammattiliittojen yhdentymishankkeen ja perusteettomasti laskenut synkän varjon koko ammattiyhdistysliikkeen päälle.