Björn Wahlroos sai aikaan metelin määritellessään taannoisessa haastattelussaan ihmisen pohjimmiltaan itsekkääksi ja ahneeksi oman edun tavoittelijaksi. Juuri nämä ominaisuudet ovat muka olleet välttämättömiä sille kehitykselle, joka on muuttanut meidät luolissa kyyristelevistä keräilijöistä maailman herroiksi ja luomakunnan kruunuiksi.
Wahlroos on oikeassa siinä, että maailmassa on runsaasti sitä ihmislajia, joka ei osaa ajatella itselle rohmuamista ja omaa etua pitemmälle. Tämän lajin valioyksilöt elävät jo kokonaan omassa epätodellisuudessaan eivätkä enää kykene saamaan kontaktia oman pikku piirinsä ulkopuoliseen ihmiskuntaan.
Sekin on totta, että rajaton ahneus ja lappusilmäinen itsekkyys voivat olla joissakin suvuissa ihan geeniperimää ja siirtyä isältä pojalle muutenkin kuin mallioppimisen kautta. Suvun vauraus niiden avulla toki lisääntyy, mutta samalla periytyvät muutkin geenit, nekin, jotka tuottavat ylimielisiä paskanpuhujia sukupolvesta toiseen ja kolmanteenkin.
Ihmislajin kehittymättömien yksilöiden rajattomasta ahneudesta ja itsekkyydestä huolimatta demokratia on laajasti levinnyt maapallolle.
Mutta että juuri ahneus, itsekkyys ja omanvoitonpyynti olisivat ihmiskunnan niin sanotun kehityksen edellytys, on tietysti pötyä.
Ihminen on laumaeläin, ja juuri ”yhteisöllisyyden geeni” on ollut kehittyneiden sivilisaatioiden ehdoton edellytys. Yhteisöllisyys on jo varhaisessa vaiheessa merkinnyt kokonaisedun ja yhteisen hyvän tajuamista ja edistämistä niissäkin yhteiskunnissa, joita ahneet ja vallanhimoiset ovat johtaneet. Kyky myötätuntoon ja kokonaisvastuun tunne ovat olleet suurempia kehitystekijöitä kuin mikään tekninen kekseliäisyys.
Ihmislajin kehittymättömien yksilöiden rajattomasta ahneudesta ja itsekkyydestä huolimatta demokratia on laajasti levinnyt maapallolle. Se edellyttää niinkin jalostuneita ominaisuuksia kuin jokaisen yksilön ihmisarvon ja oikeuksien tunnustamista. Edessä olevia globaaleja ongelmia ei ratkaista kaikkein ahneimpien johtamalla finanssipolitiikalla. Sellaiset perusongelmat kuin jano ja nälkä edellyttävät hoituakseen nimenomaan yhteisen hyvän ja kokonaisedun tajuamista. Ekokatastrofeja ei hoideta rahansiirroin, vaikka monet tuntuvat siinä harhassa elelevän.
Itsekkäät ja ahneet oman edun tavoittelijat ovat kehityksen jarru, eivät sen veturi. He edustavat kyynisyyttä, ja ”kyynisyys on kuolemaa”, kuten totesi oppinut biologiystäväni Lasse jo vuosikymmeniä sitten. Wahlroos on menneen ajan mies ja niin on myös Voimala-ohjelmassa tällä viikolla esiintynyt professori Paul Lillrank, jonka mukaan yhteiskunnan syrjäytyneet voisivat muodostaa oman pikku luokkansa, ja pyrkisivät sen rajoissa elämäntavallaan olemaan ”kunniallisesti köyhiä”. Toimittaja Hanna Nikkanen ja akatemiatutkija Anne Birgitta Pessi tosin päihittivät keskustelussa proffan 6–0. Ihania naisia, teki oikein sydämelle hyvää kuunnella heidän älykästä argumentointiaan. He ovat tulevaisuuden ihmisiä ja edustavat sitä ajattelua, jonka varassa maailma pelastuu, jos se vielä ylipäätään on mahdollista pelastaa siitä jamasta, mihin itsekkyyden ja ahneuden ideologia on sen suistanut.
Rahamiehet ovat sitä mieltä, että hyvinvointipalvelut, massiivinen sosiaalilainsäädäntö ja muut jakamiseen ja tasaamiseen tähtäävät toimenpiteet estävät kansalaisyhteiskunnan kehittymistä. Voimala-keskustelun naiset olivat eri mieltä: todistetusti juuri hyvinvointipalvelut tukevat kansalaisyhteiskuntaa, ja toisaalta kansalaisaktiivisuus pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa.
Onko oligarkia jossain päin maailmaa synnyttänyt yleistä hyvinvointia? Voiko valtio, jonka kansalaisista suuri osa on köyhiä, mitenkään voida hyvin?
Voimala lähetettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuudentena virkapäivänä, kuten ohjelman tekijät totesivat. Tavallaan se olikin terveisiä presidentille. Toivottavasti ohjelmaa seurattiin myös Mäntyniemessä. Niinistöhän ilmaisi jo vaalikampanjassaan useaan kertaan huolensa varsinkin lasten pahoinvoinnista ja nuorten syrjäytymisestä ja esiintyi myös virkaanastujaispuheessaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajana.
Demokratia on vaikea, hidas ja junnaava tie. Monia se ehkä pelottaakin, sillä tasa-arvoisuus ei ainoastaan anna mahdollisuutta osallistua, se vaatii sitä. Alamaisuus istuu sitkeästi meissä suomalaisissa. Huolimatta presidentin asemassa tapahtuneista muutoksista kansalaiset näyttävät odottavan Niinistöltä ennen kaikkea kovaa vallankäyttöä, lujaa kekkoslaista kättä. Maakuntalehden tekstiviestien perusteella ainakin monet pohjoiskarjalaiset ovat pettyneitä, kun presidentti ei ensi töikseen peruuttanut Kontiorannan varuskunnan lakkautuspäätöstä. Eikä pannut eduskuntaa kuriin eurokriisiasiassa. Eikä näköjään tee mitään kamalien kuntaliitossuunnitelmien estämiseksi. Hoitojonotkaan eivät purkautuneet sairaaloissa, ja terveyskeskusten puhelinruuhka on yhtä paha kuin ennenkin.
Epäilen, ettei Niinistö täytä niidenkään toiveita, joiden mielestä hänen pitäisi heti ensimmäisellä Venäjän-vierailullaan lyödä Putinille nyrkkiä pöytään ja vaatia ihmisoikeusrikkomusten ja vaalivilpin välitöntä lopettamista.
Viisasta on varautua siihen, mihin Tarja Halonen sai tottua pitkällä kaudellaan: sanoit ja teit niin tai näin, aina tuli lunta tupaan ja jäitä porstuaan.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 