Taidemusiikkifestivaali Tampere Biennale laajensi harkitusti ohjelmistoaan jazzin, rockin, viihteen ja kansanmusiikin alueelle. Painopiste pysyi edelleenkin uudessa taidemusiikissa, mutta tarkoin valitut askeleet populaari- ja rytmimusiikin puolelle toivat sekä lisää yleisöä että ikään kuin laajensivat uuden konserttimusiikin käsitettä.
Järjestäjien alustavan arvion mukaan viisipäiväisen festivaalin maksullisiin konsertteihin ja ilmaistapahtumiin kertyi yleisöä yhteensä noin 2 700 henkeä. Uuteen musiikkiin keskittyvällä festivaalilla kuultiin tänä vuonna seitsemän tilausteosta ja useita muitakin kantaesityksiä.
Taiteellinen johtaja, Sibelius-Akatemian kouluttama säveltäjä Olli Virtaperko iloitsee siitä, että perhepäivän ja myöhäisillan klubikonserttien myötä onnistuttiin laajentamaan uuden musiikin kuuntelijapohjaa. Hänen mukaansa festivaalin taiteelliset tavoitteet täyttyivät, ja yleisöltä tullut palaute on ollut hyvin myönteistä.
Virtaperkolla itsellään on harrastuneisuutta sekä rytmimusiikin että taidemusiikin parissa. Tampere Biennalen ohjelmiston ennakkoluuloton tyylillinen laajentuminen on ennen kaikkea sibeliusakatemialaisuuden vahva voimannäyte.
Taidemusiikin huippuna pianoduo
Sovinnaisen konserttimusiikin puolella pääkonserttina pidettiin tasokkaan Tampere filharmonian perjantaista suorana lähetyksenä Ylen kanavalla radioitua konserttia, jossa kapellimestari Sasha Mäkilän johdolla esitettiin aikamme modernia musiikkia. Biennalen perustajan Usko Meriläisen (1934–2004) Aikaviivaa lukuun ottamatta kaikkien muiden, Lotta Wennäkosken, Kaija Saariahon ja Sebastian Fagerlundin teokset olivat 2000-luvulta.
Omituisin taidemusiikkikokemus oli uudesta suomalaisesta harmonikkamusiikista Sibelius-Akatemiassa väitelleen Veli Kujalan soolokonsertti, jossa hän esitti laajan oman teoksensa Hyperchromatic Counterpoints. Kujala soitti neljäsosasävelaskelharmonikkaa kulkien maineikkaan Steve Reichin jalanjäljissä käyttäessään 24-portaista sävelasteikkoa.
Totunnaisiin puolisävelaskelin rakentuviin asteikkoihin harjaantunut korva oli hahmottavinaan tämän tästä Kujalan soitossa ikään kuin vääriä ääniä. Tuntui kuin harmonikka olisi ollut välillä pahasti epävireessä. Kujalan kokeilu trimmasi nuottikorvaa.
Hurjinta musiikillista virtuositeettia esitti taidemusiikin puolella päävieraaksi nimetty The Bugallo–Williams Piano Duo. Argentiinalaisen Helena Bugallon ja yhdysvaltalaisen Amy Williamsin soitossa korostui rytmiikka.
Etenkin mahdottomana pidetyn Conlon Nancarrow’n ”automaattipianolle” sävelletyt teokset olivat rytmin juhlaa. Yhdysvaltalaisen Nancarrow’n harkituissa rytmisynkoopeissa oli kuulevinaan yllättäen perinnemusiikista kehitetyn vaativan ragtime-pianismin kaikuja.
Harkitut harha-askeleet rytmimusiikkiin
Ennakkoon hieman arvostelua herättäneet Tampere Biennalen harkitut harha-askeleet jazzin, rockin, viihdemusiikin ja kansanmusiikin alueelle osoittautuivat menestykseksi – yleisösuosionsa lisäksi myös sisältönsä puolesta. Ilkeämieliset voisivat väittää, että laajennukset rytmimusiikin puolelle kelpaavat Biennalelle, kunhan ne ovat siistin jazzikkaita tai Sibelius-Akatemian aateloimia.
Nejäsosasäveliin viritetyllä harmonikalla soittanut Veli Kujala on itse kuin Biennalen laajennettu ennakkoluuloton ohjelmisto. Tämä maineikkaassa modernin jazzin Gourmet-yhtyeessä musisoiva taituri soitti erikoisessa Pipoka-yhtyeessä, joka työstää omakseen erilaisia aineksia etno- ja r&b- ja soul-musiikista.
Nelihenkisen Pipokan muut instrumentalistit ovat niin ikään Gourmet’sta tuttu puhallinbasson eli tuuban soittaja Petri Keskitalo ja sinfoniaorkestereidenkin kanssa soittava kitaristi Jarmo Julkunen. Pipokan laulajana toimii musiikin erikoinen moniottelija Sam Huber, joka tunnetaan paremmin funkia ja soulia soittavan Eternal Erectionin nokkamiehenä.
Kauneinta rytmimusiikkia festivaalilla esittivät Umo Jazz Orchestra ja Pekka Pohjola Group. Hilpeimmillään Umo oli romantikko Einojuhani Rautavaaralta lainatussa Hypyt-teoksessa. Pekka Pohjola Group puolestaan pyhitti taitavalla soitollaan edesmenneen bändiliiderinsä Pekka Pohjolan musiikkia. Lahjakas sähköbasisti Lauri Porra lunasti hyvin Pohjolan paikan yhtyeen keskeisenä soittajana.
Sibelius-Akatemia loisti rahvaanmusiikissa
Hulvattominta rytmistä ilottelua festivaalilla kuultiin Rahvaanmusiikin kerhossa, jossa soittivat Sibelius-Akatemian huuliharpputohtori Jouko Kyhälän Saalas-yhtye ja vauhdikas Spontaani Vire.
Suomalaisesta kansanmusiikista sävelensä ammentavan Saalaksen voimahahmo on Kyhälän lisäksi hurjalla rytmiikalla harmoonia soittava niin ikään Sibelius-Akatemian opettajiin kuuluva Eero Grundström. Suomalaisen kansanmusiikin Saalaksessa saa keinumaan balkanilaisissa rytmeissä bassona häärivä tuubisti Hannu Oskala – Sibbiksen kasvatteja. Yhtyeen Värttinästä tuttu rumpali Marko Timonenkin on kuulunut Sibbiksen opettajakuntaan.
Armoton tämmäri Eero Grundström soittaa myös Spontaani Vire -yhtyeessä, joka esittää vauhdikasta suomalaista nykykansanmusiikkia. Yhtyeen omintakeisessa soittotyylissä yhdistyy maailman musiikin lyyrinen tenho, progerockin ennakkoluulottomuus ja jazzin rytminen ilottelu. Spontaani Vire on vahvasti naisten yhtye. Rempseää lavakarismaa säteilevä basisti Sara Puljula toimii esityksissä yhtyeen puhenaisena, viuluissa on Emilia Lajunen ja harmonikassa Johanna Juhola – Sibbis-yhteydet kaikilla.
Varsinaisen huippuunsa hiotun kaksituntisen viihdemusiikkipotpurin tarjosi legendaarinen Dallapé sunnuntaina Biennalen päätöskonsertissa. Laulusolisteina esiintyivät orkesterinjohtaja Juha Hostikka ja laulaja Sami Saari.
Tanssimusiikkinostalgiaan ja alan uuteen musiikkiin ammattitaidolla pureutuva 12-henkinen Dallapé kuulostaa melkein samalta kuin jazzin ammattilaisorkesteri Umo – ja onkin samanlainen, jazzikkaasti soittava viihdeorkesteri.
uutiskirje 