Mitä jos vaihdetaan epätasa-arvoinen asepalvelus hoivapalvelukseksi molemmille sukupuolille? Jokainen ikäluokka laitettaisiin vuorollaan päiväkoteihin, vanhustenkoteihin, sairaaloihin ja vuodeosastoille harjoittelemaan ihmisen hoivaamista ihmisen tappamisen sijaan. Homeinen kasarmi vaihtuisi homeiseksi terveyskeskukseksi tai päiväkodiksi.
Ihmisen tappamisen opettelu on tietysti aivan välttämätöntä, koska jos me emme tapa, niin muut tappavat meidät. Mutta vielä välttämättömämpää on hoitaa ihmisiä, koska ilman hoivaa ei yksikään ihminen kasvaisi aikuiseksi, eikä sitten olisi ketään tapettavaksi.
Ihmisen tappamisen opettelu on tietysti aivan välttämätöntä, koska jos me emme tapa, niin muut tappavat meidät.
Hoivapalveluksella olisi tiettyjä etuja asepalvelukseen nähden. Ikäluokat toisensa jälkeen näkisivät, mikä hirveä vaiva on hoivata ihminen aikuiseksi ja tarpeen mukaan myös aikuisena. Harvempi sellaisen koulun jälkeen tohtisi enää tappaa ketään.
Kun nuorille opetettaisiin vaikka puolikin vuotta ihmisten hoivaamista väkivallan sijaan, saattaisi muutama nyrkki jättää lentämättä kodeissa ja kaduilla. Ehkä myös siellä terveyskeskuksessa, jossa sisar uupunut saa sen toisinaan naamaansa huorittelun säestyksellä.
Inttijutut tietysti muuttuisivat. Kerrottaisiin mitä mielikuvituksellisimpia eriteseikkailuja vaippojen, sairauksien ja yliannostusten maailmoista. Alapääjutuista ei tarvitsisi luopua, ne ovat monella dementoituneella ja siksi kaiken häveliäisyyden unohtaneella vanhuksella sitä tasoa, että klopit jäävät heittämällä toisiksi. Naurattaa se pylly päiväkoti-ikäisiäkin.
Aseet. Niillä on tietysti kiva leikkiä, eikä nallipyssyleikki päiväkotilaisen kanssa aja aivan samaa asiaa. Sen sijaan kuolema olisi ihan oikeasti läsnä, ainakin terminaaliosastoilla ja saattohoitokodeissa. Se olisi osa elämää eikä etäännyttävää puhetta vihollisen eliminoimisesta. Ehkäpä joku pääsisi synnärillekin katsomaan maailmaan tulemista sieltä lähtemisen sijaan – melko raakaa touhua sekin.
Miehet oppisivat, että näkymätön työkin on työtä, ja naiset alkaisivat pikkuhiljaa saada arvostusta kaikesta tekemästään hoiva- ja kotityöstä sekä uhrauksistaan tulevan sukupolven eteen. Naisvaltaisten alojen palkkoja vaadittaisiin joukolla korotettaviksi.
Nuoret eivät oppisi tottelemaan sokeasti, vaan soveltamaan, soveltamaan ja soveltamaan. Vitutuksensietokykyä koeteltaisiin tietysti enemmän. Itse ainakin kuvittelisin kuuntelevani mieluummin puoli vuotta aliupseerin kuin pikkulapsen huutoa. Aliupseeri ei sentään – ainakaan toivottavasti – roiku tississä ja pasko housuihinsa.
Metsässä ryynäämistä kaipaavat saisivat suorittaa osan palveluksesta opetellen luontoa kunnioittavaa eränkäyntiä. Lomille pääsyä ei tarvitsisi odottaa, kun hoivapalveluspaikat pyrittäisiin järjestämään kotikunnasta. Moni nuori lempi voisi paremmin.
Palveluksen suorittaneille voisi jakaa samanlaisia rauhanmerkkejä kuin Erkki Tuomiojalla on rintapielessä: mitä kovempi hippi, sitä useampia.
Tosielämässä tietenkään mikään näin järjetön ei tulisi ikinä toimimaan.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija Tampereelta.
uutiskirje 