Kaivostoiminnassa ei ole ihan yksinkertaista sovittaa yhteen ympäristökysymyksiä sekä mineraalien kaivuuta ja jalostusta. Viime viikkoina ristiriidat ovat kärjistyneet Suomessakin ennen muuta Talvivaaran kuin Raahen kaivoksilla.
Itse kaivosyhtiöt ovat pyrkineet vähättelemään ongelmia kummassakin kaivoksessa. Poukkoileva viranomaistoimintakaan ei saa puhtaita papereita. Palloa on siirrelty paikasta toiseen ja annettu ongelmien kasautua.
Kaivostoiminnasta jää väistämättä jälkiä luontoon. Ympäristöongelmia pitäisi kuitenkin torjua (tai ainakin yrittää) kaikin käytettävissä olevien keinoin. Siksi tuntuukin uskomattomalta, että viranomaiset voivat antaa luvan – kuten Raahessa on nyt tapahtunut – päästää jätteitä suoraan luontoon ja näin ehdoin tahdoin antaa luonnon tuhoutua.
Hämmästyttävää on jo sekin, että niin Raahen kuin Talvivaarankin kaivos saivat käynnistää toimintansa ylipäätään ennen kuin niillä oli riittävät järjestelmät jätevesiensä hoitoon.
Kaivokset tuovat työtä ja toimeentuloa. Niitä tarvitaan, muttei keinoilla millä hyvänsä. Viranomaisten tehtävä on valvoa, ettei laittomuuksia tapahdu eikä mennä yli siitä, missä aita on matalin.
Lainsäädännöstä löytyvät keinot hallita myös kaivostoimintaa. Jätevesien hallinnassakin kysymys on ihmisten päätöksistä, ei luonnon laeista. Ympäristöinvestoinnit tietysti maksavat. Kaikella on hintansa, se pitää isoja voittoja halajavien kaivosyhtiöidenkin ymmärtää. Voittomarginaaleista on tingittävä silloin, kun vastapuolella on luonto ja sen säilyminen.
uutiskirje 
