Eurokriisi täyttää tajunnan päivä toisensa jälkeen. Alkukesällä piinasivat sääsket. Nyt lomalaisten kiusana on epävakainen sää.
Tähän tilanteeseen kaivattiin edes yhtä hyvää uutista, ja keskiviikkona sellainen saatiinkin. Metsäntutkimuslaitos tiedotti, että kotimaisista metsämarjoista ja sienistä saadaan paikoin erinomainen sato.
Marjoista ensimmäisenä kypsyvää mustikkaa on riittävästi, että mustikkapiirakan teko onnistuu jo nyt. Tämä on myös todistettu.
Mustikkasadon laatua uhkaavat kuitenkin ennustetut vesisateet. Herkku on syytä kerätä pois mahdollisimman nopeasti. Mustikan kohdalla alueelliset vaihtelut sadon määrässä ovat myös suuria.
Puolukkaa ja ruokasieniä nousee metsiin runsaasti. Sienikausi on jo alkanut. Kantarelleja löytyy Satakuntaa ja Pohjois-Karjalaa myöten. Herkkutatteja voi löytyä kuusikoista jo parin viikon sisällä.
Kunnon hillasadosta sen sijaan ei ole toivoakaan tänäkään vuonna. Kukinta-aikaan satoi jopa räntää.
Kokonaisuutena katsoen Suomen metsiin nousee lähimmän parin kuukauden aikana miljoonia kiloja herkullista ja ilmaista syötävää. Niiden poimiminen on lisäksi hyvää hyötyliikuntaa. Ei muuta kuin mahdolliset ennakkoluulot nurkkaan ja metsään sankoin joukoin suomalaiset.