Keskustelu jatkuu aktiivisena presidentti Sauli Niinistön kokoaman työryhmän viikko sitten julkistamista vinkeistä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Oikeistopuolella on ihmetelty, eikö vasemmistossa haluta välittää ihmisestä, vasemmistossa kummasteltu, miksi listata itsestäänselvyyksiä.
Työryhmän vinkkejä puolustavia ihmettelevä tietokirjailija Juri Nummelin kirjoittaa blogissaan hyvin omakohtaisesti siitä, mitä on elää erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa.
Pojalla on diagnosoitu adhd-häiriö, jota ilmentävät muun muassa lyhyt pinna ja vaikeus tulkita sosiaalisia tilanteita.
– Tuleva syrjäytyjä siis, Nummelin kirjoittaa.
– Poika on oppinut hyvin lukemaan, mutta ei juuri itsekseen välitä lukea. Laskeminen päässä sujuu erinomaisesti, mutta laskujen laittaminen paperille kyllästyttää. Kriisitilanteissa poika äityy helposti lyömään tai jopa puremaan. Huonoissa olosuhteissa pojasta tulee isona nakkikioskilla tappelija.
Olemme saaneet apua
Nummelin kiittää yhteiskunnan palveluja. Hän pitää koulun resursseja hyvinä ja on pitkälti tyytyväinen myös terveyspalveluihin.
– Onneksi olemme saaneet apua. Ja se apu on tullut juuri siltä hyvinvointivaltiolta, jota kokoomuslaiset presidenttinsä johdolla ovat ajamassa alas. He tarjoavat tilalle välittämistä ja lässyttämistä. Mitä voin sanoa? Meillä välitetään ja lässytetään. Meillä tehdään tavallisia asioita, Nummelin toteaa ja luettelee niitä ruuanlaitosta lukemiseen, lautapeleihin, jalkapallosta sienestykseen.
– Juttelemme ja pidämme sylissä ja silitämme, hän kirjoittaa ja muistuttaa siitä, että tämä kaikki on itsestäänselvää.
– Vaikka kuinka pidämme hänestä (pojasta) huolta ja teemme hänen kanssaan ihan tavallisia asioita, lyhyt pinna, keskittymiskyvyttömyys ja muut ongelmat eivät vain mene pois.
Paijaus ei riitä
Nummelin toteaa, että perheen tukena ei ole kuin hyvinvointivaltion tukiverkko, kun esimerkiksi isovanhemmat ja sukulaiset asuvat kaukana.
– Sillä systeemillä, jota Niinistö lakeijoineen haluaa, meidän poikamme syrjäytyy, hän sanoo.
Nummelin uskoo sillä olevan merkitystä, että perhe paijaa ja juttelee.
– Mutta ei se nyt jumalauta loppuun asti riitä. Sen takia on yhteiskunta, joka huolehtii niistä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty itse huolehtimaan itsestään tai lähimmäisistään, hän kirjoittaa.
– Ja yhteiskunnan resurssien puute on tullut tässä monta kertaa vastaan: tilat ovat huonoja ja ahtaita, aikuisia on vaikeille lapsille liian vähän, koulutustaso on liian matala, alhainen palkka ei innosta uusiin ratkaisuihin. Kela ei myöntänyt lapsellemme terapiaa, vaikka siihen oli lääkärinsuositus. Epäilen, että takana oli säästöjä.
lehti 