Asevientitutkija Jarmo Pykälä arvostelee Suomen horjuvaa asevientipolitiikkaa Suomen Sadankomitean julkistamassa asevientiraportissa Missä soditaan suomalaisilla aseilla? Suomen asevienti ja sotateollisuus 1998–2007.
– Hyviä periaatteita ei noudateta.
Julkaisijan mukaan raportin ensisijaisena tarkoituksena on antaa laaja-alaista ja ajankohtaista perustietoa julkisen keskustelun tueksi. Edellisestä rauhanliikkeen julkaisemasta asevientiraportista on kulunut jo 25 vuotta. Sen jälkeen aseviennistä on tehty vain pari yliopistollista opinnäytettä 1990-luvulla, joita ei ole julkaistu.
Vuosittaisilla kokonaismäärillä ilmaistut asevientitiedot ovat periaatteessa tätä nykyä Suomessa julkisia – samoin yksilöidyt asevientiluvat – mutta niitä ei julkaista. Niistä saa tietoja puolustusministeriön nettisivuilta ja pyytämällä ministeriöstä.
Pykälä ei kuitenkaan pidä menettelyä riittävänä. Hänen mukaansa viranomaisen pitäisi raportoida aseviennistä seikkaperäisesti vuosittain.
– Parlamentaarista keskustelua ei voi käydä, jos meillä ei ole julkista julkaistua aineistoa aseviennistä.
Ulkoministeriö sallii
ja arvostelee
Pykälä väittää, että Suomen virallinen politiikka ja toteutunut asevientipolitiikka ovat ristiriidassa.
Ristiriita syntyy sekä yksittäisten vientipäätösten tasolla että periaatteellisella tasolla vertaamalla toteutunutta asevientipolitiikkaa Suomen kannattamaan kehityspolitiikkaan.
Suomi keskittyi Etyj-puheenjohtajakaudellaan vuonna 2008 pienasekysymyksiin, niiden laittomaan kauppaan ja hallitsemattoman leviämisen ehkäisemiseen. Ulkoasiainministeriö tiedotti laillisen kaupan piiristä laittomaan kauppaan päätyvien aseiden riskeistä niin turvallisuuden heikentäjänä kuin asekaupan yhteyksistä kansainväliseen terrorismiin.
Pykälä kritisoi Suomea ristiriitaisesta käytännöstä. Hänen selvityksen mukaan Suomesta vietiin ulkoministeriön kampanjaa edeltävän kymmenen vuoden aikana yli miljoona pienasetta ja miljardi patruunaa – saman ministeriön myönteisten asevientilausuntojen tukemana.
– Myös kehityspolitiikka ja asevientipolitiikan sisältö herättävät paljon kysymyksiä.
Pykälän mukaan Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa todetaan, että kehityspolitiikan avulla voidaan ehkäistä konflikteja edistämällä muun muassa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Ohjelmassa ei kuitenkaan sanota mitään asekaupasta, vaikka siinä kyllä muistutetaan kauppapolitiikan kehityspoliittisista vaikutuksista.
Pykälää muistuttaa, että kehityksen, ihmisoikeuksien ja turvallisuuden välinen yhteys on tunnustettu YK:n julistuksissa. Sen lisäksi EU:n puolustus- ja kehitysministereiden kokouksessa muutama vuosi sitten päätettiin parantaa näiden asioiden johdonmukaisuutta ja koordinaatiota.
– Suomessa koordinaatiossa on vielä tehtävää, sillä Suomi antoi esimerkiksi Egyptille kehitysapua 26,6 miljoonaa euroa ja myi sinne sota-aseita 9,9 miljoonalla eurolla vuosina 2001–2007.
Pykälä näkee ongelmallisina toteutuneen aseviennin kohteina Intian, Kolumbian, Perun, Meksikon, Brasilian, Etelä-Afrikan, Etiopian, Israelin, Turkin, Thaimaan – ja sotaa käyvän Yhdysvallat.
Yhdysvaltoihin vienti
tärkeää
Suomen aseviennin yhtenä perusperiaatteena on, että aseita ei sallita maasta vietävän sotaa käyviin tai konfliktiherkkiin maihin. Silti aseita viedään Yhdysvaltoihin. Se on itse asiassa ylivoimaisesti suurin siviiliaseiden vientikohde ja neljänneksi suurin sota-aseiden vientikohde.
Yhdysvallat kuuluu EU-tasolla määriteltyyn ykkösmaiden listaan, jonka maihin voi viedä vapaasti aseita.
– Listan mukaan se ei ole ongelmallinen tapaus. Tosin se voitaisiin nostaa vuositarkastelussa esiin ja todeta, että se on sotaa käyvä maa ja että sinne ei siksi voi viedä aseita. Jostain syystä sitä ei ole koskaan nostettu esiin ja luokitusta ei ole muutettu.
Pykälä arvioi, että Suomi sallii aseviennin Yhdysvaltoihin sen takia, että sen kieltämisestä saattaisi tulla ongelmia Suomen omille asehankinnoille Yhdysvalloista. Esimerkiksi ilmasotakalustossa Suomi on lähes täysin Yhdysvaltain-tuonnistaan riippuvainen.
lehti 