Suomen viennin arvo jäi vuonna 2012 Tullin ennakkotietojen mukaan 56,8 miljardiin euroon eli samalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tammi-lokakuussa nähty hienoinen kasvu taittui vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana.
Tuonti väheni kaksi prosenttia vajaaseen 59,1 miljardiin euroon. Kauppatase oli 2,3 miljardia euroa alijäämäinen, mutta vaje kaventui edellisvuoden 3,7 miljardista eurosta.
Tullin mukaan öljytuotteet olivat viennin tärkein kasvuala. Niiden vientimäärät ja -hinnat nousivat vuotta aiemmasta. Myös monien sähkölaitteiden ja elintarvikkeiden vienti lisääntyi. Viestintälaitteiden viennin aleneminen jatkui. Metallien perusteollisuuden viennin arvo kääntyi laskuun.
Tullin arvion mukaan raakaöljyn tuontihinnan nousu sekä elintarvikkeiden ja eräiden kemian teollisuuden tuotteiden tuonti pitivät kokonaistuonnin arvon lähes edellisen vuoden tasolla. Vienti säilyi edellisvuotisella tasolla EU:n ulkopuolelle suuntautuneen viennin ansiosta: vienti EU:n ulkopuolelle lisääntyi neljä prosenttia, mutta vienti EU-maihin väheni neljä prosenttia.
Kauppataseen vajeesta suurin osa eli 1,4 miljardia euroa syntyi EU:n ulkopuolelle suuntautuneesta kaupasta.