Kari Uotila kehottaa Helsingin seudun kuntia perustamaan asuntotuotantokuntayhtymän tuottamaan vuokra-asuntoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Vuokralaiset ry:n varapuheenjohtaja Uotila esitti kannan puheenvuorossaan vuokrien vuositilaston tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Asuntotuotannon riittävyyden varmistaminen kuuluu kunnille, koska onnistunut asuntopolitiikka on niiden menestymisen ehto. Uotila muistutti, että vuokra-asuntojonoissa on kymmeniätuhansia ihmisiä ja että vielä lukuisammat kärsivät liian korkeista vuokrista.
Tilastokeskuksen ennusteen mukaan pääkaupunkiseudun asukasmäärä on vuonna 2040 yli 260 000 suurempi kuin nyt.
Uotilan mukaan tällä hetkellä vallitsevassa suhdannetilanteessa olisi työllisyyden ja talouskasvun kannalta järkevää sijoittaa Aran rahastovaroja vuokra-asuntotuotantoon.
Hän vaatii hallitusta ryhtymään lisätalousarviossa toimiin kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon edistämiseksi: avustustasoja on nostettava ja lainaehtoja parannettava. Helsingin seudulle Uotila esittää uudelleen käyttöön käynnistysavustusta.
Muutoksen vauhdittamiseen Uotila esittää porkkanaa: maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksesta esimerkiksi pienten liikennehankkeiden valtionrahoitus tulisi antaa vain niille kunnille, jotka täyttäisivät asuntotuotannon tavoitteet. Kyse on vuositasolla 50 miljoonan euron jakamisesta.
Tulevaisuudessa myös valtionosuusjärjestelmää voisi käyttää vuokra-asuntotuotannosta palkitsemiseen.