Työmarkkinajärjestöjen hyväksymä koulutussopimus ajaa verokannusteen voimalla yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään. Kolmen päivän koulutusvapaata sopimuksessa ei mainita lainkaan.
Yt-lain piirissä olevissa yrityksissä selkeytetään yt-laissa olevan koulutussuunnitelman perussisältö eri ammattiryhmien osalta. Suunnitelmissa on oltava mainittuna periaatteet työttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyisyyden ja työmarkkinakelpoisuuden säilyttämiseksi.
Työnantajan on pyydettäessä selvitettävä pidempään ammatillista kouluttamista ilman jääneiden työntekijöiden osaamisen säilyttäminen.
Pienissä yrityksissä koulutussuunnitelman laatiminen on pakollista vain, jos yritykset haluavat verokannusteen.
Koulutussuunnitelman piiriin kuuluvat yritykset saavat verovähennyksenä 50 prosenttia työntekijöiden keskimääräisestä päiväpalkasta sivukuluineen kerrottuna koulutuspäivien lukumäärällä. Verolainsäädäntöä muutetaan siten, että koulutuksesta ei muodostu verotettavaa etua työntekijälle.
Malli toteutetaan muuttamalla yt-lakia ja verolakia sekä säätämällä erillinen laki verokannusteeseen oikeutettavasta koulutuksesta.
Uusi lainsäädäntö tulee voimaan 1.8.2013.
Tavoitteen toimivuutta arvioidaan kahden vuoden kuluttua lainsäädännön voimaantulosta. Jos lain tavoite ei ole toteutunut, ryhdytään lainsäädäntötoimenpiteisiin tavoitteiden paremmaksi toteuttamiseksi.