Itellan hallintoneuvoston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen ei Keskisuomalaisen (10.4.) mukaan tiennyt Itellan veroparatiisiyhtiöistä ennen maanantaista MOT-ohjelmaa, vaikka tieto asiasta on ollut luettavissa muun muassa yhtiön vuosikertomuksissa.
Pekkarinen on toiminut Itellan hallintoneuvoston johdossa vajaan vuoden verran ja toimi elinkeinoministerinä siihen aikaan kun Itella teki veroparatiisiyhtiöt mukanaan tuoneen kaupan venäläisestä logistiikkakonsernista NLC:sta.
Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) Jyväskylän pääluottamusmies Timo Heikkinen lähettää Keskisuomalaisen välityksellä Pekkariselle sellaisia terveisiä, että hallintoneuvoston puheenjohtajan kannattaisi lukea yhtiön vuosikertomus. Heikkinen opastaa miltä sivulta vuosikertomuksesta löytyy tieto Neitsytsaarille rekisteröidystä tytäryhtiöstä.







