Vaalit sujuivat rauhallisesti, mutta täpärän tuloksen pelätään aiheuttavan levottomuuksia. Tulosten tultua julki Henrique Capriles vaati äänten uudelleenlaskentaa. Nicolás Maduro on suostunut tarkistuslaskentaan.
Oikeisto oli tosin jo ennen vaaleja ilmaissut epäilevänsä vilppiä. Vasemmiston mukaan taas tulosten kyseenalaistaminen jo etukäteen oli osa oikeiston kampanjaa, jonka tarkoituksen olisi provosoida levottomuuksia vaalien jälkeen, sillä Madurolla oli ennen vaaleja selvä etumatka gallupeissa.
Vaalirauhaa rikottiin
Maduron voittomarginaali oli paljon gallupien ennustamaa pienempi.
Venezuelassa äänestäminen on vapaaehtoista, toisin kuin useimmissa Etelä-Amerikan maissa. Äänestysprosentti nousi silti lähes 80 prosenttiin. Äänestyspisteille ei kuitenkaan muodostunut edellisvaalien kaltaisia loputtomia jonoja, sillä nyt presidentinvaalin yhteydessä ei järjestetty muita vaaleja.
Pitkin päivää pääkaupungissa Caracasissa ämyrein varustetut autopartiot kiersivät ympäri kaupunkia muistuttaen ihmisiä äänestämisestä.
”Juo kahvisi loppuun, mutta muista käydä sen jälkeen äänestämässä”, jylisi ääni autonlavalta mikrofoniin latinomusiikin säestämänä Sabana Grande -bulevardin kahvilat ohittaessaan.
Äänestyskehotuksen olivat puoluepoliittisesti sitoutumattomia, mutta kaikilta osin vaalirauhaa ei kunnioitettu. Monet Maduron kannattajat kertoivat vastaanottaneensa Caprilesin leiristä tulleita nauhoitettuja ääniviestejä puhelimiinsa. Viesteissä muistutettiin kasvavasta inflaatiosta ja rikollisuudesta sekä kehotettiin äänestämään Caprilesia.
Slummissa juhlan tuntua
San Ignacion koululla sijaitsevalla äänestyspisteellä tunnelma oli rauhallinen. Varakkaaseen Chacaon kaupunginosaan kuuluvan äänestyspisteen äänestäjät tukivat pääsääntöisesti oppositioehdokas Caprilesia.
– Tarvitsemme muutosta, haluan maan hallitukseen ihmisen, joka on älykäs ja joka ymmärtää, miten viedä tätä maata eteenpäin, kertoi markkinointialalla työskentelevä Fabiana Quintero.
San Agustínin slummissa tunnelma oli sen sijaan sähköinen. Matka ylös vuorenrinteellä sijaitsevaan slummiin sujuu muutama vuosi sitten rakennetulla köysiratametrolla. Ennen metroa slummin asukkaat kävelivät tuhansia rappusia ylös ja alas päivittäin päästäkseen työpaikoilleen kaupungin keskustaan.
Kyseessä on Venezuelan vasemmiston ydinalue, jonka asukkaat ovat pääsääntöisesti afrovenezuelalaisia. Kaduilla soi salsa ja reggaeton. Hökkelitalojen rivistön seasta erottui kaksi hallituksen asutusohjelman rakennuttamaa uutta kerrostaloa.
– Alueen asukkaat ovat äänestäneet innolla ja ilmassa on juhlan tuntua, vaikka vietämmekin edelleen eräänlaista suruaikaa Hugo Chávezin kuoleman takia, kertoi kaupunginhallituksen kulttuuriprojektissa työskentelevä Freddy Náñez.
Maduro juhli ”chavismin kehdossa”
Keskusvaalilautakunta CNE:n ilmoitettua vaalituloksen kertyi Maduron kannattajia presidentinpalatsin Mirafloresin edustalle. Vaalivoittoa juhlittiin punasävyisillä ilotulitteilla.
Suuri osa pääkaupunkilaisista pysytteli kuitenkin tulosten jälkeen sisätiloissa, sillä maassa pelättiin levottomuuksia. Täpärä vaalitulos lisäsi spekulaatioita mahdollisista yhteenotoista hallituksen ja opposition kannattajien välillä.
Nicolás Maduro suuntasi presidentinpalatsilta 23 de Enero -lähiössä sijaitsevaan Cuartel de la Montaña -kappeliin, jossa on edesmenneen presidentin Hugo Chávezin hauta. 23 de Eneroa on kuvailtu Chávezia ja Maduroa kannattavan ”chavismin kehdoksi”.
– Odotamme jännityksellä lopullisia tuloksia. Jumalan kiitos kaikki on sujunut rauhallisesti, sillä me venezuelalaiset kunnioitamme perustuslakiamme, kertoi lähiön asukas Rodolfo Sanchéz, joka oli saapunut paikalle vaimonsa ja lastensa kanssa.
Itsekritiikin paikka
Hallituksen ehdokkaan Maduron voittomarginaali oli odotettua pienempi. Maduron kannattajien keskuudessa on tosin muistutettu tulosta arvostelevia Caprilesin kannattajia siitä, että Capriles itse voitti Mirandan osavaltion kuvernööriyden joulukuussa pienemmällä marginaalilla, ja hallitus tunnusti tuolloin tuloksen mukisematta.
Kuitenkin myös vasemmiston sisällä on analysoitu voittomarginaalin täpäryyttä.
”Etsimme virheemme vaikka kiven alta”, kirjoitti eduskunnan puhemies Diosdado Cabello twitter-viestissään kehottaen Venezuelan vasemmistoa itsekritiikkiin vaalituloksen vuoksi.