Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion dokumenttituotannon kokonaiskuvaa ovat merkittävästi laajentaneet heidän kaksi viimeisintä elokuvaansa. Maan muisti (2009) ponnistaa syvältä suomalaisista juurista ja on yksi heidän uransa huippuja. Vähintään sen veroinen työ on Yksitoista ihmisen kuvaa (2012), jossa näyttämönä on koko maailma. Kuvauksia on tehty Suomessa ja naapurimaissa, Ranskassa, Algeriassa, Etelä-Afrikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Argentiinassa.
Lapsui ja Lehmuskallio ovat ohjaaja-leikkaajia, kuvaajia ovat isä Markku ja poika Johannes Lehmuskallio. Asiantuntijana on toiminut arkeologi Timo Miettinen.
Kalliomaalausten kautta tarkastellaan ihmiskunnan pitkää tietä yhdentoista jakson puitteissa. Lopussa odottaa vielä epilogi. Ensimmäiseen kuvaan liittyy kiehtova avainkysymys: Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?
Punaisena lankana kulkee ajallisuuden ja ajattomuuden jännite. Siihen liittyen kuvat ikivanhoista luolamaalauksista yhdistettynä vaikkapa ääniraidalla kuuluviin helikopterin ääniin muodostavat tehokkaan kontrastin.
Lapsui ja Lehmuskallio osoittavat, miten syvästi elokuva on leikkauksen taidetta. Reippaat ajalliset ja tilalliset siirtymät luovat teokseen arvoistaan hohtoa, onhan ”jahdin” kohteena itse elämän kiertokulun suuri mysteeri. Kuvan ja äänen dynamiikka on kiehtovaa. Äänisuunnittelusta vastaa Martti Turunen. Vahvoilla on myös Heikki Laitisen ja Anna-Kaisa Liedeksen musiikki. Miellyttävät kertojan äänet kuuluvat Tarja Heinulalle ja Tuomas Rinta-Panttilalle.
Elokuvan lävistää vahva šamanistinen polte ja poljento. Tapahtumien kulun kantavana voimana ovat alkuperäiskansojen kulttuurit tietämisineen, uskomuksineen, tansseineen ja musiikkeineen. Kaikki on yhtä suurta virtaa ja matkantekoa. Vuosituhantinen perinne on yhdistetty taidokkaasti ajattomuuden virtaan, satunnaisina esimerkkeinä vaikkapa Reijo Kelan ja Tatjana Katylinskajan tanssiesitykset.
Yksitoista ihmisen kuvaa on hieno audiovisuaalinen runoelma ja sellaisena ainutlaatuinen dokumentti, kirjaimellisesti omaa luokkaansa oleva suomalainen elokuva.
Dokumenttiprojekti: Yksitoista ihmisen kuvaa. TV1 maanantaina klo 21.30.