Ostoskeskuksen rakentamista vastustavien mielenosoitusten leviäminen räjähdysmäisesti kymmeniin kaupunkeihin Turkissa muistuttaa arabikevään alkua vuonna 2011 Tunisiassa. Siellä pettyneen katumyyjän polttoitsemurha laukaisi valtavan protestiaallon, joka pian johti hallituksen kaatumiseen.
Arabikevät nosti monessa Lähi-idän maassa valtaan islamilaisen hallinnon. Turkissa tilanne on päinvastainen: islamistien vastustajat yrittävät kammeta pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin pois vallasta.
Tässä suhteessa tilanne muistuttaa Teheranin mielenosoituksia kesällä 2009, kun iranilaiset protestoivat väärennettynä pitämäänsä presidentinvaalien tulosta vastaan. Toisin kuin muissa alueen maissa, Iranissa hallitus pystyi tukahduttamaan kansannousun, ainakin toistaiseksi.
Äärioikeisto ja kemalistit huutavat armeijaa kaatamaan hallituksen.
Sulttaani Erdoğan
Mielenosoitukset Istanbulissa alkoivat, kun kurdien BDP-puolueen (Rauha ja kehitys -puolue) kansanedustaja Sirri Sureyya Önder pystytti protestileirin muutaman nuoren aktivistin kanssa Gazin puistoon vastustamaan sinne suunnitellun ostoskeskuksen rakentamista.
Pian heidän tuekseen tuli opiskelijoita, vasemmistolaisia sekä kulttuuriväkeä, ja mielenosoitukset levisivät kulovalkean tavoin muuallekin Turkkiin.
– Monet turkkilaiset ovat väsyneitä pääministeri Erdoğaniin ja hänen Oikeus- ja hyvinvointipuolueeseensa AKP:hen, selittää Tukholmassa asuva turkkilaissyntyinen aktivisti Hasan Ari.
– Turkissa pelätään, että Erdoğan muuttaa Turkin Iranin kaltaiseksi maaksi. Erdoğan suunnittelee rajoituksia esimerkiksi alkoholin tarjoiluun, mikä vaarantaa Turkin matkailun, Ari selittää.
– Erdoğan haluaa takaisin ottomaaniajan ja itselleen yhtä paljon valtaa kuin sulttaaneilla oli, hehän olivat yksinvaltiaita, Hasan Ari jatkaa. Ihmiset ovat pettyneitä myös siihen, että Erdoğan käyttää paljon rahaa Syyriaan, kun sitä tarvittaisiin kotimaassa.
Turkkilaiset valittavat maan kehnoa sananvapaustilannetta. Ihmiset eivät uskalla kritisoida hallitusta edes arkipäiväisissä keskusteluissa puolituttujen kanssa.
Kemalistien vastaisku
Tukholmassa työskentelevä kurditoimittaja näkee mielenosoitukset laajemmin. Sovimme, että hänen haastattelunsa julkaistaan nimettömänä.
– Mielenosoitukset alkoivat radikaalien ihmisten liikkeenä, mutta pian niihin tuli mukaan tasavaltalaispuolueen CHP:n ja äärikansallisen oikeistopuolueen MHP:n kannattajia. He vaativat mielenosoituksissa armeijaa apuun kaatamaan AKP:n hallinnon eli tekemään sotilasvallankaappauksen, toimittaja selittää. Sen jälkeen kurdit vetäytyivät mielenosoituksista.
CHP on Turkin perustajan Mustafa Kemal Atatürkin puolue, joka oli Turkin perustamisen jälkeen kymmeniä vuosia maan ainoa puolue. Puolueen kannattajia kutsutaan kemalisteiksi.
CHP:n ideologia on tiukasti uskonnon ja valtion toisistaan erottamista vaativa. Puolue on käynyt vuosikymmeniä valtataistelua islamisteja vastaan menettäen heille yhä enemmän valtaansa. Viime vuosina Erdoğan on ottanut kontrolliinsa suurelta osin jopa kemalistien perinteisen vahvan tukijan eli armeijan.
Uhka rauhanprosessille
Turkissa on parhaillaan menossa historiallinen rauhanprosessi maan kaakkoisosassa lähes kolmekymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan päättämiseksi. Ensimmäisen kerran Turkin historiassa hallituksen ja Kurdistanin työväenpuolueen edustajat neuvottelevat rauhasta. PKK:n vangitulla johtajalla Abdullah Öcalanilla on keskeinen osuus neuvotteluissa.
– CHP on vastustanut koko ajan rauhanprosessia julistaen Erdoğanin neuvottelevan terroristien kanssa, toimittaja selittää.
Hän uskoo CHP:n käyttävän mielenosoituksia hyväkseen sabotoidakseen rauhanprosessin. Sitä ei voida jatkaa, mikäli Turkki ajautuu sekasortoon.
Ruotsissa asuvat turkkilaiset ja kurdit seuraavat entisen kotimaansa tapahtumia tarkasti. He eivät suostu ennustamaan tulevaisuutta, mutta pitävät Erdoğanin mahdollisuuksia heikkoina.
Jos Erdoğan joutuu luopumaan vallasta, Turkki ajautuu kaaokseen. Toistaiseksi Erdoğan ei ole esittänyt aitoa neuvotteluhalukkuutta, vaikka onkin perääntynyt jonkin verran.
– Kurdit eivät enää ole mukana mielenosoituksissa. He käyvät rauhanneuvotteluja hallituksen kanssa, eivätkä halua tukea kaduilla kemalistien ja äärinationalistien mielenosoituksia samaa hallitusta vastaan, selittää kurditoimittaja.
Turkin kurdit ovat siis vastakkainasettelun ulkopuolella, kuten Syyriassakin, jossa sisällissotaa käydään sunni- ja shiia-arabien kesken, eivätkä Syyrian kurdit tue kumpaakaan osapuolta.
uutiskirje 
