Suomalaista liikennesuunnittelua hallitsee bilismi. Ruotsista lainattu käsite tarkoittaa ideologista autoilua. Bilismin mukaan suunnittelun välttämätön lähtökohta on sujuva pääsy autolla kaikkialle ja koska tahansa.
Näin määrittelee Otso Kivekäs, yksi Helsingin pyörämielenosoitusten järjestäjistä.
– Pyöräily- ja joukkoliikennehankkeista kysytään aina, että kannattaako, tarvitseeko, onko välttämätöntä, Kivekäs sanoo.
Mitä suurempi osuus pyörällä on, sitä parempi kaupunki on kaikille.
– Autoiluhankkeista tyypillisesti todetaan, että ne ovat välttämättömiä, koska liikennemäärät kasvavat. Mutta kasvu perustuu autoiluhankkeisiin itseensä.
Helsingin Polkupyöräilijöissä (HePo) ja vihreiden kaupunginvaltuutettuna toimiva Kivekäs kertoo, että joka kuukausi järjestettävän pyörämielenosoituksen tarkoituksena on kääntää autoilijoiden ja pyöräilijöiden valtasuhteet nurin.
– Lähdetään ajamaan liikennesääntöjen mukaan, mutta kun mukana on hirveä määrä pyöräilijöitä, niin ne dominoivat. Yhtäkkiä ollaan pyöräilijöiden ehdoilla.
Pyöräteiden määrästä laatuun
Suomen ensimmäiset pyörämielenosoitukset järjestettiin 1980-luvulla. 1990-luvun lopulla pyöräprotesteista tuli säännöllisiä ja ne liitettiin Critical Mass -brändiin, joka sai alkunsa San Franciscosta ja levisi kansainväliseksi. Esimerkiksi Budapestissa toukokuussa järjestettyyn Critical Massiin osallistui 100 000 pyöräilijää.
Alkuaikoina Suomen pyöräkulkueissa oli mukana myös kävelijöitä. Joskus mielenosoitukset yhtyivät kadunvaltauksiin. Tapahtumia ei ilmoitettu poliisille, ja poliisit yrittivät sulkea osallistujat autoreiteiltä.
Nykyään HePo ja Maan ystävät järjestävät Kriittisiä pyöräretkiä Helsingissä kuukausittain. Osallistujamäärät ovat kasvaneet 150–400:aan, ja poliisi turvaa reittiä.
Ensimmäisissä mielenosoituksissa vaadittiin lisää pyöräteitä. Nyt vaaditaan määrän sijaan laatua.
– Helsingin pyörätiet ovat suurimmaksi osaksi huonoja ja aivan väärissä paikoissa. Meillä on valtavasti kolmenkympin kaduille tehtyjä pyöräteitä, missä ei ole mitään järkeä, ja meillä on monia pääkatuja, joilta puuttuu pyörätie, Kivekäs selittää.
Tsaarinaikainen virastokulttuuri hankaloittaa
Vuonna 2011 HePolle myönnettiin Helsinki hauskemmaksi -palkinto, jonka perusteluissa mainittiin Kriittinen pyöräretki. Onko palkittu ja instituutioksi kasvanut mielenosoitus hampaaton?
Pyöräprotestointi on vaikuttanut vuosien varrella ainakin kaupungin suunnittelijoihin, Kivekäs arvioi. Median kautta tapahtuma pitää painetta yllä ja näyttää, ettei pyöräily ole vain muutaman ihmisen juttu.
Painetta tarvittaisiin erityisesti nopeuttamaan liikennesuunnitelmien toteutusta. Kivekäs ottaa esimerkiksi Mechelininkadun. Vuonna 2008 kadulle päätettiin rakentaa yksisuuntaiset pyörätiet. Hanke on edelleen lisäsuunnitelmien ja -selvitysten kurimuksessa.
– Helsingin kaupungin organisaatiohan syntyi tsaarin aikaan. Koko virastorakenne syntyi tekemään passiivista vastarintaa ylintä johtoa eli venäläisiä kohtaan, Kivekäs sanoo.
– Virastokulttuuri on edelleen sama. Erona on vain se, ettei siellä ole enää Bobrikovia, vaan virastot tekevät vastarintaa poliittisia päättäjiä ja toisiaan kohtaan.
Pyöräilystä on tulossa statuskysymys
Viime vuosina pyöräily on yhtäältä normalisoitunut ja yleistynyt. Toisaalta siitä on tullut joillekin statuskysymys, ”Alexander Stubb -pyöräilyä”, Kivekäs sanoo.
Suomessa koetaan vielä, että auton omistaminen nostaa statusta. Maailman suurkaupungeissa näkyy, että statusta ilmaisee pikemminkin mahdollisuus elää ilman autoa.
Tiistain kriittisen pyöräretken teemana oli pyöräilijöiden kiittäminen. Miksi?
– Mitä suurempi osuus pyörällä on, sitä parempi kaupunki on kaikille. Se vähentää autoliikennettä, meteliä, saasteita ja tarvetta rakentaa uusia moottoriteitä. Siten saadaan rakennettua tiiviimpää kaupunkia, Kivekäs vastaa.
– Pyöräilijöitähän pitää kiittää jo siitä, että pyöräilee.
Seuraava Helsingin Kriittinen pyöräretki järjestetään 13.8.2013. Kokoontuminen Narinkkatorilla klo 17.30. Tapahtuma Facebookissa .
lehti 