Ranskalaisfilmi Kilimanjaron lumet (2011) on Victor Hugon runon inspiroima sympaattinen avio- ja perhedraama sekä ajan hermolla sykkivä työläiskuvaus. Porvareita vastaan käytävän taiston sijasta keskitytään satamatyöläisten keskinäisiin jännitteisiin. Niissä yhtyvät sukupolvikonflikti ja omanlaisensa sisäinen luokkajako. Se tarkoittaa, että keski-ikäinen perheellinen duunari omaa työttömyyden edessä varsin hyvän turvaverkoston.
Nuoremman kohdalla kaikki voi olla paljon huonommin. Jokapäiväisten paineiden keskellä se merkitsee, että rikos houkuttelee. Tältä pohjalta nähdään yllättävä ja asetelmiltaan varsin piinaava ryöstö.
Ohjaaja Robert Guediguian sekä pääosien Ariande Ascaride, Jean-Pierre Darroussin ja Gerard Meylan tunnetaan meilläkin elokuvistaan Marie Jon kaksi rakastajaa (2002) sekä Marius ja Jeannette (1997). Niiden tavoin tapahtumapaikkana on Marseille ja näkemys elämästä arjen haasteiden keskellä toiveikas, vaikka joidenkin kohdalla tiukkaa tekeekin. Taikasana on solidaarisuus, jossa ei unohdeta huono-osaisimpia.
Ranskalaisfilmi liehuttaa tyylikkään tunnekylläisesti humanismin lippua. Christophen tärkeässä sivuroolissa nähdään Gregoire Leprince-Ringuet.
Kilimanjaron lumet. Yle Teema keskiviikkona klo 22.00