Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen arvonlisäverolain muuttamiseksi niin, ettei arvonlisäveron maksun kiertäminen aikakauslehtien postittamisessa enää jatkossa onnistu. Jotkut aikakauslehdet ovat kiertäneet vuonna 2012 asetettua arvonlisäveroa siirtämällä postitustoimintojaan Ahvenanmaalle, jossa arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa.
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto vaati syksyllä 2013 valtiovarainministeriötä puuttumaan asiaan. Liiton puheenjohtaja Timo Vallittu arvioi tuolloin, että postitustoimintojen työpaikat ovat vaarassa, jos yritykset alkavat laajassa mitassa käyttää Ahvenenmaata veronkiertoon.
– Hyvä, että ministeriö näin nopeasti reagoi tähän, koska kyse on työpaikkojen säilyttämisestä ja veronkierron estämisestä. Ahvenanmaalla oleva porsaanreikä täytyy tukkia, Vallittu sanoo nyt.
Veronkierto on koskenut lähinnä aikakauslehtiä, koska sanomalehtien kierrättäminen Ahvenanmaan kautta ei aikataulusyistä onnistu.
Tilattaville lehdille säädettiin yhdeksän prosentin arvonlisävero vuoden 2012 alusta. Vero korotettiin myöhemmin kymmeneen prosenttiin. Vero koskee vähintään kuukauden ajaksi tilattuja sanomalehtiä ja aikakauslehtiä, joiden verokanta oli tätä aiemmin nolla.
Lakimuutos estäisi mahdollisen noin 30 miljoonan euron verotuoton menetyksen.
Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, laki astuu voimaan vuoden 2015 alusta.