Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 26. lokakuuta
Presidentti Barack Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009 muun muassa ponnisteluistaan ydinaseiden riisumiseksi. Nyt Obama vie läpi valtavaa hanketta Yhdysvaltain ydinaseistuksen modernisoimiseksi. Ohjelma maksaa ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 275 miljardia euroa ja sen jälkeen vielä enemmän. Modernisointi tehdään niin, että Yhdysvallat pystyy tulevaisuudessa myös nopeasti kasvattamaan ydinaseidensa määrää, kertoo Kansan Uutisten Viikkolehti perjantaina.
Jopa 1,4 miljoonaa ihmistä saattaa sairastua Ebolaan tammikuun puoliväliin mennessä, jos ponnisteluihin epidemian eristämiseksi ei ryhdytä välittömästi. Näin arvioi Yhdysvaltain kansanterveysvirasto CDC tiistaina julkaisemassaan ennusteessa. CDC:n johtajan, tohtori Tom Friedenin mukaan toivoakin on. Ponnistelut tartunnan saaneiden eristämiseksi ja hautaustapojen muuttamiseksi voivat ”katkaista selän” epidemialta. Olennaista on tartunnan saaneiden eristäminen, kerrotaan viikon Guardian-suomennoksessa.
Vapaus on tärkein arvo ukrainalaisen Okean Ezy -yhtyeen keulamiehelle Svjatoslav Vakartšukille. Siinä yksi syy, että bändi esiintyi mielenosoitusten alettua Maidanilla.
Skotlantilaiset päättivät kansanäänestyksessä pysyä osana Iso-Britanniaa. Viikkolehdessä arvioidaan kansanäänestyksen jälkeistä tilannetta.
Kellarissa on 2 metriä leveä ja 2,5 metriä pitkä äänieristetty tila. Pohjalla on lihaksia rentouttavalla magnesiumsulfaatilla kyllästettyä vettä. Pontus Purokuru testasi, miltä tuntuu kelluntaterapia. Hymyilyttää. Välillä tuntuu kuin kohoaisi ja sitten ajelehtimiselta alaspäin virrassa. Seinää koskettamalla pitää muistuttaa itselleen, että maailma on olemassa.
Rento, välittömän oloinen, näkyvästi itsevarma. Pääministeri Alexander Stubb närkästyttää asialliseen poliitikkotyyppiin tottuneita ihmisiä, mutta ihailijoitakin löytyy eurovaalien äänikuninkuuteen asti. Imagotutkijana tunnettu professori Erkki Karvonen arvioi Viikkolehdelle, että Stubbin menestyksen salaisuus on hänen tiedollisten ja sosiaalisten taitojensa lisäksi siinä, että hänen julkiminänsä on aika lähellä aitoa Alexanderia. Hän saa paljon anteeksi, koska on sellainen kaveri, joka ei tee itsestään numeroa tärkeilymielessä.
Viikkolehti palaa myös viime vappuna Helsingissä koettuun astalo-jupakkaan. Helsingin poliisilaitos sanoo poliisihallitukselle antamassaan selvityksessä toimineensa vappuna poliisilain mukaisesti ja toimintansa olleen normaalia poliisitoimintaa.
Viime Viikkolehdessä kerrottiin Malmin lentokentästä kentän säilyttämistä haluavien lentäjien näkökulmasta. Nyt ovat vuorossa vasemmistoliiton Sirpa Puhakka ja Silvia Modig, jotka kertovat kentän alueelle tulossa olevista asuntohankkeista.
Viikkolehden etusivulla Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg kertoo saaneensa paljon vihapostia. Syynä on hänen muutama viikko sitten ilmestynyt kirjansa Arvot mekin ansaitsemme. Rosenberg sohaisi arkaan paikkaan kirjoittamalla suomalaisesta rasismista.
Katsoimme lisäksi kaksi Helsingissä samaan aikaan ensi-iltaan tullutta Vanja-enoa ja tapaamme Vaasan Taiteilijaseuran primus motorin Paula Blåfieldin.