– Tasan kolmen viikon päästä rikkaat kokoontuu juhlimaan omaa paremmuuttaan linnaansa. Jos et saanut tai edes halunnut kutsua eliitin bileisiin niin ei hätää, sillä samaan aikaan me kokoonnumme Itäkeskuksessa luokkaretkelle lähiöst linnaan ja kutsumme kaikki mestoille, sanotaan anarkistien Luokkaretki lähiöst linnaan -blogissa.
Anarkistien itsenäisyyspäivän tapahtumapaikaksi ilmoitetaan Itäkeskuksen Stoan aukio, kokoontumisajaksi kello 17 ja ohjelmassa olevan ruokaa, juomaa ja musiikkia. Paikan päällä esiintyvät artistit Julma H, Holisti ja Allan.
– Rikkaiden mielestä kaikki lähtevät samalta viivalta takomaan omaa onneaan, olit sitten Eirasta tai Kontulasta. Lähiönuoret, maahanmuuttajat, köyhät, opiskelijat ja sadattuhannet työttömät kuitenkin tietävät totuuden.
”Röyhkeää luokkasotaa”
Blogissa arvostellaan oikeistolaista politiikkaa heikommassa asemassa olevien syyllistämisestä ja usuttamisesta toistensa kimppuun ”sen sijaan, että pomot ja päättäjät saisivat ansaitsemaansa kyytiä”.
– Rikkaat käyvät päivä päivältä röyhkeämpää luokkasotaa meitä muita vastaan leikaten elämän perusedellytyksiä. Aika laittaa addut jalkaan ja antaa eliitille kenkää!
Myös itsenäisyyspäivän kansallismieliset juhlallisuudet ja ”talvisodan tekohengitys” saavat osansa. Kärki kohdistuu kuitenkin oikeistolaiseen politiikkaan.
Leikkauksilla on seurauksensa
– Skippaa kotisohva ja lähde luokkaretkelle lähiöst linnaan! Muistutetaan porvaristoa siitä kuinka moni tienaa alle 2600 euroa kuukaudessa ja millaiset seuraukset leikkauspolitiikalla tulee olemaan.
Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoi Helsingin Sanomissa 1. joulukuuta, että poliiseja on pyydetty maakunnista saakka mielenosoitusten varalta. Hänen mukaansa poliisi pyrkii puuttumaan ”riittävällä ylivoimalla”, mutta tarkempia määriä ei kerrottu.
– Sellaista tietoa olemme saaneet, että kaikki eivät ole nykymenoon tyytyväisiä, Koskimäki kuitenkin paljasti Helsingin Sanomille.