Suomen taloudesta kuuluu pitkästä aikaa hyviä uutisia, sillä teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat selvästi viime vuonna. Tilastokeskus kertoi perjantaina, että teollisuuden uusien tilausten arvo oli vuoden 2014 marraskuussa 5,6 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-marraskuun aikana tilaukset nousivat 7,1 prosenttia edellisvuodesta.
Viime vuonna tilaukset olivat miinuksella vielä tammikuussa, mutta sen jälkeen nousuvirettä riitti koko vuosi kesäkuuta lukuunottamatta. Syyskuussa uudet tilaukset kasvoivat yli 36 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.
Marraskuussa yritykset saivat uusia tilauksia vuoden takaista enemmän metalliteollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Metalliteollisuudessa tilaukset kasvoivat 10,6 prosenttia ja kemianteollisuudessa 3,9 prosenttia. Tekstiiliteollisuudessa tilaukset vähenivät 2,3 prosenttia ja paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 6,7 prosenttia edellisestä vuodesta.