– Jopa 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioista johtuville epäpuhtauksille. Heistä 170 000-260 000 on vaurioituneiden koulujen ja päiväkotien käyttäjiä, Uotila sanoi keskiviikkoiltana Espoon Vasemmiston tilaisuudessa Entresse-kirjastossa.
– Sisäilmaongelmat ovat yksi suurimmista ympäristöterveysongelmistamme ja tilanteen arvioidaan vain pahentuvan tulevaisuudessa.
Oireet otettava vakavasti
Uotila piti erityisen pahana sitä, että oireilevien henkilöiden tutkimukset, hoidot ja tuki on huonosti järjestettyä.
– Sairastuneet kokevat itsensä usein väliinputoajiksi ja huonosti kohdelluiksi. Tarve saada hoitoa ja tukea jää usein oireiden lääketieteellisten syiden selvittelyn jalkoihin, hän sanoi.
Hän arvosteli Kuntatyönantajia, joka torjui eduskunnan käsittelyssä olevan työtapaturma- ja ammattitautilain muutoksen valmisteluvaiheessa tuen työpaikan vaihdokseen tilanteessa, jossa kosteusvauriomikrobien aiheuttama oirekokonaisuus estää altistuneen työskentelyn entisessä työpaikassa.
– Eduskunnan onkin vielä korjattava hallituksen esitystä, tai vähintäänkin edellytettävä asian pikaista korjaamista uudella lakimuutoksella, Uotila totesi.
Lykkäys kasvattaa velkaa
Uotila muistutti siitä, että rakennusten kosteus- ja homeongelmat ovat myös yhä suurempi kansantaloudellinen ongelma.
– Korjausten lykkääminen kasvattaa korjausvelkaa ja kustannuksia, jotka ovat jo nyt miljardeja euroja. Korjausten laiminlyönti kasvattaa myös edelleen vuosittaisia noin 450 miljoonan euron kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia terveyshaittakustannuksia.
Uotila vaati homerakennusten korjaamista.
– Osana työllistävää ja talouskasvua käynnistävää elvyttävää talouspolitiikkaa tarvitaan satojen miljoonien elvytyspanostus kosteus- ja homeongelmien hoitoon, hän sanoi.
– Tähän panostukseen on tulevan eduskunnan ja hallituksen sitouduttava. Rakennusten korjaaminen vaikka velkarahalla on järkevää nyt kun korot ovat alhaalla, työvoimaa on saatavilla ja rakentamisen kustannukset ovat kohtuullisia.
Hän edellytti lisäksi parannuksia oireilevien tilanteeseen.
– Sisäilmaongelmat voivat pahimmillaan johtaa terveyden, työkyvyn, kodin ja irtaimiston menettämiseen.