Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt kokeiluluvan 32 metriä pitkälle ja 104 tonnia painavalle yhdistelmälle puukuljetuksiin Inarin ja Kemin välille.
Yksi superrekka kuljettaa kerralla saman määrän kuin kaksi 60 tonnin yhdistelmää. Polttoaineen kulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen arvioidaan pienenevän vähintään 20 prosenttia suhteutettuna kuljetettuun puumäärän.
Yhdistelmän massan vuoksi Sodankylän eteläpuolella olevalle Jeesiöjoen sillalle tehdään liikennevalo-ohjaus.
Kahden perävaunun yhdistelmä
Kokeiluun tulee aluksi yksi vetoauto, jossa on kaksi perävaunuyhdistelmää. Yhdistelmässä on 13 akselia, joista kymmenen on varustettu paripyörin.
Kokeiluluvan mukaisen puutavara-auton odotetaan tulevan liikenteeseen noin kolmen kuukauden kuluttua. Sitä ennen yhdistelmää testaan suljetulla alueella jarrutus- ja väistökokein liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.
Lapin superrekka on toinen puutavaran kuljetuksiin suunniteltu suuren hyötykuorman ajoneuvoyhdistelmä, joka on saanut luvan Suomessa. Saimaan ympäristössä liikennöivä 94 tonnin yhdistelmä sai luvan lokakuussa 2014.