Yhteiskuntasopimus oli viikon poliittisen keskustelun ykkössana, kun keskustan Juha Sipilä yritti epäonnistuneesti myydä työmarkkinajärjestöille näkemystään työehtojen heikentämisestä.
Käsite on kuulunut keskustan puheeseen parinkymmenen vuoden ajan. Yhteiskuntasopimuksen nosti esille Esko Aho vuoden 1991 talouspoliittisissa neuvotteluissa, ja sitä väläyteltiin myös Matti Vanhasen hallitusten aikana.
Yhteiskuntasopimuksen isähahmosta Thomas Hobbesista väitellyt poliittisen filosofian tutkija Mikko Jakonen pitää keskustan tapaa käyttää käsitettä omituisena. Yhteiskuntasopimus on modernin valtion perusta ja peruskäsite, jonka jokainen politiikan opiskelija oppii, mutta keskustalaiset eivät käytä käsitettä tässä mielessä.
– Perinteisesti yhteiskuntasopimus koskee jokaisen yksilön tasavertaista asemaa suhteessa valtioon, eikä suinkaan erilaisten työmarkkinaosapuolten kabinettisopimusta, Jakonen sanoo.
Sopimus tarkoittaa
vallan siirtämistä
Euroopassa heräsi 1500-luvulla kysymys siitä, miten yhteiskunta voidaan oikeuttaa. Aikaisemmin poliittinen auktoriteetti oli perustunut esimerkiksi jumalan antamaan oikeutukseen.
Protestanttisilla alueilla kehitettiin teoria siitä, että yhteiskunnan muodostaa kansa.
– Teorian kehittäjät eivät kuitenkaan halunneet demokratiaa, vaan tarkoituksena oli saada aikaan systeemi, jossa kansalta voidaan siirtää kansan valta ja voima kuninkaalle. Se on yhteiskuntasopimuksen peruspeli, Jakonen selittää.
Jakosen mukaan yhteiskuntasopimuksen käsite osoittaa, että yhteiskunta voidaan synnyttää keinotekoisesti missä ja milloin tahansa.
Ei siis ole olemassa mitään luonnollista Ruotsia tai Englantia, vaan valtioiden perustamista varten tarvitaan sopimus. Siinä ihmiset sopivat keskenään, että he luovuttavat pois tietyt oikeutensa ja saavat yhteiskunnalta vastineeksi jotakin. Kyse on teoreettisesta ajatuskokeesta, jolla perustellaan vallan siirtäminen ja määritellään oikeudet ja velvollisuudet.
– Yleensähän sillä yritettiin perustella jonkin tahon oikeuksia, esimerkiksi pönkittää kuninkaan valtaa.
Onko vanha sopimus
purkautunut?
Yhteiskuntasopimusta käsittelevissä teorioissa yhteiskuntaa edeltää tavallisesti sekasortoinen luonnontila, jossa elämistä Hobbes kuuluisasti kuvaili ”yksinäiseksi, kurjaksi, häijyksi, raa’aksi ja lyhyeksi”.
Jakonen pohtii, tarkoittaako Sipilän vaatimus yhteiskuntasopimuksesta, että Suomessa on palattu takaisin luonnontilaan, jossa ihmiset ajavat lyhytjänteisesti vain omaa etuaan miettimättä yhteisiä asioita.
– Tällaista on kyllä ilmassa. Perusajatukset yhteiskunnasta ovat purkautuneet. Näitä olivat esimerkiksi se, että jos kouluttaudut, niin saat töitä, tai jos olet valmis tekemään töitä, niin sinulle tarjotaan töitä.
– Yhteiskuntasopimukseen voisi kuulua sekin, että maksetaan verot ja sen avulla saadaan hyvä infrastruktuuri yrittää ja niin edelleen. Nythän ihmiset valittavat siitä, että täytyy maksaa veroja.
Tarkoittaako Sipilän puhe yhteiskuntasopimuksesta siis, että yhteiskunta on hajonnut? Oliko kyseessä yritys teipata yhteen rikkinäisen yhteiskunnan palasia?
Entä onko oikein puhua yhteiskuntasopimuksesta, kun sitä eivät ole tekemässä kaikki yhteiskunnan jäsenet?
Ainakin sopimuspuhe tarkoittaa, että aikaisemmat sopimukset eivät enää pidä, Jakonen arvioi.
– Sopimusretoriikka tulee politiikassa esille aina silloin tällöin, ja yleensä juuri silloin, kun asiat ovat pahasti pielessä.
uutiskirje 
