Perun Amazonilla elävän chapra-kansaan kuuluva Olivia Bisa on johtajien sukua. Hänen isoisänsä ja myöhemmin hänen isänsä johtivat chaproja. Lapsena Bisa haaveili kulkevansa samaa polkua.
– Sanoin aina isälleni, että jonain päivänä haluan olla kuin hän. Kuitenkin hänen mukaansa vain miehet voivat olla johtajia, ja vaikka minulla olisi kaikki tehtävässä tarvittava äly ja kyky, olin silti nainen, Bisa muistelee.
Kun Bisa oli 11-vuotias, hänen avioliittonsa oli jo järjestetty. Hän ei halunnut naimisiin, vaan pakeni Pohjois-Peruun ja palasi kotiseudulleen 17-vuotiaana ja koulut käytyään.
Koska Bisa osasi lukea, kirjoittaa ja käyttää tietokonetta, hänet määrättiin työskentelemään chapra-yhteisön sihteerinä.
Vuonna 2022, kun Bisa esiintyi yhteisön kokouksessa, eräs nainen nousi puhumaan. Tämä kysyi, miksi nainen ei voisi olla johtajaehdokas, sillä Bisalla näytti olevan siihen kaikki tarvittava.
Bisa asettui ehdolle ja sai 80 prosenttia äänistä. Valinnan jälkeen sääntöjä muutettiin ja naisten osallistuminen vaaleihin turvattiin. Samalla chapra-kansa vahvisti kantaansa kaivos- ja energiayhtiöitä vastaan.
– Kaikkien chapra-kansan yhteisöjen kokouksessa olemme sanoneet ei öljylle, ja se on kantamme loppuun asti, Bisa sanoo.
Kanta vahvistui entisestään syyskuussa 2022, kun yhteisön alueella tapahtui öljyvuoto.
Puhdistustöitä jouduttiin odottamaan puoli vuotta. Siihen mennessä vuoto oli saastuttanut yli 1 500 hehtaaria maata. Bisan mukaan öljyä tihkuu maasta edelleen.
Öljy-yhtiöiden vastustaminen on tuonut hänelle myös uhkauksia.
– Minua on kehotettu vaikenemaan, tai minut vaiennetaan.
Uhkailu ei ole pysäyttänyt Bisaa. Päinvastoin, hän on keskittynyt rakentamaan vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille ja varmistamaan, että naiset ovat mukana energiasiirtymässä.
Aurinkopaneelien ansiosta noin 80 prosentilla chapra-yhteisöistä on nykyisin internetyhteys. Kahdessatoista yhteisössä on aurinkoenergialla tuotettua sähköä ympäri vuorokauden.
Yhteisöihin on hankittu myös kylmälaitteita, joissa naiset säilyttävät valmistamiaan tuotteita, kuten hilloja, joita myydään lisätulojen saamiseksi.
Samalla bensiinin käyttö on vähentynyt. Tavoitteena on vahvistaa paikallistaloutta ja luoda nuorille mahdollisuuksia jäädä kotiseudulleen.
– Haluamme, että tämä siirtymä tukee maataloutta sekä esi-isiltä perityn tiedon säilymistä ja siirtymistä seuraaville sukupolville, Bisa sanoo.
Haluamme osallistua
Kun Latinalaisessa Amerikassa keskustellaan energiasiirtymästä, naiset jäävät usein taka-alalle. Silti juuri alkuperäiskansojen ja afroväestön naisjohtajat ovat nousseet eturintamaan vastustamaan fossiilihankkeita ja rakentamaan niiden tilalle uusia ratkaisuja.
– Me naiset emme halua olla vain numeroja raporteissa. Haluamme osallistua ja että äänemme, todellisuutemme ja vaihtoehtomme otetaan huomioon, Olivia Bisa sanoo.
Bisan vaatimus kuulostaa itsestään selvältä. Käytännössä naiset jäävät kuitenkin usein energiasiirtymää koskevien päätösten ulkopuolelle, vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset osuvat monissa yhteisöissä erityisen voimakkaasti juuri heihin.
Iberoamerikkalaisen koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestön OEI:n mukaan sukupuolinäkökulma ei edelleenkään näy energiahankkeissa. Niissä arvioidaan vain harvoin, miten vaikutukset kohdistuvat naisiin ja miehiin tai miten toimintaa pitäisi muokata.
Naisia työskentelee uusiutuvan energian alalla enemmän kuin öljy- ja kaasuteollisuudessa. Uusiutuvan energian työvoimasta heitä on 32 prosenttia, kun öljy- ja kaasualalla osuus jää 22 prosenttiin. Johtopaikoille naisia nousee silti harvoin: OEI:n mukaan alle neljäsosa puhtaan energian yritysten päätöksentekijöistä on naisia.
Myös ilmastorahoitus jakautuu epätasaisesti. Vain 2–3 prosentissa maailman ilmastorahoituksesta sukupuolten tasa-arvon edistäminen on ensisijainen tavoite.
Latinalaisessa Amerikassa naiset kohtaavat lisäksi erityisen riskin, sillä ympäristöä ja paikallisyhteisöjen oikeuksia puolustavat aktivistit joutuvat usein väkivallan kohteiksi.
Vuonna 2024 maailmassa rekisteröitiin 146 ympäristöaktivistin murhaa tai katoamista. Niistä 82 prosenttia tapahtui Latinalaisessa Amerikassa. Uhrien joukossa oli 14 naista muun muassa Meksikosta, Kolumbiasta, Guatemalasta ja Brasiliasta.
Monille alkuperäiskansojen ja afroväestön naisjohtajille fossiiliteollisuuden vastustaminen, oikeudenmukaisen energiasiirtymän puolustaminen ja toimiminen miesvaltaisella alalla ovat tuoneet mukanaan uhkauksia, mustamaalausta ja fyysistä väkivaltaa.
Se ei kuitenkaan ole vaientanut heitä. Eri puolilla Latinalaista Amerikkaa naiset vastustavat fossiilihankkeita, rakentavat vaihtoehtoisia energiaratkaisuja, osallistuvat kansainvälisiin neuvotteluihin ja ottavat paikkansa päätöksenteossa, johon heillä ei aiemmin ollut pääsyä.
Yuvelis voitti ympäristöalan huippupalkinnon
Kolumbialainen Yuvelis Morales jakaa Olivia Bisan näkemyksen siitä, ettei energiasiirtymä saa tapahtua paikallisyhteisöjen kustannuksella.
– Emme halua fossiilisia energialähteitä, mutta energiasiirtymän on oltava oikeudenmukainen ja lähdettävä alueiden omista tarpeista, Morales sanoo.
25-vuotias Morales tunnetaan erityisesti työstään vesisärötystä vastaan. Vuonna 2026 hänelle myönnettiin Goldman-palkinto, jota pidetään ympäristöalan arvostetuimpana tunnustuksena.
Morales varttui Puerto Wilchesissä Kolumbian Magdalena-joen keskilaaksossa käsityö- ja kalastajayhteisössä, ja näki läheltä, miten energiantuotanto muutti ympäristöä.
Alue on ollut Kolumbian energiantuotannon keskus jo sadan vuoden ajan. Siellä porattiin myös maan ensimmäinen öljylähde.
– Olen nähnyt, miten joen eläimistö ja kasvisto ovat köyhtyneet, miten monokulttuurit ovat hävittäneet kokonaisia metsiä ja miten hiilivetyteollisuus on pilannut alueemme. Se ei ole tarina, jota haluan jatkaa, Morales sanoo.
Lapsena hän haaveili maailman pelastamisesta. Myöhemmin hän opiskeli ympäristötekniikkaa ja alkoi toimia kotiseutunsa ympäristön puolesta.
Vuonna 2019 Kolumbian hallitus ilmoitti edistävänsä Puerto Wilchesissä vesisärötyksen kokeiluja. Morales näki hankkeet uutena uhkana alueelle.
Vesisärötys eli fracking on öljyn ja maakaasun tuotantomenetelmä, jossa maaperään pumpataan suurella paineella vettä, hiekkaa ja kemikaaleja, jotta öljyä ja kaasua sisältävä kiviaines murtuu.
Menetelmä kuluttaa runsaasti vettä. WWF Colombian mukaan yksi porakaivo voi kuluttaa 9 000–23 000 kuutiometriä vettä, mikä vastaa noin 2,4–7,7 olympia-altaan tilavuutta.
– Me kalastajayhteisöt olemme riippuvaisia vedestä. Siksi emme voi hyväksyä teknologiaa, joka uhkaa Kolumbian tärkeimpiä jokia, Morales sanoo.
Morales liittyi 18-vuotiaana Alianza Colombia Libre de Fracking -verkostoon, johon kuuluu yli sata järjestöä eri puolilta maata. Hän alkoi kiertää yhteisöjä ja syrjäseutuja kertomassa vesisärötyksen riskeistä.
Työ tuotti tulosta. Vuonna 2024 Kolumbian perustuslakituomioistuin keskeytti hankkeet katsoen, että yhteisöjen oikeutta ennakkokuulemiseen oli loukattu.
– Suurin voittomme on se, että Kolumbia on tänään vapaa vesisärötyksestä, Morales sanoo.
Vaikka lapsuuden haave maailman pelastamisesta tuntuu nykyisin hänen mukaan liian suurelta ja melko epärealistiselta, hän ei ole luopunut toivosta.
– Minulla on ystäviä eri puolilla maailmaa, joiden kanssa taistelemme yhdessä oikeudenmukaisten ratkaisujen ja maapallon puolesta.
Amazonilla puolustetaan myös henkien maailmaa
– Karuãnat ovat olentoja, jotka huolehtivat joista, luonnosta ja elämästä näissä ekosysteemeissä. Mutta kun melua on liikaa, ne lähtevät pois, Luene Karipuna sanoo.
27-vuotias Karipuna kuuluu karipuna-kansaan, joka elää Amapán osavaltiossa Oiapoquen kunnassa Brasilian pohjoisosassa.
Karipunan mukaan Amazonin metsää ei uhkaa vain luonnon tuhoutuminen. Vaakalaudalla on myös henkien maailma.
Karipuna pelkää, että öljy-yhtiöiden mukana tuleva melu rikkoo hänen kotiseutunsa tasapainon.
Kun hän oli 15-vuotias, hänen isoäitinsä sanoi, että nuoren naisen velvollisuus olisi jonain päivänä lähteä alueeltaan voidakseen suojella sitä. Kymmenen vuotta myöhemmin ennustus toteutui, kun Karipunaa uhkailtiin ja hän joutui lähtemään ulkomaille.
– Ihmiset sanoivat, että olin kehitystä vastaan, etten ansainnut elää ja että istuin kansani kanssa Amapán ja koko Brasilian rikkauden päällä, hän kertoo.
Uhkauksista huolimatta Karipunasta on tullut yksi Brasilian Amazonin näkyvimmistä energiasiirtymään liittyvistä äänistä. Hän oli ensimmäinen nuori nainen, joka valittiin Amapán ja Pohjois-Parán alkuperäiskansojen kattojärjestö APOIANPin toiminnanjohtajaksi.
Nyt hänen pelkonsa kotiseudun tasapainon järkkymisestä on lähempänä toteutumista kuin koskaan.
Karipunan alueeseen vaikuttaa suoraan valtiollisen Petrobras-yhtiön öljyhanke Amazonjoen suulla. Hanke sai hyväksynnän vain viikkoja ennen marraskuussa Belém do Parássa järjestettävää YK:n COP30 ilmastokokousta. Lupa sallii koeporauksen merialueella öljyesiintymien kartoittamiseksi.
– He poraavat jo nyt ekosysteemille ja ihmisille haitallisilla nesteillä ja aiheuttavat tuhoa. Jos öljyä ei löydy, kuka korjaa vahingot?, Karipuna kysyy.
Karipuna ja hänen kansansa ovat tehneet Brasilian liittovaltion syyttäjälaitokselle valituksen, jossa vaaditaan öljyn etsinnän keskeyttämistä sekä alkuperäiskansojen kuulemista.
Karipuna saapui Santa Martassa järjestettyyn konferenssiin muiden brasilialaisten alkuperäiskansojen johtajien kanssa. Siellä he esittivät näkemyksensä siitä, miten öljystä, kaasusta ja hiilestä voidaan luopua.
Seitsemän kohdan ohjelmaan kuuluu muun muassa alueita, joilla sekä fossiilisten polttoaineiden että mineraalien etsintä pitäisi kieltää kokonaan.
– Energiasiirtymän on rakennuttava yhdessä ihmisten ja kansojen kanssa. Teidän täytyy oppia meiltä, miten luonnosta pidetään huolta, Karipuna sanoo.
Käsityöt, suklaa ja biokaasu rakentavat vaihtoehtoa öljylle
Ecuadorin Amazonilla Cahuo Boya uskoo, että fossiiliteollisuutta voidaan vastustaa myös vahvistamalla perinteisiä elinkeinoja ja paikallista osaamista.
Boya kuuluu waoraneihin, yhteen Ecuadorin Amazonin 11 alkuperäiskansasta. Hänen tavoitteena on vahvistaa naisten taloudellista itsenäisyyttä, pitää kulttuuria elossa ja tarjota vaihtoehto öljyteollisuudelle.
Waoranien asuinalue kuuluu Ecuadorin fossiiliteollisuuden voimakkaimmin muokkaamiin seutuihin. Lähetyssaarnaajien ja öljy-yhtiöiden tulo toi yhteisön kosketuksiin ulkomaailman kanssa 1950-luvulla. Öljynporaus ei kuitenkaan ole tuonut vaurautta alueelle.
Yli 90 prosentilta waorani-yhteisöistä puuttuvat yhä peruspalvelut. vain noin kymmenesosassa yhteisöjä on terveysasema, ja alle viisi prosenttia saa tuloja öljy-yhtiöille tarjottavista palveluista.
Boya on yksi Ecuadorin waorani-naisten yhdistyksen neljästä perustajasta ja sen puheenjohtaja. Aluksi mukana oli kymmenen naista, nykyisin yli 50.
– Naisina näimme, mitä tapahtui öljy-yhtiöiden toiminta-alueilla eläville perheille. Tulot eivät hyödyttäneet yhteisöjä, vaan seurauksena oli kaltoinkohtelua, tuhlausta ja huonoja päätöksiä, Boya sanoo.
Naiset valmistavat perinteisin menetelmin rannekoruja, kaulakoruja, laukkuja, shigra-kasseja ja riippumattoja. Materiaalit kerätään metsästä, ja niiden käsittely perustuu sukupolvelta toiselle siirtyneeseen tietoon. Naiset ovat perustaneet myös taimitarhan, jossa kasvatetaan käsitöissä tarvittavia kasveja.
Toinen tärkeä tulonlähde on suklaa, jota viedään nykyisin muun muassa Espanjaan ja Sveitsiin. Tuotot ohjataan rahastoon, jolla tuetaan yhteisöjen terveydenhuoltoa ja koulutusta.
– Sanoimme miehille, ettemme suostu jatkamaan kuten ennen, vaan heidän täytyy keskustella naisten kanssa ja kysyä, ovatko he samaa mieltä vai eivät. Nyt miehet eivät enää voi puhua yksin, vaan meidän on oltava tasa-arvoisia, Boya kertoo.
Boya ja hänen toverinsa olivat keskeisessä roolissa kampanjassa, jolla pyrittiin pysäyttämään öljynporaus Yasunín kansallispuistossa. Vuonna 2023 lähes 60 prosenttia ecuadorilaisista äänesti waoranien kannan puolesta.
Öljynporaus ei kuitenkaan ole loppunut. Ecuadorin hallitus on ilmoittanut laajentavansa öljynetsintää alueille, jotka vaikuttavat myös waorani-kansan maihin.
– Voimme kehittää yhteisömatkailua, käsityöyrityksiä ja perinteistä lääkintää. Voimme rakentaa tulevaisuutemme ilman riippuvuutta öljy-yhtiöistä, Boya sanoo.
Joukko yhdistyneitä naisia
Saman viestin jakaa Kolumbian Amazonilla asuva María Rosario Chicunque Chindoy, joka tunnetaan paremmin nimellä Mamá Charito.
Kamëntša-kansaan kuuluva Chicunque on mukana perinteisen lääkinnän tietäjänaisten yhdistyksessä Asomi La Chagra de la Vidassa. Yhdistys kokoaa yhteen eri alkuperäiskansojen naisia Putumayon ja Caquetán alueilla.
Yhdistys tekee työtä veden suojelemiseksi, kestävän chagra-viljelyn vahvistamiseksi ja perinteisen tiedon siirtämiseksi nuoremmille sukupolville.
Vuoden 2025 alussa yhdistys asensi Alto Putumayossa sijaitsevaan Colegio Bilingüe Indígena Artesanal Kamëntša -kouluun biokaasulaitteiston, jossa ruokajätteestä tuotetaan energiaa koulun tarpeisiin. Ratkaisusta hyötyy suoraan 130 oppilasta sekä koulun opettajat ja oppilaiden perheet.
Chicunquen mukaan hanke osoittaa, että energiaa voidaan tuottaa ilman uusia riippuvuuksia.
– Jos lopetamme fossiilisten polttoaineiden käytön mutta alamme samalla tuhota vuoria kuparin ja muiden siirtymän kannalta tärkeiden mineraalien vuoksi, jatkamme vain saastuttamista toisella tavalla, hän sanoo.
Olivia Bisa, Yuvelis Morales, Luene Karipuna, Cahuo Boya ja María Rosario Chicunque tulevat eri maista ja erilaisista yhteisöistä. Silti heidän viestinsä on sama.
Heidän mukaansa tulevaisuus ei voi rakentua fossiilisille polttoaineille. Mutta energiasiirtymä ei voi olla oikeudenmukainen, jos se uhkaa alkuperäiskansojen maita, kulttuureja, vesivaroja ja elinkeinoja.
Chapra-kansan aurinkopaneeleista waorani-naisten käsitöihin, Kolumbian biokaasulaitteistoista Brasilian Amazonin öljynvastaisiin kampanjoihin nämä naiset osoittavat, että vaihtoehtoja on jo olemassa.
– Olemme osa naissukupolvea, jotka uskalsivat nostaa äänensä. Eikä mikään ole voimakkaampaa kuin joukko yhdistyneitä naisia, Morales päättää.
uutiskirje 
