Tuleva hallitus kirjaa hallitusohjelmaan Suomelle mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Lisäksi se linjaa, että hallitus teettää selvityksen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle.
Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) totesi hallitusohjelmaneuvottelujen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona, että Naton suhteen nyt palataan vuoden 2007 kirjaukseen.
– Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä, hän luki neuvottelujen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työryhmän linjauspaperista.
Suomen Eurooppa-politiikkaa hallitus jatkaa vanhalla linjalla, mutta edellyttää, että unionia on uudistettava.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini korosti tilaisuudessa kahta EU-linjauksen kohtaa, jossa todetaan kielteinen suhtautuminen siihen, että Suomen vastuita eurokriisin hoidossa lisättäisiin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb totesi, että hallitusneuvotteluja käyvillä puolueilla on sisällöllisesti enemmän yhteistä kuin eriäväisyyttä kannoissa EU:sta.
– Sisämarkkinat, vapaakauppa, kasvu, kilpailuedellytykset, sääntelyn purku, hän luetteli yhteisiä asioita.
Stubb arvioi, että suhteessa Euroopan unioniin on paljolti kyse erilaisesta tavasta puhua. Soini totesikin, että hän korostaa tekstien eri lauseita kuin Stubb.