Vihreiden uusista varapuheenjohtajista kaksi pitää vasemmistopuolueita sopivimpina kavereina oppisitiossa.
– Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto ovat luontevia yhteistyökumppaneita, sanovat varapuheenjohtajat Maria Ohisalo ja Touko Aalto.
Asiasta kirjoittaa Vihreä Lanka.
Aallon mukaan tasa-arvoasioissa myös ruotsalainen kansanpuolue on hyvä kumppani.
Köyhyystutkija Ohisaloa arveluttaa silti demareiden kanta perustuloon.
Aallon mielestä oppositio pitää pyrkiä kokoamaan mahdollisimman monessa asiassa yhteen. Aallon mukaan tasa-arvoasioissa myös ruotsalainen kansanpuolue on hyvä kumppani. Aalto ottaisi mukaan yhteistyöhön kristillisdemokraatit esimerkiksi sosiaali- ja terveyskysymyksissä.
Varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää ei halua lyöttäytyä muiden oppositiopuolueiden kanssa hallitusta vastaan. Hänen mielestään pitää pyrkiä rakentavaan yhteistyöhön hallituksen kanssa.
Halmeenpää sanoo ainakin keskustan nostaneen esille hyviä ajatuksia energiapolitiikasta ja ilmastotavoitteista.
Vihreät valitsivat uudet varapuheenjohtajansa Oulun puoluekokouksessa kesäkuussa. Puheenjohtaja Ville Niinistö valittiin jatkokaudelle.