Suomalainen ylittää globaalin vedenkäytön keskiarvon
Vesijalanjäljellä tarkoitetaan käytettyjen tuotteiden ja palveluiden elinkaaren kokonaisvedenkulutusta ja vaikutuksia veden laatuun, vesistöjen tilaan ja muihin vedenkäyttäjiin.
Suomessa 53 prosenttia vedenkulutuksesta perustuu kotimaisiin ja 47 prosenttia ulkomaisiin vesivaroihin.
Iso osa ulkomaisesta jäljestä kohdistuu maapallon vesivarantojen kannalta erittäin ongelmallisille alueille.
Keskimääräinen suomalainen kuluttaa noin 150 litraa vettä vuorokaudessa peseytymiseen, ruoanlaittoon ja WC:n huuhteluun.
Kun kaikkien kulutustuotteiden tuotannon vaatiman piiloveden määrä otetaan huomioon, yhden suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki kasvaa 3 874 litraan, mikä on hiukan yli globaalin keskiarvon.
Suomen kokonaisvedenkulutus on 7 326 miljardia litraa vettä vuodessa. Maataloustuotteiden tuotanto ja kulutus muodostavat siitä pääosan 82 prosenttia. Teollisuustuotteiden osuus vesijalanjäljestä on 15 prosenttia ja kotitalouksien vedenkulutus kolme prosenttia.
Suomalaisten vesijalanjäljessä on laskettu yhteen Suomessa kulutettujen maataloustuotteiden kokonaisvedenkulutus, teollisuustuotteiden kokonaisvedenkulutus sekä kotitalouksien vedenkulutus.
Suomessa tuotetut, vientiin menevät tuotteet eivät sisälly suomalaisten vesijalanjälkeen.
Kesän uutisia. Perun pääkaupunki Lima on yksi maailman kuivimmista kaupungeista. Kaupungin köyhät asukkaat joutuvat jopa kerjäämään juomavettä. Samaan aikaan läheisellä aavikolla kasvatetaan kastelujärjestelmän avulla suomalaisissa marketeissa myytäviä avokadoja.
Kuivuus on syössyt madagaskarilaiset nälänhädän partaalle ja YK:n ruoka-avun parissa sinnittelee 120 000 ihmistä. Kaliforniassa jatkuu neljä vuotta kestänyt kuivuus, jota pidetään alueen pahimpana kuivuusjaksona yli tuhanteen vuoteen. Tällä hetkellä noin 780 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta juomavettä.
Tulevaisuudessa vedentarpeen odotetaan kasvavan. Vuoteen 2030 mennessä vettä tarvitaan 40 prosenttia enemmän kuin mitä luotettavista ja käytettävissä olevista vesilähteistä on saatavilla.
Ilmastotiede esittää yhä vakuuttavampia todisteita, joiden mukaan sademäärien vaihtelu muuttuu merkittävästi. Sateisiin liittyvät ääri-ilmiöt lisääntyvät: kuivuusjaksot pitenevät ja sateet ovat entistä rankempia. Vesivarojen oikeudenmukainen jakautuminen on yhä tärkeämpää.
Iso vesijalanjälki ei aina pahin
Ohjelmapäällikkö Jussi Nikula WWF:stä on laatinut raportin Suomen vesijalanjäljestä. Hän korostaa, että vesifiksun tulevaisuuden kannalta suomalaisen vesijalanjäljen koko ei ole keskeisin seikka. Tärkeämpää on miettiä, mitä vesivarantoalueita jälki kuormittaa ja kuinka hyvin on huolehdittu vesivarantojen riittävyydestä sekä veden uusiutumisesta.
Vesiviisaat ratkaisut eivät välttämättä ole Nikulan mukaan loogisia eikä intuitio johda oikeaan suuntaan. Kymmenen viime vuoden aikana ymmärrys veden käyttäjien roolista vesivarojen hallinnassa ja vesivastuullisuudessa on edennyt tilavuuteen perustuvista vesijalanjälkilaskelmista laajempiin vaikutusten arviointimenetelmiin, työkaluihin ja hallintajärjestelmiin.
– Globaali vesikriisi on todellisuutta miljoonille ihmisille, mutta se vaikuttaa kaikkien yhteiskuntien kehitykseen. Pieni vesijalanjälki ei välttämättä ole parempi kuin suuri. Keskeistä on mihin vesijalanjäljen jätämme. Makea vesi on kriittinen ja niukka resurssi, ja resurssin hallinta on käytettyä litramäärää tärkeämpi seikka.
Vesisyöpöt kahvi ja tee
– Tuote, jonka tuotannossa kuluu paljon vettä, ja joka on lähtöisin runsaiden vesivarojen alueelta tai seudulta, jossa vesivarojen käyttö on hyvin hallittua ja tasapainoista, ei ole ongelmallinen.
Nikulan mukaan onkin tärkeää tunnistaa tuotantoalueet, joilla vesivaroja käytetään kestämättömästi ja hallitaan puutteellisesti. Niillä vedenkulutus ylittää jokien, järvien tai pohjavesiesiintymien luontaisen uusiutumiskyvyn tai aiheuttaa veden laadun merkittävää heikkenemistä, joka johtaa sosiaalisiin, taloudellisiin tai ympäristöhaittoihin.
Esimerkkinä Nikula käyttää nautintojuomia kahvia ja teetä.
– Kahvikupillinen, jonka tuottamiseen kuluu noin 140 litraa vettä, voi olla peräisin kestävästi hoidetulta peltometsäviljelmältä Kenian kosteilla ylängöillä ja on vähemmän haitallinen vesivarojen kannalta kuin 30 litraa vettä kuluttava kuppi teetä läheiseltä eroosiolle alttiilta monokulttuuripellolta.
Boikotti ei ole ratkaisu
Jussi Nikulan mukaan kuluttajaboikotit eivät sovi vesivarantojen oikeudenmukaisuuden varmistamiseen.
– Ei tule rankaista alueita, joissa vesivarannot ovat niukat. Vesivarannoiltaan köyhät maat ovat myös muilla mittareilla maailman köyhimpiä maita ja rahakasveilla, kuten avokadolla saattaa olla suuri merkitys alueen vaurastumiselle ja hyvinvoinnille.
Boikotin sijaan Nikula tuo esiin kuluttajan roolin vesivastuullisen kaupan edistäjänä.
– Kuluttajan pitäisi vaatia markettiketjuja varmistamaan, että tuotantoalueen vesivarannot ovat hyvin hallittuja ja että vesivarojen käyttö on kestävää koko tuoteketjussa.
Vesijalanjäljestä yli 80 prosenttia muodostuu ravinnosta. Se on myös se osa globaalia kuormaa, johon voimme helpoimmin vaikuttaa. Nikula korostaa ekologisen syömisen merkitystä.
– Kasvispainotteinen ruokavalio ja yleiset eettisen kuluttamisen periaatteet ovat vesifiksuja. Lisäksi on hyvä miettiä sellaisten ruoka-aineiden käyttöä, jotka tulevat meille niukkojen vesivarantojen alueilta. Esimerkiksi riisin syömisen välttäminen on hyvä ratkaisu. Riisi on Aasiassa ravitsemuksen perusta eikä sen viennin väheneminen rankaise tuottajia. Kulutusta on eniten tuotantomaissa. Riisin voi korvata kotimaisella ohralla.
Lähde: Suomen vesijalanjälki. Globaali kuva suomalaisten vedenkäytöstä. WWF 2013.
Suomalainen ylittää globaalin vedenkäytön keskiarvon
Vesijalanjäljellä tarkoitetaan käytettyjen tuotteiden ja palveluiden elinkaaren kokonaisvedenkulutusta ja vaikutuksia veden laatuun, vesistöjen tilaan ja muihin vedenkäyttäjiin.
Suomessa 53 prosenttia vedenkulutuksesta perustuu kotimaisiin ja 47 prosenttia ulkomaisiin vesivaroihin.
Iso osa ulkomaisesta jäljestä kohdistuu maapallon vesivarantojen kannalta erittäin ongelmallisille alueille.
Keskimääräinen suomalainen kuluttaa noin 150 litraa vettä vuorokaudessa peseytymiseen, ruoanlaittoon ja WC:n huuhteluun.
Kun kaikkien kulutustuotteiden tuotannon vaatiman piiloveden määrä otetaan huomioon, yhden suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki kasvaa 3 874 litraan, mikä on hiukan yli globaalin keskiarvon.
Suomen kokonaisvedenkulutus on 7 326 miljardia litraa vettä vuodessa. Maataloustuotteiden tuotanto ja kulutus muodostavat siitä pääosan 82 prosenttia. Teollisuustuotteiden osuus vesijalanjäljestä on 15 prosenttia ja kotitalouksien vedenkulutus kolme prosenttia.
Suomalaisten vesijalanjäljessä on laskettu yhteen Suomessa kulutettujen maataloustuotteiden kokonaisvedenkulutus, teollisuustuotteiden kokonaisvedenkulutus sekä kotitalouksien vedenkulutus.
Suomessa tuotetut, vientiin menevät tuotteet eivät sisälly suomalaisten vesijalanjälkeen.
lehti 