Pintaa syvemmältä
Kaamosmasennus on iskenyt melkein kaikkeen ympärillämme, jopa keskusteluun EU:sta ja varsinkin EMU:sta eli euroalueesta. Vielä vuosi sitten pidettiin melko yleisesti EMU:n toimia varsinkin Kreikkaa kohtaan niin törkeinä, että järjestelmää olisi pakko muuttaa radikaalisti, tai purkaa se kokonaan. Tuntui melkein siltä, että ylimielinen Pohjola Saksan johdolla, mutta Suomenkin myötävaikutuksella, olisi lähtenyt avoimesti sortamaan Euroopan Etelää.
Lisäksi EMU:n johdon talouskuripolitiikka on pitänyt työttömyyden korkealla Suomessa.
Markku Kuisman mukaan yhteisestä rahasta tuli Euroopan julma hajottaja.
Nyt populismin nousu Euroopassa ja Yhdysvalloissa, raju muuttoaalto Lähi-idästä ja kärjistyvä muukalaisviha ovat muuttaneet mielipideilmastoa Euroopassa. EMU:sta puhuu enää harva, melkeinpä vain Paavo Väyrynen.
Vapaus Valita Toisin (VVT) on aktiivista kansalaiskeskustelua harrastava järjestö, jonka voisi sijoittaa Suomen poliittisella kartalla lähelle Erkki Tuomiojaa. Tämä viittaa ainoastaan ajattelutapaan – Tuomiojalla ei välttämättä ole enää VVT:n kanssa paljon tekemistä.
VVT on siis ollut kohtuullisen radikaali, ulkomaailmastakin kiinnostunut ryhmä. Nyt se on koonnut kirjan Hajoaako Unioni? – Kirjoituksia EU:n kohtalokysymyksistä (Into 2016). Pari vuotta sitten vastaavassa teoksessa olisi varmaankin ollut paljon ehdotuksia EU:n muuttamiseksi, euron romuttamiseksi ja Saksan ylivallan hävittämiseksi.
Nyt yleisvire on ihan toinen. Kirja lähinnä selittää, miksi on edetty niin hitaasti, jos ollenkaan. Monessa suhteessa olisi pitänyt edetä vielä paljon hitaammin. Taloushistorioitsija Markku Kuisma pitää eurojärjestelmän synnytystä tärkeimpänä esimerkkinä tuhoisasta kiirehtimisestä:
”Yhteinen raha sopii yhdentyneen, yhdenmukaistuneen ja keskittyneesti hallitun suuralueen yhdistäväksi instrumentiksi. Kulttuureiltaan, talouksiltaan ja valtiokehitykseltään vahvasti eriparisten maiden yhteisvaluutan synnytys lähestyy sen sijaan rikollista ihmiskoetta.”
Yhteisvaluutta olisi Kuismankin mukaan mahdollinen sopivan ajan tullen: ”euron aika olisi ollut ehkä puolen vuosisadan päästä, mikäli integraatio kaikkiaan olisi edennyt hyvin. Nyt yhteisestä rahasta tuli Euroopan julma hajottaja, hajoamisilmiöiden vauhdittaja ja kaikkien ääriliikkeiden äiti.”
Taloustieteilijä Jan Otto Anderssonhan varoitti selkeäsanaisesti yhteisvaluutasta näissä oloissa, mutta poliitikot ottivat riskin.
Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki pyrkii kuitenkin kirjan artikkelissaan näyttämään tietä ulos EU:n ja EMU:n kriiseistä. Keskeiset valinnat pitää tehdä talousideologian ja demokratiakäsityksen suhteen.
EMU perustuu uusklassisiin talousoppeihin, joiden mukaan yritysten mahdollisimman vapaa toiminta johtaa parhaaseen tulokseen. Nykyinen pääministerimmekin taitaa uskoa tähän. Tämä ideologia on Euroopassa kehitetty pisimmälle Saksassa. Yhdysvalloissa Chicagon koulukunta edustaa samaa suuntausta.
Nykykäytännössä tämä tietää sitä, että Euroopan keskuspankki asettaa korkotason pyrkien alhaiseen inflaatioon. Oletetaan, ettei tarvita juuri muuta talouspolitiikkaa – aktiivisella politiikalla saataisiin aikaan vain inflaatiota. Uusliberaaleihin oppeihin kuuluu myös, ettei poliitikkoihin voi luottaa.
Jälkikeynesiläiset talousteoriat sen sijaan katsovat, että kapitalistinen markkinatalous on monin tavoin epävakaa, muun muassa siksi, että epätasaisen kasvun ja eriarvoistumisen prosesseilla on taipumus vahvistaa toisiaan.
Patomäki arvioi EU:ssa viime vuosikymmeninä noudatettua uusliberaalia talouspolitiikkaa ja pitää sen tuloksia huonoina. Yhdysvalloissa 2007–2008 puhjennut pankkikriisi näytti valvonnan puuttumisen vaarat myös Euroopassa ja 1930-luvun tapainen lama oli hyvin lähellä. Koko EU ja varsinkin euroalue vajosi kuitenkin pitkään taantumaan, josta Suomi ei ole vieläkään selvinnyt. Työttömyys on pysynyt ennätyskorkealla myös monissa muissa EU-maissa.
J.M. Keynes loi 1930-luvulla ”yleisen teorian työllisyydestä, korosta ja rahasta”, jonka mukaan hallitusten kannattaisi tasoittaa tuotantoa ja työllisyyttä aktiivisella politiikalla. Jos työttömyys olisi kasvussa, hallituksen kannattaisi omalla toiminnallaan lisätä taloudellista aktiviteettia. Jos taas talous kävisi ylikierroksilla, hallitus viilentäisi sitä eri keinoin.
Voisi siis sanoa, että malli on puolueeton, se ei aja työntekijöiden eikä pääoman etuja. Toinen asia on, että tekninen kehitys on vähentänyt työvoiman tarvetta, minkä vuosi keynesiläinen ajattelu useammin tulee ajankohtaiseksi kasvun lisäämiseksi kuin sen hillitsemiseksi.
Toinen kohta Patomäen EU-poliittisessa ohjelmassa olisi siis tämäntapaiseen jälkikeynesiläiseen talouspolitiikkaan siirtyminen. Tähän elimellisesti liittyvä toinen kohta on päätöksenteon demokratisoiminen. Siitä enemmän jatkossa.
uutiskirje 