Pohjanmaan Vasemmisto:
Pohjanmaan Vasemmiston mielestä viime päivinä julkaistut verotiedot todistavat oikeiksi kansalaisten epäilyt verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Suomalaiset eivät ole enää tasa-arvoisia verottajan edessä.
Yleinen suuntaus näyttää piiritoimikunnan kannanoton mukaan olevan, että suurituloisille on mahdollisuus veronkiertoon muuttamalla palkkatuloja pääomatuloiksi. Palkkatyötä tekevä kansalainen maksaa progressiivista veroa tulojensa mukaan. Pääomatuloja saavat maksavat alle kolmekymmentä prosenttia veroa, olivatpa tulot kuinka suuria tahansa.
Pohjanmaan Vasemmiston piiritoimikunta esittää, että hallitus ja eduskunta aloittavat välittömät toimet pääomatulojen verotuksen oikaisemiseksi ja saattamiseksi samaan tasoon kuin palkkaverotuksen. Samalla on annettava kunnille mahdollisuus saada osa pääomaverotuksesta. Tällä hetkellä suurituloisimmat suomalaiset eivät maksa kunnallisveroa lainkaan.
Verotuksella voitaisiin Pohjanmaan Vasemmiston mielestä vähentää toimeentulotuen saajia antamalla kaikille alle kymmenentuhannen euron vuosituloille vapautus kunnallisverosta. Verovapauden laajentaminen edellyttää valtiolta täydellistä kompensaatiota kunnille. (KU)