Energiateollisuus ry on ärtynyt elinkeinoministeriön laskelmista, joiden valossa Suomeen tarvitaan lisäydinvoimaa mahdollisesti vain korvaamaan Loviisan vanhojen ydinvoimalaitosten kapasiteettia vuonna 2020.
Suomeksi se tarkoittaa, että rakentamislupa annettaisiin vain yhdelle ydinvoimareaktorille, jotta se voisi valmistua vuoteen 2020 mennessä.
Etujärjestön kritiikki kohdistui etenkin siihen, että laskelmissa ei huomioitu riittävästi sitä, että tulevaisuudessa Suomi joutuisi korvaamaan nykyiset kaukolämpöön kytketyt lauhdevoimalat muilla tuotantotavoilla.
Tässä asiassa energiateollisuus on unohtanut omat parin vuoden takaiset laskelmansa lämpöenergian tarpeesta tulevina vuosikymmeninä. Laskelman tiedote syksyltä 2007 löytyy edelleen Energiateollisuus ry:n nettisivuilta.
Energiateollisuuden tuolloin julkistamissa laskelmissa tultiin tulokseen, että ilmastonlämpeneminen leikkaa lämmityksen tarvetta huomattavasti vuoden 2020 jälkeen.
Selvityksessä luodun taustaskenaarion mukaan kaukolämmön kulutus kasvaisi noin 2 TWh (31,6 TWh) vuoteen 2020 mennessä, mutta kääntyisi pian sen jälkeen loivaan laskuun siten, että vuonna 2050 kaukolämmön myynti olisi jo vuoden 2005 tasoa hieman alhaisempi.
Energiateollisuuden tuolloisen näkemyksen mukaan syynä kulutuksen laskuun olisivat ilmaston lämpeneminen sekä rakennuskannan energiatehokkuuden parantuminen.