Joitakin viikkoja sitten pidettiin tekoälyä käsittelevä paneeli puolueiden puheenjohtajille. Paneelin jälkeen erään suuryrityksen johtaja tuli sanomaan minulle, että sen lisäksi, että pohditaan tarvetta vahvistaa yritysten, voittojen ja pääomien verotusta mikäli palkkatyön määrä kokonaisuudessaan vähenee tulevaisuudessa, olisi myös syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka datan ja tietomassat omistaa. Tämä on se todellinen ”money question”, hän sanoi.
Facebookin ja Googlen kaltaiset suuryritykset ovat jo tällä hetkellä vaarallisen vahvoja yksityisiä tiedon monopoleja. Facebookilla on valtava määrä rahanarvoista tietoa meistä kaikista, kaveri- ja sukulaissuhteistamme, kiinnostuksen kohteistamme, kulutustottumuksistamme ja verkkokäyttäytymisestämme. Näiden tietojen pohjalta rakennettu kohdennettu mainonta on monikansallisten yhtiöiden liiketoimintamallin ydin. Keinoälyn kehittämisessä näillä massiivisilla yrityksillä on etulyöntiasema heidän omistaessaan keinoälyn kehittämisen edellyttämät suuret tietovarannot.
Lauantaina yhdysvaltalainen tietovuotaja paljasti, että 50 miljoonaa Facebook-profiilia oli päätynyt amerikkalaisen Cambridge Analytica -firman haltuun ja niitä oli käytetty poliittisen markkinoinnin kohdentamiseksi. Firman nykyinen omistaja on Robert Mercer, ja vuonna 2014 sen johdossa toimi yhdysvaltalaisen alt-right-liikkeen voimahahmo ja myöhemmin Trumpin neuvonantajaksi noussut Steve Bannon. Vuonna 2014 ihmisten henkilökohtaisia tietoja oli luvatta käytetty pohjana järjestelmälle, jonka kautta oli mahdollista profiloida yhdysvaltalaisia äänestäjiä ja kohdentaa poliittista markkinointia heille suoraan.
Mydata-ajattelun perustana on jokaisen oikeus hallinnoida ja päättää itseään koskevista tiedoista.
Paljastus on kova isku Facebookille, jota on horjuttanut myös paljastukset Venäjän ostamista mainoksista Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla. Paljastus herättää taas kysymyksen siitä, miten näitä globaaleja monopoleja pitäisi säädellä – miten ihmisten henkilötietoja tulisi suojella.
Algoritmit vaikuttavat suoraan siihen, minkälaista materiaalia me näemme niiden tuntien aikana, jotka päivittäin vietämme sosiaalisessa mediassa. Firmojen näin halutessa ne voisivat helposti vaikuttaa esimerkiksi vaalien lopputulokseen meidän koskaan edes tietämättä siitä.
Eri puolilla maailmaa pyritään ratkaisemaan tiedon omistamisen monopolisoitumiseen liittyviä ongelmia hyvin erilaisilla strategioilla. Kiina on kieltänyt Googlen ja Facebookin kokonaan, ja valtion johdolla on niiden tilalle kehitetty Alibaban ja Tencentsin kaltaiset kiinalaiset vastineet. Valtio käyttää yrityksiä ohjelmien kehittämiseksi, mutta tieto valjastetaan selvästi valtion tarpeisiin.
Kiina on myös suunnitellut kansalaisten pisteytysjärjestelmää, Social Credit Systemiä, jossa ihmisiltä kerättyjen tietojen avulla pisteytetään sitä, kuinka luotettava kansalainen kukin on. Tämä on tietysti aiheuttanut paljon kohua: tiedon omistajuutta käytetään tavalla, jossa firmojen valtavat tietomäärät kohtaavat valtionhallinnon pahimmalla mahdollisella tavalla, joka tähän mennessä on ollut tuttu meille lähinnä dystooppisista scifi-elokuvista.
Toinen tulevaisuuden kannalta erittäin olennainen strategia on sopia kansainväliset pelisäännöt ihmisten oikeuksien turvaamiseksi omaan dataan, eli jo nyt rahanarvoisiin henkilötietoihin, jotka väärissä käsissä voivat tehdä paljon hallaa. Mydata-ajattelun perustana on jokaisen oikeus hallinnoida ja päättää itseään koskevista tiedoista. Se vahvistaisi kansalaisten oikeuksia ja yksityisyyden suojaa suhteessa isoihin yrityksiin samalla kuitenkin tiedostaen sen, että kuluttajat mielellään käyttävät juuri megaisojen yritysten tarjoamia palveluita. Sosiaalisesta mediasta tekee sosiaalisen kuitenkin juuri se, että me kaikki jaamme vapaaehtoisesti tietojamme samoissa palveluissa.
uutiskirje 