Viime lauantaina ihmiset kymmenissä maissa kerääntyivät television ääreen seuraamaan Euroviisujen laulukilpailuja, joissa ennakkosuosikki oli Israelin laulaja Netta.
Gazassa asuva 15-vuotias Jamal Affana ei varmaankaan nähnyt Nettan finaaliesitystä. Gazassa on nimittäin pulaa sähköstä ja Israelin armeija oli ampunut Jamal-poikaa edellisenä päivänä. On mahdollista, että Jamal onnistui näkemään Nettan jossain esikilpailussa tai paikallisessa televisiossa.
Hän saattoi myös kohdata Nettan aikaisemmin. Neljä vuotta sitten Netta palveli Israelin armeijassa, kun se moukaroi Gazaa ja tappoi siellä tuhansia siviilejä. Jamal oli tuolloin yksitoistavuotias ja Netta yhdeksäntoista. Nettan palveluspaikka oli laivaston soittokunta, joten Jamal saattoi jopa kuulla hänen musiikkiaan pommitusten ja tuskanhuutojen välisinä hiljaisina hetkinä. Ehkä se antoi hänelle toivoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Israelin armeija ampuu palestiinalaisia homoja siinä kuin heteroitakin.
Tämän vuoden Lissabonin Euroviisujen tunnuslause oli: ”Kaikki kyytiin!”
Jamal kuoli finaalipäivänä vammoihinsa. Seuraavana päivänä häntä kannettiin hautajaissaatossa Rafahin kaupungin halki Etelä-Gazassa. Jamal pääsi kyytiin.
Perjantaina oli viisuissa ollut taukopäivä ja juuri silloin Israelin armeija oli ampunut Jamalia. Samalla haavoitettiin 447:ää muuta palestiinalaista luodeilla, kaasukranaateilla tai muilla keinoin. Ainakin yksi toinenkin kuoli. He olivat osoittamassa mieltään Israelin apartheid-politiikkaa ja Gazan saartoa vastaan.
Entisten asetovereidensa ampuessa siviilejä Netta valmistautui esiintymään ja parantamaan koko maailman silmissä Israelin kansainvälistä mainetta kulttuurin kotina ja ihanana lomakohteena.
Israel on apartheid-valtio, joka etenee kohti täydellistä kansanmurhaa. Se on myös Suomen asekauppakumppani ja Nettan ansiosta seuraavien Euroviisujen isäntämaa.
Israelin vankiloissa on tuhansia palestiinalaisia mielipidevankeja, kymmeniä poliitikkoja ja satoja lapsia. Israel miehittää laittomasti Palestiinaa sekä osia Syyriasta ja ryöstää miehittämiltään alueilta veden, jota siellä asuvat palestiinalaiset tarvitsisivat juomiseen ja peseytymiseen. Israelin armeija tappaa palestiinalaisia jatkuvasti.
Miehitettyä ja saarrettua Gazaa pidetään maailman suurimpana ulkoilmavankilana. Jamalin kaltaisilla lapsilla on pulaa veden ja sähkön lisäksi muun muassa ruoasta ja lääkkeistä.
Israelissa ja sen miehittämillä alueilla on voimassa apartheid-järjestelmä. Esimerkiksi Länsirannalla on katuja, teitä ja bussireittejä, joita palestiinalaiset (edes ne, joilla on Israelin kansalaisuus) eivät saa käyttää. Puskutraktorit hävittävät satoja palestiinalaiskoteja joka vuosi.
Eikö Israel ole ihana paratiisi Lähi-idässä? Ainoa demokraattinen valtio? Mukava lomapaikka?
Ei. Israelia kylläkin kohdellaan tällaisena, mistä kertoo sekin, että se on tervetullut kilpailemaan Euroviisuissa.
Miten tämä on mahdollista? Sen mahdollistavat olennaisesti Yhdysvallat ja Euroopan unioni, myös Suomi. Me muun muassa käymme asekauppaa Israelin kanssa, myymme kaupoissamme laittomissa siirtokunnissa kasvatettuja hedelmiä ja hurraamme rotusortoa ja tappamista kannattavien muusikoiden esityksille. Jamalin ja muiden palestiinalaislasten kärsimys siinä aina tuppaa vähän unohtumaan.
Tämä ei ole sattumaa, vaan Israelin määrätietoisen pr-työn tulosta. Jos mielikuvissamme Israel yhdistyy kuolleisiin lapsiin, tuhottuihin kotiin ja laittomiin pommituksiin, se vaikeuttaa apartheidin jatkamista. Mutta jos ajattelemme appelsiineja ja pop-biisejä, voi apartheid jatkua.
Tämä taktiikka on nimeltään ”whitewashing”, valkopesu. Sen variaatio on ”pinkwashing” eli pinkkipesu, joka tarkoittaa sitä, että ajattelemme Israelia ja varsinkin liberaalia Tel Avivia jonkinlaisena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen turvasatamana Lähi-idässä. Tämä taas johtaa meidät ajattelemaan, että ihmisoikeudet olisivat Israelissa hyvällä tolalla.
Totuus on, että sekä homofobisimmat että liberaaleimmat israelilaispoliitikot voivat hyvässä sovussa kannattaa kansanmurhaa ja apartheidiä. Israelin armeija ei syrji vaan ampuu palestiinalaisia homoja siinä kuin heteroitakin.
Toisinkin voisi olla. Me Suomessa ja EU:ssa voisimme lopettaa Israelin tukemisen, sekä painostaa Yhdysvaltoja samaan. YK:n turvallisuusneuvostossa Israelin toimet olisi jo moneen kertaan tuomittu ellei USA olisi vetonnut päätöslauselmia.
Tähän voimme vaikuttaa sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Yhteiskuntana meidän on lopetettava häpeälliset asekaupat Israelin kanssa.
Meidän tulee myös vaatia eduskunnan nimittämältä Yleisradion hallitukselta, että se päättää boikotoida Israelin Euroviisuja. Dublinin pormestari on jo esittänyt, että Irlanti ryhtyisi boikottiin, ja liikehdintää on muissakin maissa.
Boikottiin voimme ryhtyä myös yksittäisinä ihmisinä. Voimme lopettaa Israelin laittomien siirtokuntien tuotteiden ostamisen ja pyytää lähikauppojamme olemaan myymättä niitä. Tämä on jo Euroopan unioninkin päätös, jota ei vielä ole toteutettu.
Kyse ei ole puuhastelusta vaan vastauksesta palestiinalaisen kansalaisyhteiskunnan maailmanlaajuiseen toiveeseen boikotoida Israelia. Boikotti on kaupallinen (appelsiinit), akateeminen ja kulttuurinen (Euroviisut).
Boikottiliikkeellä on jo ollut runsaasti vaikutusta Israelin hallitukseen, ja mitä enemmän se saa näkyvyyttä, sitä enemmän sillä on vaikutusta myös hallituksiin Euroopassa ja Amerikassa.
Sekä asekauppa että siirtokuntatuotteiden myyminen ovat sekä EU:n että Amnestyn tahdon vastaisia. Suomen on siirryttävä apartheid-Israelin ja Trumpin porukoista rauhan ja ihmisoikeuksien puolelle.
Euroviisujen jälkeen palestiinalaisten mielenosoitukset ja Israelin niihin kohdistama väkivalta on vain yltynyt. Tätä kirjoitettaessa Israelin armeija on viikon sisällä vahingoittanut jo yli kahtatoistatuhatta palestiinalaissiviiliä, joista yli sata on kuollut.
Tästä on noin vuosi seuraaviin Euroviisuihin. Kuinka monta palestiinalaista sinä aikana tapetaan? Kuinka moni lapsi kuolee Jamalin lailla? Kuinka monta kertaa Netta esiintyy armeijalle, joka heidät murhaa?
uutiskirje 
