Espoo on savuton kaupunki vuoden 2010 alusta alkaen kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.
Kaupungin tavoitteena on, että lapset ja nuoret voivat kasvaa savuttomassa ympäristössä. Kaupungista halutaan myös savuton työpaikka.
Uuden vuoden alkaessa tupakkapaikat poistuvat kaupungin toimipisteiden ovien edustoilta ja piha-alueilta. Korvaavia tupakkapaikkoja ei järjestetä.
Kaupungin omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa toimivien kioskien ja kahviloiden pitäjien kanssa kaupunki neuvottelee tupakkatuotteiden myynnin lopettamisesta.
Myös kaupungin tilaisuudet ovat savuttomia. Savuttomuus huomioidaan myös kaupungin avustustoiminnassa.
Tupakkalain mukaisesti tupakointi on kielletty kunnan omistamissa ja hallinnoimissa sisätiloissa sekä päiväkotien, oppilaitosten ja nuorten harrastetilojen pihoilla ja ulkoalueilla. Myöskään urheilupaikkojen katsomoissa ei tupakoida.
Kaupungin henkilökunnan tupakointi virallisten taukojen ulkopuolella tapahtuu omalla ajalla. Selvitysten mukaan noin 15 prosenttia kaupungin työntekijöistä tupakoi. Työterveyshuolto aikoo tukea tupakoinnin lopettamista. (KU)