Mereiset lajit saavat kyytiä, kun Itämeren suolapitoisuus laskee. Suomen vesien silakat jatkavat laihtumistaan. Saksalaiset saavat sanoa auf Wiedersehen, näkemiin, rantataskuravulle ja meritähdelle.
– Turku olisi meribiologisesti Vaasan korkeudella, arvioi Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Ilppo Vuorinen.
– Turska vähentyi jo 1970-luvulta alkaen. Nyt se on kokonaan vaarassa. Eteläisellä Itämerellä on enää oma pieni lisääntyvä kanta. Kampela on myös vaaravyöhykkeessä.
Muutokset eliökunnassa perustuvat ilmatieteilijöiden arvioon, että pahimmillaan Itämeren suolapitoisuus puoliintuu nykyisestä sadan vuoden sisällä.
Turska on ilmeisesti kaloista uhanalaisin. Sen mätimuna vaatii kelluakseen 11.5 promillea suolaa vedessä.
Baltic Assessment of Climate Change (BACC), laaja Itämeren alueen ilmastonmuutosselvitys on arvioinut, miten ilmastonmuutos muuttaa murtovesialtaan eliöstöä. Vuorinen on osallistunut BACC:n työhön. Tiedeyhteisöltä tuli ensimmäinen raportti noin vuosi sitten. Se on herättänyt hämmästyttävän vähän keskustelua.
– Ihmiset ajattelevat, että muutos on vasta sadan vuoden päästä. Että ei se meitä koske.
– Mutta ilmastonmuutoshan on käynnissä koko ajan. Ja on ollut jo pitkään.
– Sademäärät ovat lisääntyneet sata vuotta, Vuorinen alleviivaa.
Vaikka ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos suljettaisiin pois mahdollisena vaikuttajana, Vuorisen mukaan tilastot osoittavat sateiden lisääntyneen. Tuskin kukaan uskaltaa perustellusti väittää tietävänsä, eikö tämä, vaikka sitten luonnollinenkin ilmastonmuutos jatkuisi ja miten pitkään. Ilmastotieteilijät eivät enää muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pistä tapahtunutta satunnaisen vaihtelun tiliin.
Linnut ehkä
sopeutuvat
Perämeren kolmen promillen suolaista vettä voi käyttää kahvin keittämiseen. Saaristomerellä suolaisuus on kaksinkertainen, eikä siihen veteen keitettyä kahvia juo kuin pakosta.
Suolapitoisuuden puolittuminen muuttaisi vedenalaista luontoa radikaalisti. Puhtauden indikaattorina pidetty rakkolevä jättäisi ilmeisesti hyvästit, ei vain rehevöitymisen vaan myös suolapitoisuuden alenemisen vuoksi. Atlanttinen, Itämeressä äärirajoillaan elävän sinisimpukan levinneisyysraja siirtyisi kilometritolkulla etelään.
Esimerkiksi sinisimpukkaa pääravinnokseen käyttävän, jo muutenkin vähentyneen haahkan on muutettava ravintotottumuksiaan. Linnut ovat selviytyneet aikaisemmatkin Itämeren lämpimät kaudet 5 000–9 000 vuotta sitten. Ne sopeutunevat muutoksiin paremmin kuin vedenalainen eliöstö.
Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä veden syksyisin jopa kiisselimäiseksi muuttava korvameduusa voi kadota eläimistöstämme. Silakka laihtuessaan saa antaa tilaa Perämerellä yleiselle muikulle.
Rehevöityminen ja veden lämmönnousu karkottavat karaistuneita kylmän veden kaloja. Siika on saanut jo nyt antaa periksi särkikaloille, tähän saakka rehevöitymisen pakottamana. Pintaveden lämpötilan on arvioitu nousevan 2-4 astetta.
Tavallisesti ajojäälautalle synnyttävä harmaahylje joutuu etsimään uusia ratkaisuja suvunjatkamiseen. Virossa hallit ovat alkaneet poikia hiekkarannoilla.
Keskimääräisinä talvina arvioidaan Selkämeren, suurten osien Suomenlahtea ja Saaristomeren uloimpien osien olevan jäistä vapaat. Itämeren pohjoisosassa jääpeitteinen aika lyhenee 1-2 kuukautta.
Suolapulssit
harvinaistuvat
Ei tarvitse olla kyvykäs päättelijä laskeakseen yhteen, mitä vaikutuksia suolapitoisuuteen on ilmastonmuutoksen aiheuttamalla sateiden lisääntymisellä ja Pohjanmerestä tulevien suolapulssien harvinaistumisella. Meteorologit ovat arvioineet, että sademäärät lisääntyvät 25-75 prosenttia Itämeren pohjoisella valuma-alueella vuosina 2007-2100.
– Tämä panee miettimään, Vuorinen tuumaa.
Biologi tunnustautuu ”ilmastoskeptikoksi” arvellen arvion olevan alakanttiin. Häntä painottaa, että hiilidioksidin lisääntymiseen ei ole herätty, vaikka asiasta puhuttiin jo 50 vuotta sitten.
Sateet tunkevat vettä Tanskan salmista Pohjanmerelle. Vedet toimivat tulppana suolapulsseille. Viimeiset mittavat pulssit ovat tulleet vuosina 1976, 1993 ja 2003. Kyse ei ole lorauksista. Pulssien koko lasketaan kuutiokilometreissä.
– Pulssit tulevat talvella kovilla länsituulilla. Ei koskaan kesällä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta sateet lisääntyvät juuri talvella.
Tulppa salmissa on jatkossa tiukimmillaan, kun pulsseja odotetaan.
Merentutkimuslaitoksessa on arvioitu, että Skagerakiin työntynyt ja suolaiseen sekoittunut vesi heikentää osaltaan pulssien syntymistä.
Ravinnepitoisuudet
moninkertaistuvat
Jokien virtaamien lisääntyessä ravinnehuuhtoumat mereen kasvavat. Ruotsalaistutkija Ragnar Elmgren Tukholman yliopistosta arvioi, että Itämeren typpipitoisuus on nelinkertaistunut ja fosforipitoisuus peräti kahdeksankertaistunut talvisin 40:ssä vuodessa.
Joet tuovat tämän hetken arvion mukaan Itämeren ravinteista 71-97 prosenttia.
Itämeren suojelukomission Helcomin tavoite vähentää fosforipäästöjä 15 000 ja typpipäästöjä 135 000 tonnia vuosittain on enemmän kuin haastava.
Suuri kysymysmerkki on, miten pohjaan sedimentoituneet fosfori ja typpi vaikuttavat altaan ravinnetaseeseen. Hapettomilta syvänteiden pohjilta vapautuu ravinteita takaisin veteen. Osa tiedemiehistä on jo sitä mieltä, että Itämeri ”ruokkii itseään”, eikä tästä noidankehästä ole ulospääsyä.
Verraten uusi havainto on, että happikato ei ole vain syvänteiden ongelma. Aivan rantavesissä on havaittu mosaiikkimaisia kuolleen pohjan esiintymiä. Niiden suuruusluokasta ei ole toistaiseksi kattavaa tietoa, koska esiintymät vaihtavat paikkaansa.
On saatu viitteitä siitä, että koko Itämeren matalampien saaristo- ja rannikkovesien pohjista vapautuva sisäinen fosforikuormitus on samaa luokkaa kuin valuma-alueilta tuleva fosforikuorma. Joet kuljettavat mereen 50 000 tonnia fosforia.
Viime syksynä käynnistynyt Åbo Akademin johtama SEABED, merenpohja-tutkimushanke kartoittaa matalien vesien pohjista vapautuvia fosforimääriä.
Vuosina 2009-2012 toteutettavan EU:n Interreg-projektin kustannukset nousevat yli miljoonaan euroon. Åbo Akademin lisäksi työhön osallistuvat Ahvenanmaan maakuntahallitus, Lounais-Suomen ja Uudenmaan ympäristökeskukset sekä Ruotsista Svealands Kustvattensvårdsförbund, Kungliga Tekniska Högskolan ja Svenska Miljöinstitutet.
Saaristo- ja rannikkoalueiden pohjista vapautuvan liukenevan ja näin rehevöitymisen kannalta merkittävän fosforin määrää ei ole aikaisemmin tutkittu. Syynä fosforin vapautumiseen otaksutaan olevan saaristoalueiden sokkeloisuus ja tästä johtuva veden vaihtuvuuden heikkous.
Vaikuttavia tekijöitä on useita kuten pohjien koostumus sekä veden syvyyden vaikutus erilaisten kerrostumis- ja eroosiopohjien syntyyn.
Muutos oli
jo tiedossa
Itämeren biologisen tilan muutoksesta ja sademäärien lisääntymisestä oli Vuorisen mukaan selvä näyttö jo 1970-luvulla. Samalla kun turska häipyi ja silakka laihtui.
Fosforipitoisuudet nousivat, ja 1980-luvulla tulivat leväkukinnot. Samalla vanhan ajan jäätalville sai jättää hyvästit.
Jos ja kun muutostahti vielä entisestään kiihtyy, Vuorisen mukaan pystytään aika hyvin mallintamaan, miten Itämeren tilalle tulee käymään.
Meillä maankohoaminen onneksi kompensoi ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vedenpinnan nousua.
– Pohjanmeren puolella saksalaiset miettivät jo, tehdäänkö patovalleja vai ajetaanko ihmiset tulva-alueilta pois, Vuorinen tietää.
Lämpö nousee
Vuoteen 2100 mennessä Itämeren veden lämpötilan arvioidaan nousevan 2–4 astetta.
Itämeren pohjoisosissa talvisateet lisääntyvät korkeintaan 75 prosenttia. Kesäsateet voivat vähentyäkin.
Pohjoisosissa jääpeitteinen aika lyhenee 1–2 kuukautta.
Jokien valuman Itämereen arvioidaan lisääntyvän 15 prosenttia. Suurempiakin arvioita on esitetty.
Itämeren suolapitoisuus voi puolittua seuraavan sadan vuoden aikana. Makean veden altaaksi sen ei kuitenkaan uskota muuttuvan.
Niin mereiset kuin makean vedenkin lajit elävät murtovesialtaassa biologisilla äärirajoillaan. Merilajit ovat uhattuina suolapitoisuuden alentuessa.
Ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun arvioidaan meillä jäävän vähäisemmäksi kuin valtamerissä, koska maannousema kompensoi muutosta.
Itämeri on maailman laajin, pinta-alaltaan 415 000 neliökilometrin, murtovesiallas. Suuria, suolaisuudeltaan alle 4,7 promillen murtovesialtaita ovat myös Mustameri ja Chesapeakenlahti USA:ssa.
Itämerellä on rantaviivaa 8 000 kilometriä. Sen vaikutuspiirissä asuu 85 miljoonaa ihmistä.
Rehevöityminen on Itämeren ekologista tilaa pahimmin uhkaava tekijä. Rehevöitymisen ja lämpötilan nousun yhteisvaikutuksia on vaikea ennustaa.
Murtovesialtaaksi Itämeri tuli Litorinameren syntyessä ja yhteys Atlantille avautui Tanskan salmien kautta 8 000 vuotta sitten. KU
uutiskirje 
