Suuri epäselvyys paperittoman palveluista

Suomessa on jo tuhansia paperittomia. Paperittomien määrää on kasvattanut humanitäärisen oleskeluluvan lakkauttaminen vuonna 2016. Päätös teki paperittomiksi esimerkiksi monia Suomessa jo vuosikausia asuneita somaleita perheineen. Jos oleskeluluvan menettäneellä on kotikunta, hän saattaa saada kuntapalvelut, mutta tulkinnat vaihtelevat suuresti.

Helsingin Diakonissalaitos HDL on nostanut julkisuuteen paperittomien turvattoman aseman. HDL:n pyörittämässä paperittomien päiväkeskuksessa työskentelevä Hayder al Jouranj kertoo näkevänsä työssään joka päivä paperittomien epätoivoa ja neuvottomuutta.

– Tilanne on uusi myös viranomaisille, minkä vuoksi paperittomat joutuvat pomppimaan luukulta toiselle, hän sanoo.

Johtajuus puuttuu

HDL:n toimialajohtaja Marja Pentikäisen mielestä Suomesta puuttuu johtajuus maahanmuuttopolitiikassa.

– Johtajuuden puute näkyy siinä, millä tavalla paperittomuuden vuoksi pattitilanteeseen ajettuja kohdellaan. Vastuuta siirretään ja lopulta kukaan ei vastaan. Tämä ei ole kenenkään etu.

Pentikäinen ei vaadi, että Suomen pitäisi ottaa vastaan kaikki turvapaikanhakijat, mutta ei myöskään pitäisi omilla päätöksillä rakentaa tänne marginaaliryhmää. Asia hoituisi hänen mukaansa helposti humanitäärisellä oleskeluluvalla ja nopeutetulla työperäisellä työlupakäytännöllä

Kuntalain suhdetta kotouttamislakiin, ulkomaalaislakiin ja sosiaalihuoltolakiin pohditaan nyt monella suunnalla. Soittokierros avustusjärjestöihin ja viranomaisiin osoittaa, että asia on kaikkea muuta kuin selvä.

Sosiaalineuvos Viveca Arrhenius sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että terveydenhuollon lainsäädännössä ei erotella sitä, mikä oleskeluluvan status on, jos henkilöllä on kuntapaikka.

– Jos on vaikka tilanne, että oleskelulupaa ei jatketa, mutta laittomasti maassa olevalla on kuntapaikka, niin hän saa kaikki sote-palvelut kunnasta.

Ei tunneta lainsäädännössä

Pakolaisneuvonnan lakimies Kristiina Koivukarin mukaan kuntalaissa ei ole sellaista pykälää, jonka perusteella voitaisiin sanoa, että nyt kuntalaisuus loppuu, jos henkilö itse haluaa kotikuntamerkintänsä pitää.

– Eli kun sen on kerran saanut, ja jos ei muuta muualle ja ilmoita ettei enää asu kunnassa, niin se periaatteessa jatkuu.

Epäselvää hänen mukaansa on, mihin kaikkeen kuntalaisuus vaikuttaa.

– Ongelma on se, että paperittomuutta ei lainsäädännössä tunneta.

Koivukarin mukaan käytännön tulkinnat ovatkin kovin tapauskohtaisia.

– Eri instansseissa on täysin eri käsitys, mihin se vaikuttaa, että henkilöllä ei ole oleskeluoikeutta mutta hän on kuntalainen.

Vain merkintä

Kuntaliiton johtava lakimies Sami Uotinen muistuttaa, että kotikuntamerkintä voi olla vain merkintä, joka ei ole viranomaista sitova, koska se perustuu henkilön omaan ilmoitukseen.

Hän sanoo, että lainsäädäntö ei anna suoria menettelytapaohjeita. Viranomaiset joutuvat palveluista päättäessään tulkitsemaan kotikuntalakia ja voivat tulla toiseen tulokseen kuin mitä kotikuntamerkintä väittää.

– Toisaalta kiireelliset ja välttämättömät palvelut kuuluvat kaikille. Jos puhutaan palveluista laajemmin, silloin edellytetään, että on kotikunta.

Kunnissa paperittoman olosuhteet pitää Uotisen mukaan katsoa tapauskohtaisesti. Päättäjille hän lähettää toiveen lainsäädännön selkeyttämisestä.

Lainsäädäntöneuvos Assi Salminen valtiovarainministeriöstä muistuttaa, että kotikunnan määräytymisen edellytyksiä on kotikuntalaissa viisi. Yksi niistä on oleskelulupa.

– Käytännössä säännösten soveltaminen ei ole ollut yksiselitteistä, eivätkä kotikuntamerkinnän väestötietojärjestelmään tekevät maistraatit saa automaattisesti tietoa tällaisen edellytyksen poistumisesta. Lisäksi joku toinen kuntalaisuuden edellytys voikin olla voimassa, eikä automaattista poistoa tule tällöin käytännössäkään tehdä.

Väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta ei sido myöskään muita, esimerkiksi kunnan etuja myöntäviä viranomaisia, vaan viranomaisen tulisi arvioida kotikuntalain soveltumista yksittäistapauksissa erikseen. Käytännössä tämä on Salmisen mukaan osoittautunut hyvin hankalaksi.

–  Maahanmuuton ministeriryhmässä on tehty linjaus asian selvittämisestä ja säännösten selkeyttämisestä näiltä osin. Työn tarkemmasta aikataulusta ei tässä vaiheessa vielä ole antaa tarkempaa tietoa. Kysymys ei myöskään ole yksinkertaisesta muutoksesta, koska kotikunnalla on ulottuvuuksia laajasti henkilöiden oikeuksien ja velvollisuuksien kannalta.

Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämä paperittomien päiväkeskus Helsingissä on tärkeä tukipiste paperittomille ihmisille. Päiväkeskuksessa työskentelevät Anne Hammad ja Hayder al Jouranj. Kuvassa keskellä toimiajajohtaja Marja Pentikäinen. Kuva: Jarno Mela

Välttämättömät palvelut

Kaikki paperittomat saavat välttämättömät terveyden- ja sosiaalihuollon palvelut.

– Välttämättömät on laajempi palveluvalikko kuin kiireellinen hoito. Se kattaa muun muassa pitkäaikaissairauksien hoidon, mutta ei ennaltaehkäisevää hoitoa, jota kuntalaiset saavat, selvittää Helsingin kaupungin eteläisen aikuissosiaalityön päällikkö Sari Karisto.

Jos paperittomalla on kotikuntamerkintä tai henkilötunnus, heitä ei Kariston mukaan palveluissa edes tunnisteta paperittomiksi, ellei paperiton itse ota asiaa esille tai jos ei törmätä sosiaaliturvaoikeutta koskevaan kielteiseen päätökseen.

Pitkittynyt kiireapu

Toimeentulolainsäädäntö turvaa esimerkiksi kunnassa olevalle turistille kiireellisen sosiaalituen, jos hän ei vaikkapa pysty muuten palaamaan kotimaahansa.

– Paperittomat ovat henkilöitä, joilla ei ole edellytyksiä palata kotimaahansa, tai ainakin he itse kokevat etteivät voi, ja siksi heillä on pitkittynyt kiireellisen tuen tarve. Lainsäädäntö tuntee tällaisen huonosti, Karisto sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriö onkin antanut kuntaohjeen, jonka mukaan kunta myöntää turvapaikkaprosessin kautta paperittomuuteen jääneelle henkilölle välttämättömän avustuksen.

– Helsinki noudattaa tätä kuntaohjetta, mutta kaikki kunnat eivät noudata, jolloin Kela voi myöntää sen kiireellisenä toimeentulotukena.

Molemmat tuet ovat hänen mukaansa problemaattisia, koska toimeentulotukilainsäädännössäkään ei ole kiireellistä pitkäkestoista tukea.

Helsingin kaupunki maksaa pitkäkestoista kiireellistä tukea noin puolet toimeentulotuen perusosasta, eli noin 250 euroa kuussa yksinäiselle. Sen katsotaan kattavan ravinnon ja lääkkeet.

– Helposti ajatellaan, että kunhan ihminen vain poistetaan maasta. Jotta ihminen pystyisi järjestämään paluun kotimaahan, hän tarvitsisi muutakin, esimerkiksi ilman puhelinta asioiden hoito ei onnistu. Kyse onkin hyvin monitahoisesta ja kompleksisesta asiasta, Sari Karisto sanoo.