Rekkamiehen työ on muuttunut ratkaisevasti. Työtä valvotaan uudenlaisen teknologian avulla voimakkaammin kuin aiemmin. Kuskien tulee myös päivittää ammattitaitoaan yhä useammin. Nämä muutokset vievät pohjaa työhön liittyvältä vapaudelta. Toisaalta muutokset voivat luoda mahdollisuuksia rakentaa uudenlaista “rekkamieheyttä”.
Näin kertoo rekkamiesten työstä juuri väitöskirjatutkimuksen julkaissut Timo Aho Jyväskylän yliopistosta. Tutkimuksessaan Aho osallistui vuosien 2012–2017 aikana kymmenen eri toimialalla työskentelevän rekkamiehen työreissuille. Matkojen aikana Aho havainnoi rekkamiesten työntekoa, kävi keskusteluja työstä ajamisen yhteydessä sekä osallistui kuormien lastaamiseen ja purkamiseen.
Rekkamiehen ammattiin liittyy monenlaisia myyttejä. Rekkamies nähdään vapaana, tavoittamattomissa olevana seikkailijana. Ahon mukaan asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen:
Yksi iso tekijä, joka on rakentanut romantisoitunutta kuvaa rekkamiehen työstä, on amerikkalainen populaarikulttuuri.
– Kyseessä on ammatti, johon lähes jokaisella on jonkinlaista tarttumapintaa, mutta jonka sisällöstä harva tietää riittävästi. Yksi iso tekijä, joka on rakentanut romantisoitunutta kuvaa rekkamiehen työstä, on amerikkalainen populaarikulttuuri. Elokuvissa ja lauluissa rekkamies on seikkaileva hahmo jonka nähdään pystyvän hallitsevan lähes kaikkea, Aho kuvaa.
– Rekkamiehen työtä kuvataan yhtäältä maskuliinisena ja voittoisana seikkailuna, mutta toisaalta ammattia leimaavat myös hämyiset sävyt, esimerkiksi salakuljetukseen liittyvä kuvasto, Aho jatkaa.
Muutokset työelämän käytännöissä ja organisoinnin tavoissa ovat mullistaneet monia perinteisiä duunarialoja. Kuljetusala ei ole tästä poikkeus.
– Työstä tulee kenties keskiluokkaisempaa, kun kuljettajien tulee opiskella uudenlaisten teknologioiden käyttöä. Myös tietynlainen kouluttautumisen eetos on tullut alalla vahvemmin esille. Alalla toimivien täytyy yhä useammin päivittää ammattitaitoaan. Pelkkä työn tuoma kokemus ei enää riitä. Ajamisen, lastaamisen ja purkamisen rinnalla kuljettajien tulee hallita myös erilaisia paperitöitä, lakikoukeroita ja uusia teknologioita, sanoo Aho.
Valvonta on lisääntynyt
ja autonomia vähentynyt
Siitä huolimatta, ettei rekkamiehen työ ole todellisuudessa koskaan ollut niin vapaata kuin myyttisissä tarinoissa kerrotaan, on työhön liittyvä vapaus ja autonomia heikentynyt kasvaneen työn valvonnan myötä. Kuljetusalaa määrittää yhä enemmän 24/7-tyyppinen ajattelu ja asiakasohjautuvuuden korostuminen.
– Tätä voidaan kutsua niin sanotuksi “just in time” -organisoinniksi. Teollisuuden ja kaupanalan yritykset haluavat välttää hukkatavaraa, joten myös tavaraa kuljetetaan entistä useammissa erissä ja entistä tarkempien aikataulujen mukaan. Rekkamiesten työhön liittyvä vapaus perustui aiemmin siihen, ettei työtä pystytty alistamaan tayloristisille periaatteille. Nyt hukkaliikkeitä pyritään välttämään mahdollisimman tehokkaasti. Taylorismille tyypillinen ajatus siitä, ettei yksikään työntekijä saa olla korvaamaton, on tullut vahvemmin esiin kuljetusalalla, Aho kertoo.
Työnantajan ja työntekijän suhde on omalaatuinen erityisesti pienemmissä kuljetusalan yrityksissä. Ahon mukaan työntekijöillä on usein vahva solidaarisuus työnantajaa kohtaan. Työntekijä kokee olevansa samassa veneessä työnantajansa kanssa.
– Eräs haastateltavani kuvasi tätä osuvasti: olet vähän niin kuin yrittäjä itsekin. Isännän huolet siirtyvät monesti näin myös työntekijän huoliksi. Jos esimerkiksi auto hajoaa, myös työt loppuvat, sanoo Aho.
Vapauden tunne synnyttää
ylitunnollisuutta
Joskus tämä lojaalisuus voi mennä pidemmällekin.
– Kuljettaja ei välttämättä aina pysty pitämään kiinni oikeuksistaan, esimerkiksi jäädä sairauslomalle. Työntekijälle saattaa syntyä lojaalisuuden tunne työnantajaa kohtaan ja hän alkaa ajatella että jaksan painaa hieman sairaanakin, Aho jatkaa.
Mistä tämä lojaalisuus ja omista oikeuksista luominen kumpuaa? Ahon mukaan ne syntyvät työhön liittyvästä vapauden tunteesta ja tarpeesta osoittaa vastavuoroista luottamusta työnantajaa kohtaan.
– Tähän liittyy niin konkreettisia kuin vertauskuvallisia tekijöitä. Kuski saattaa ajatella, että isäntä laskee hänet maailmalle arvokkaaseen autoon, arvokkaan lastin kanssa. Kuski saattaa kokea, että tämä on osoitus isännän luottamuksesta renkiä kohtaan, johon työntekijä haluaa vastata olemalla lojaali työnantajaa kohtaan, Aho sanoo.
Ongelmallista kuljetusalan työntekijän näkökulmasta on se, että nyt tätä luottamusta viedään pois työn kasvaneen valvonnan myötä.
– Voimistuneen valvonnan olosuhteissa vastavuoroinen luottamus ei pääse samanlaisiin oikeuksiin kuin aikaisemmin. Monelle kuskille herää ajatus: miksi minua valvotaan?
Ulos oravanpyörästä
42 vuoden mittaisen uran kuljetusalalla tehnyt jyväskyläläinen Jouni Ratavaara on paininut samojen ongelmien kanssa, joita Aho on tutkimuksessaan tuonut esille.
Ratavaara aloitti apukuskina. Tämän jälkeen hän on työskennellyt pienissä paikallisissa yrityksissä ja uransa viimeiset parikymmentä vuotta suuremman yrityksen alaisuudessa. Uransa aikana Ratavaara on ollut ainoastaan yhden kuukauden mittaisen pätkän työttömänä.
Pitkäaikainen kuljetusalan ammattilainen ei näe alalla tapahtuneita muutoksia positiivisessa valossa. Suurimmat muutokset ovat olleet samankaltaisia, joita Aho tarkasteli tutkimuksessaan: työn aikatahdin kiristyminen ja työn valvonnan voimistuminen.
– Suuret muutokset kuljetusalalla ovat tapahtuneet hiljalleen, mutta ne ovat olleet sitäkin voimakkaampia. Kun aloitin urani pullakuskina, työt alkoivat yleensä noin viideltä aamuyöstä. Urani loppuvaiheilla tahti selvästi kiristyi ja työt aloitettiin useimmiten jo puolenyön aikoihin. Kun aloitin urani, niin viisivuotias poikani oli usein mukana työreissullani. Myöhemmin tällainen olisi ollut käytännössä mahdotonta. Muistan poikani sanoneen, ettei koskaan alkaisi tehdä tällaista työtä, Ratavaara kertoo.
Työn aikatahti kiristyi vuosien varrella, mutta myös työn luonne muuttui ratkaisevasti.
– Uran alkuvaiheilla työ oli myös selvästi vapaampaa luonteeltaan. Myöhemmin työn valvonta voimistui. Aiemmin riitti, että jakelua tehdessään kuski kirjasi itsensä sisään ja ulos purkupisteillä. Työtä sai tehdä itselleen sopivaan tahtiin. Tietysti jos viivytteli, niin tuli sanomista, mutta tällöin tuskin alalla pysyi muutenkaan.
Valvonnan voimistuminen sai Ratavaaran kyseenalaistamaan ammatti-identiteettinsä.
– Minusta alkoi tuntua yhä voimakkaammin, ettei minua arvostettu enää työntekijänä. Työn autonomian katoaminen oli yksi suurimmista syistä. En saanut vaikuttaa enää omaan työnkuvaani, Ratalahti kertoo.
Työn ja muun elämän sovittaminen oli Ratavaaralle haastavaa koko hänen uransa ajan, mutta työn tuomat haasteet ja autonomian katoaminen olivat hänelle liikaa. Ratavaara jäi lopulta ennenaikaiselle eläkkeellä kaksi vuotta sitten.
– Viimein minusta alkoi tuntua siltä, että yksinkertaisesti halusin jäädä pois oravanpyörästä.
Ratavaaran tarina kuulostaa tutulta Ahon korviin. Hänen tutkimuksensa aineistosta löytyy vastaavia esimerkkejä.
– Eräs rekkakuski kuvasi tällaista tilannetta osuvin sanankääntein: kaikesta yritetään vetää löysät poijes, nää on niin tiukkaan vedetty jo. Kuljetusalalla rupee tulee se, että porukka rupee väsyy, Aho kertoo.
lehti 