Myös alueellinen epätasa-arvo ja taloudellisiin tekijöihin liittyvä eriarvoisuus palveluiden piiriin pääsemisessä voi olla jatkossa lisääntymässä ikäihmisten kohdalla. Siksi mielenterveyspalveluiden piiriin pääsy tulisi nähdä perustavana kansalaisoikeutena.
Näin kertoo ikääntyneisiin erikoistunut psykoterapeutti Hannu Pajunen.
Ikäihmisten mielenterveydelliset ongelmat ovat samanlaisia kuin muullakin aikuisväestöllä. Tyypillisimpiä näistä ovat eriasteiset masennus- ja ahdistuneisuustilat.
Työuran päättyminen irtisanomiseen on riskitekijä sopeutumisvaikeuksille.
Suomalaisista 55–74-vuotiaat kokevat vähiten psyykkistä kuormittuneisuutta, kun taas yli 75-vuotiaat kokevat sitä eniten. Pajusen mukaan tämä selittyy sillä, että iän tuomat haasteet sopeutumiselle ja mielekkyyden kokemuksen ylläpitämiselle siirtyvät juuri 75:nnen ikävuoden jälkeiselle puolelle.
– Esimerkiksi leskeytyminen, ikätovereiden kuolemat ja yksinäistyminen syystä tai toisesta kuormittavat arkea. Kysyntä mielenterveyspalveluille kasvaa, koska niitä osataan odottaa eikä niihin samalla tapaa sijoiteta häpeän kokemusta kuin aiemmissa sukupolvissa, sanoo Pajunen.
Syyt mielenterveysongelmien taustalla kuitenkin eroavat eri ikäpolvien välillä. Osalla ikääntyvistä ihmisistä kyse on ennen kaikkea muuttuneen elämäntilanteen tuomista sopeutumisen haasteista.
– Luopuminen työelämästä eläköitymisen myötä voi olla osalle merkittävä muutos, johon ei ole osattu valmistautua. Mitä keskeisemmällä sijalla työ on elämässä ollut, sitä haasteellisempaa on löytää mielekkyyttä lisääntyneen vapaa-ajan tuomaan arkeen.
Työuran loppumisen syillä on keskeinen merkitys mielenterveysongelmien kannalta.
– Tiedetään, että työuran päättyminen irtisanomiseen esimerkiksi yt-neuvottelujen takia on riskitekijä sopeutumisvaikeuksille. Olisikin suotavaa, että ikääntyville työelämästä syrjäytetyille olisi työnantajan toimesta velvoite tarjota psykososiaalista tukea, jota harva osaa itse lannistuneena tai nöyryytettynä hakea, kertoo Pajunen.
Ikäihmiset kohtaavat myös radikaalimpia haasteita, kuten lasten tai lastenlasten kohtaamat päihde- ja mielenterveysongelmat.
– Joskus nämä haasteet tulkitaan oman vanhemmuuden epäonnistumisen osoittajiksi. On esimerkiksi tilanteita, joissa iäkäs isovanhempi päätyy päihdeongelmaisen lapsenlapsen taloudellisen hyväksikäytön kohteeksi, kuvaa Pajunen.
Mistä apua saa?
Mielenterveysongelmaan sairastunut ikäihminen saa apua ongelmaansa ensisijaisesti oman paikkakunnan terveyskeskuksesta, josta lääkäri tekee mahdollisen lähetteen eteenpäin. Jossain tapauksissa myös pienillä paikkakunnilla mielenterveystoimistot tai -neuvolat voivat ottaa joustavasti ikäihmisiä asiakkaikseen.
– Oma haasteensa on siinä, miten hyvin terveyskeskuslääkäri tunnistaa vaikkapa masennuksen tai ahdistuneisuuden, etenkin jos iäkäs asiakas hakeutuu vastaanotolle fyysisiä oireita korostaen, sanoo Pajunen.
– Toimistojen ja neuvoloiden kohdalla ongelmana taas on, ettei tämä mahdollisuus ole usein enää käytettävissä, sillä pieniä yksiköitä on yhdistetty hallinnollisesti suurempien paikkakuntien yksiköihin ja niihin on ryhdytty soveltamaan alle 65-vuotiaille suunnattua palveluideologiaa.
Suurimmat haasteet avun saamiseen liittyvät taloudellisiin ja maantieteellisiin eroihin. Eläköityminen merkitsee Pajusen mukaan valitettavasti edelleen Suomessa riskiä joutua eriarvoiseen asemaan.
– Vain harvoilla paikkakunnilla on tarjolla erityisesti ikäihmisten mielenterveyspalveluihin paneutuneita vanhuspsykiatrisia yksiköitä. Suuremmissa kaupungeissa on tarjolla yksityisiä palveluntuottajia, jotka sitten on itse useimmiten kustannettava.
Vapaaehtoiset tärkeässä roolissa
Ikäihmisten mielenterveyttä edistetään myös vapaaehtoisvoimin. Hyvä esimerkki tällaisesta on Eläkeliiton TunneMieli-toiminta.
Ikäihmisiä tarkastellaan edelleen yhteisenä joukkona, vaikka juuri heidän kohdallaan toimintakyky sekä psyykkiset ja fyysiset voimavarat ovat hyvinkin toisista eroavia.
– Järjestämme vapaaehtoisille esimerkiksi koulutuksia, joiden tavoitteena on lisätä ikäihmisten taitoja tunnistaa ja kohdata ”autettavien” mielen pahoinvointia, mutta myös tukea ja edistää mielen hyvinvointia. Kursseilla käsittelemme aiheita kuten yksinäisyys, pitkittynyt suru ja lievä masennus. Myös ikäihmisten päihteiden käyttö on asia, jota kursseilla sivutaan, kertoo Eläkeliiton erikoissuunnittelija Tarja Levo.
Vapaaehtoiset vierailevat niin ihmisten kotona kuin laitoksissa, mutta ohjaavat myös erilaisia kerhoja ja ryhmiä.
– Laitoksissa ja palvelutaloissa pidettyyn ryhmätoimintaan on osallistunut monenkuntoisia ikäihmisiä, joista valtaosa kuitenkin muistiongelmaisia tai heikon toimintakyvyn omaavia. Tämän johdosta toiminta on sopeutettu siten, että jokainen kunnosta riippumatta pystyy osallistumaan toimintaan. Moni tulee ryhmiin hoitajien tuomana, eivätkä läheskään kaikki aluksi osallistuneet toimintaan tai puhuneet ryhmässä lainkaan, kuvaa Levo.
Onnistumisen kokemukset ovat kuitenkin olleet merkittäviä niin vapaaehtoisten kuin ikäihmisten kohdalla.
– Merkittävimmät onnistumisen kokemukset suorien kiitosten ja lisääntyneen iloisuuden lisäksi ovat liittyneet vapaaehtoisten kokemana siihen, kun puhumattomat ja passiiviset alkoivat ottamaan kontakteja toisiin ja osallistumaan toimintaan.
Levo on myös haastatellut toimintaan osallistuneita ikäihmisiä. Erään 93-vuotiaan kommentti on hänen mukaansa kuvaava.
– Että ei ollenkaan ajatellutkaan, et oonko mää pystynyt tuohon. Ja kun sitä onnistuu, niin voi voi, kyllä sitä on mielissään, et kyllä se on hienoo. Se on vaan sellaista, et mieli tulee hyväks.
Vapaaehtoistyön kohdalla on kuitenkin tärkeää huomata, etteivät vapaaehtoiset ole ammattilaisia, vaan pikemminkin rinnallakulkijoita.
– Heillä tulee olla aikaa kuulla ja nähdä toinen ihminen omana itsenään. Ja aina tarvittaessa kannustaa ja ja ohjata ikäihminen hakemaan apua palvelujärjestelmältä mielenterveysongelmiinsa, sanoo Levo.
Ikäihminen tulee kohdata yksilönä
Ikäihmisten hyvinvoinnista on alettu puhua entistä enemmän, mutta tämä ei ole välittynyt riittävästi käytännön tasolle.
– Ikäihmisten mielenterveysongelmat ovat aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna nousseet jo ihmisten tietoisuuden tasolla, mutta eivät usein sen pidemmällä. Isoilla poliittisilla päätöksillä rakennetaan esimerkiksi palvelujärjestelmälle raamit, mutta lopulta kaikki on kiinni siitä miten todella muutamme asenteitamme ja toimintatapojamme ongelman suhteen. Vapaaehtoistoiminnassa ihmisyys ja toisista välittäminen näkyy konkreettisesti, toteaa Levo.
Pajunen on niin ikään huolissaan siitä, että ikäihmisiä tarkastellaan edelleen yhteisenä joukkona, vaikka juuri heidän kohdallaan toimintakyky sekä psyykkiset ja fyysiset voimavarat ovat hyvinkin toisista eroavia.
Ikäihmisten aitoon ja yksilölliseen kohtaamiseen liittyy myös tabuja. Eräs näistä on seksuaalisuus – lukuun ottamatta hyväkuntoisten välisiä heterosuhteita.
– Onko meidän palvelujärjestelmämme valmis kohtaamaan erilaisissa parisuhteissa eläviä ikäihmisiä tai erilaisen seksuaali-identiteetin omaavia, kun aina ei edes heterosuhteissa elävää vanhaa paria saada esimerkiksi samaan laitokseen, kysyy Levo.
– Kun me elämän loppupuolella teemme tilinpäätöstä elämästämme, on tärkeää, että viimeistään silloin voimme itse hyväksyä itsemme, mutta myös että voimme kokea tulevamme nähdyiksi ja hyväksytyiksi juuri sellaisina kuin olemme, Levo jatkaa.
Kuinka ikäihmisten mielenterveyspalvelut voidaan tulevaisuudessa turvata?
Pajunen korostaa, niiden yhteisöllisten ja rakenteellisten keinojen huomioimista, joilla turvataan esteettömyys itsenäisen asumisen turvaamiseksi sekä palveluiden saatavuuden varmistamiseksi.
– Tarjottavat palvelut ovat usein joustamattomia, paljolti hoivaan painottuvia, vaikka tarve olisikin kohtaamiselle, vuorovaikutukseen pääsemiselle. Tarvitaan matalan kynnyksen palveluita, jonne pääsee myös ilman lähetettä, toteaa Pajunen.
– Tarve erikoistuneille ikäihmisten monisairastuvuuden huomioiville palveluille on olemassa. Kuitenkin keinotekoiset ikään pohjaavat rajat aikuisväestön mielenterveyspalveluissa sulkevat ikäihmisiä useimmiten heille täysin hyvin soveltuvan avun ulkopuolelle.
uutiskirje 