Kun koronavirus riehuu kaikkialla, naisten eri rooleissaan tekemän työn merkitys on korostunut. Terveys- ja hyvinvointialojen työntekijöistä enemmistö on naisia, ja naiset tekevät ilmaista hoivatyötä kolme kertaa enemmän kuin miehet.
Seuraavassa kaksi yhteisöjensä hyvinvoinnista vastuuta kantavaa bangladeshilaista naista kertoo, miten poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä.
Ferdousee Hossain on eläköitynyt opettaja, kahden lapsen äiti ja kolmen lapsenlapsen isoäiti. Hän pyörittää muutamaa hyväntekeväisyysjärjestöä ja kahta maalaiskoulua. Hän lähenee seitsemääkymmentä, eikä olisi koskaan voinut kuvitella tilannetta, jossa hän on näin rajoitettu ja eristetty.
”Joka ilta kun palaan kotiin, pelkään oman ja lasteni hengen vuoksi.”
Hossain tuntee olonsa yksinäiseksi. Hän kaipaa perhettään ja varsinkin koululaisiaan. Ramadanin aikana se korostui. Muslimien pyhän ramadan-kuukauden aikana hyväntekeväisyys kuuluu jokaisen muslimin velvollisuuksiin, ja sen aikana kerätyillä varoilla moni hyväntekeväisyysjärjestö toimii koko vuoden seuraavaan ramadaniin saakka.
Koronasulun olosuhteissa hyväntekeväisyysverkoston toiminnan koordinoiminen on ollut erittäin vaativaa, mutta Hossain on onnistunut jakamaan apua sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Hänen avullaan seitsemän perhettä ja yksi 52 lapsen orpokoti ovat selvinneet kaksi sosiaalisen etäisyydenpidon kuukautta.
Tilannekatsaus videopuhelulla
– Kyläkouluissani on 250 lasta, mutta useimmat heistä ovat palanneet koteihinsa. Orpokodissa pidämme huolta, että lapsilla on ruokaa, turvallisuutta ja rutiinien jatkuvuutta. Orpokoti on yhteydessä kouluun, jossa vielä asuvat kaksi opettajaa hakevat elintarvikkeet ja noudattavat sosiaalisen etäisyydenpidon ohjeistusta, Hossain kertoo.
– Olen ostanut puhelimiimme rajoittamattoman netinkäytön. Olen itse Dhakassa, mutta soitan jokaiselle perheelle joka päivä, tarkistan videopuhelulla tilanteen kylissä ja toimitan tarpeen mukaan apua. Eilen eräs tyttö tarvitsi 5 000 takaa (54 euroa) syöpälääkkeisiin ja 18-kuukautinen lapsi tarvitsi maitojauhetta ja ensihoitoa.
Meillä on erillinen rahasto tällaisia äkillisiä tarpeita varten, Ferdousee Hossain sanoo.
– Tiimini jakelee ruokaa ja päivittäistavaroita kyliin muodostetuille linkkimiesten ketjuille, jotka sitten toimittavat ne oikeisiin osoitteisiin. Minun täytyy maksaa eturintamalla työskentelevälle tiimilleni omista rahoistani, mutta se on vähintä mitä voin nykyisessä tilanteessa tehdä, Hossain toteaa.
Äitinä täytyy pysyä vakaana
Lääkäri ja kolmen lapsen äiti Ruksana Akhter on kovan paineen alla.
– Joka ilta kun palaan kotiin, pelkään oman ja lasteni hengen vuoksi. Odotan ulkona, kunnes vanhempi tyttäreni on suihkuttanut minut desinfiointiaineella. Meillä on Bangladeshissa yli 10 000 koronatapausta ja tauti saattaa levitä vielä. Työskentelen synnytysosastolla. Meille on jaettu suojavarusteita, mutta suojatoimet ovat silti riittämättömiä, Akhter sanoo.
– Olen talon ainoa aikuinen ja vanhin tyttäreni on vasta 17. Mitä jos minä saan tartunnan? Lasten isä työskentelee koronavirusosastolla ja hoitaa potilaita yötä päivää. Hän on jättänyt kotimme ja pysyttelee sairaalan alueella, jotta me pysyisimme suojattuina. En ole nähnyt häntä yli kahteen kuukauteen, Ruksana Akhter kertoo.
– Joka kerta, kun puhelin soi yöllä, kylmät väreet juoksevat pitkin selkäpiitäni ja joudun hengittämään syvään ennen kuin vastaan. Tämä on henkisesti kuormittavaa. Yksi ystäväni on kuollut ja lääkärikollegani parhaillaan taistelee virusta vastaan.
– Äitinä minun täytyy pysyä henkisesti vakaana ja tulla kotiin lasteni luo hymyilevänä. Vaimona minun pitää tukea miestäni puhelimessa, jotta hän pysyisi motivoituneena. Me puhumme aina kun hänellä on tilaisuus, mutta voin aistia hänen epätoivonsa, Akhter huokaa.
lehti 