Työväenmusiikki-instituutti muutti nimensä vuonna 1991. Siitä tuli Maailman musiikin keskus, Global Music Centre (GMC).
– Uuden nimen kautta olemme enemmän kiinni ajassa. Se kertoo paremmin sen luonteesta, siitä mitä täällä tehdään, GMC:n toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara sanoo.
Jukkara kuvailee instituutin tehtäviä juuritason toiminnaksi, aktiiviseksi konkreettiseksi tukitoiminnaksi. GMC on pysyvän valtiorahoituksen piirissä.
Pyritään pitämään marginaalit äänessä.
Rauhan sanoma keskeistä
Perinteinen työväenmusiikki oli aatteellista kansalaistason musiikkikulttuuria.
Kun Jukkaralta kysyy, miten työväenmusiikin aatteellinen sisältö näkyy GMC:n toiminnassa nykyään, eli miten se yhdistyy maailmanmusiikkityöhön, vastaus on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja selkeä:
– Se on tapa, mitä tässä instituutissa ajatellaan ja tehdään. On se sitten tutkimusta tai tiedotusta musiikista ja työpajoista, niin se on se kansan perustasoa koskeva työväen rauhan sanoma. Se idea on tässä työssä aina mukana ja se me tunnistetaan.
Jukkara kertoo, että GMC:n strategiapohdinnoissa tulee aina esille suuri kysymys juuritason toiminnan tukemisen ja tutkimisen tarpeellisuudesta:
– Jos tässä valtakunnassa ei kukaan muu näitä asioita tee kuin me, että jos me luovutaan, niin sitten tätä ei tee kyllä kukaan.
GMC pyrkii musiikin kautta edistämään ihmisten välistä ymmärrystä yli kulttuurirajojen. Koko toiminnan tarkoitus voidaan kiteyttää yhteen käytännölliseen lauseeseen: pyritään siihen että marginaalit pysyvät äänessä.
– Pienen ihmisen ääni on tärkeä. Yksi sellainen päivittäisen elämän duuni mitä tehdään on, että kuljetaan käsi kädessä artistien kanssa. Tehdään se demo ja tuetaan albumin tekemisessä.
Keväinen koronaepidemia oli haaste GMC:n toiminnalle, kun oli etsittävä tapoja jatkaa aktiivista toimintaa ilman lähikontakteja.
– Koronan aikana lähdettiin toteuttamaan koulutusta verkon kautta, koska todettiin, ettei korona kerta kaikkiaan meitä pysäytä.
Kohti maailmanmusiikkia
Instituutin aktiviteetit ovat nykyään suomalaisessa ja kansainvälisessä maailmanmusiikissa. Perinteinen työväenmusiikki kukoistaa GMC:ssä valtavan isoissa kirjallisissa ja tallennearkistoissa. Niiden materiaalin työstäminen ja tutkiminen on instituutin aktiivista työtä.
Aktiviteettien muuttumista etnisen musiikin suuntaan edesauttoi aikoinaan instituutin voimahahmo muusikko (Karelia, Pohjantahti) ja tutkija Ilpo Saastamoinen. Hänen huomionsa alkoi 1980-luvulla keskittyä suomalais-ugrilaiseen etnoon ja saamelaiseen musiikkiin. Saamelaismusiikista hän teki väitöskirjansakin. Arkistoista löytyy edelleen Saastamoisen kerääminä muiden muassa kolttasaamelaisten leud-laulusta valtava noin 500 näytteen kokoelma.
Saastamoinen vei instituutissa ensimmäisenä aktiviteetteja ulkomaille. Ensimmäisten joukossa olivat matkat Kuubaan 1980-luvun lopulla.
Jukkara sanoo, että Suomeen asettuneet ulkomaalaiset etnomuusikot ovat yksi autettava ryhmä.
– Meillä on kynnys matalana. Muusikot uskaltavat tulla tänne helpommin kyselemään esimerkiksi hankkeiden rahoituksesta. Ministeriöiden ovilla kynnys saattaa olla korkeampi.
– Mutta maailmanmusiikkiin kuuluvat ilman muuta edelleen Suomen perinteiset vähemmistöjen musiikit. Saamelaismusiikki ja mustalaismusiikki, esimerkiksi.
GMC:n nykyisissä toimijoissa on mukana useita aktiivimuusikoita. Jukkara mainitsee heistä jo pitkään tutkijana ja muusikkona saamelaismusiikkiin keskittyneen Marko Jousteen. Hänet tunnetaan yhteistyöstä utsjokisen Ulla Pirttijärven ja hänen tyttärensä Hilda Länsmanin kanssa. Heidän yhtyeitään ovat Solju ja Ulda.
Merkittävä monipuolinen yhteistyökumppani on muusikko, tutkija ja opettaja Pekko Käppi. Etnomusikologi Käppi on ollut Suomessa tapahtuvan koulutuksen lisäksi vuosia mukana siinä Suomen kehitysyhteistyössä Tadžikistanissa, jonka musiikkikulttuurityöstä GMC on vastannut. Käpin kouluttajakumppanina Tadžikistanissa on ollut muusikko ja tutkija Pia Rask.
– Kysymys Tadžikistanissa on kiteytynyt siihen, voisiko heidän perinnemusiikkinsa olla jollakin tavalla maailmalla kiinnostavaa. Opetustyön lisäksi sinne on rakennettu kaksi studiota.
Syksyllä taas etno soi
GMC järjestää tänäkin syksynä ison festivaalin. EtnoSoi on mittava konserttien sarja marraskuun alussa Helsingissä ja Espoossa.
Jukkara muistelee vielä viimevuotista EtnoSoi-tapahtumaan, jonka pääkonsertissa esiintyivät yhteisohjelmallaan saamelaismuusikko Wimme Saari ja Koiton Laulu.
– Siinä yhdistyi mielekkäällä tavalla työväenmusiikin ja etnon yhteinen sävel.
Nyt festivaalin suurin uhka on, etteivät artistit pääsisikään koronan vuoksi paikalle.
Ulkomaisista artisteista yksi mielenkiintoisimmista on englanninjuutalainen Sam Lee. Hän on kansanomaisen musiikin tallentaja ja trubaduuri. Hän esiintyy Savoyssa (ti 3.11).
Eksoottisin vieras tulee Japanista, Kanae Nozawa. Hän esittää Malmitalossa (ke 4.11.) oman tuotantonsa lisäksi kiinalaista ja japanilaista perinnemusiikkia.
Vauhdikkain vieras on laulaja-haitaristi François Castiellon ranskalaisyhtye Lalala Napoli. Se esittää italialaiskorosteista Välimeren-musiikkia Sellosalissa (pe 6.11.)
Kotimaisista ehkä erikoisin on (la 31.10.) Kanneltalossa esiintyvä Emmi Kuittisen Ikuisen ikävän orkesteri, joka ammentaa musiikkinsa itkuvirsiperinteestä.
Tämänvuotisena vähemmistöteemana on suomenruotsalainen musiikki. Sitä kuullaan Helsingin suomenruotsalaisen kulttuurin estradilla nimeltä G18 (ma 2.11.). Esiintyjinä ovat Maria Kalaniemi, Marianne Maans, Juulia Salonen ja Désirée Saarela.
lehti 